Synnytyskertomus

Hupsista, aika on taas juossut. Mun oli tarkoitus palata tänne raskauden edetessä jakamaan fiiliksiä odotuksesta, mutta nyt ollaankin jo siinä tilanteessa, että poitsu tuli etuajassa maailmaan 17.3. raskausviikolla 36+5.  Odotus on takana ja nyt on taas uuden kappaleen vuoro tässä elämässä. Kaikki tapahtui aivan yllättäen ja nyt ajattelinkin jakaa meidän tarinan.

Synnytys "käynnistyi" 17.3.2021 spontaanilla lapsivesien menolla yöllisen vessakäynnin yhteydessä klo 00.10. Pieni paniikki meinasi hiipiä esiin, kun siinä unenpöpperössä mietin, että mitäs nyt sitten pitäisikään tehdä. Herätin puolisoni ja sanoin, että mulla meni vedet, että pitää varmaan lähteä sairaalaan, mutta soitan ensin. Soitin Naistenklinikan päivystykseen ja mut pyydettiin paikalle pikimmiten. Muistan mananneeni siinä lähtöä tehdessä, miten mulla ei vielä ollut sairaalakassia pakattuna, koska olin aikeissa pakata sen juuri tuona kyseisenä päivänä, kun synnytys käynnistyi (tietenkin).

Mut otettiin päivystyksen puolelle tarkkailuun ja laitettiin käyrille (mitattiin vauvan sykettä ja supistuksia). Tässä vaiheessa mulla ei siis ollut mitään synnytystä ennakoivia tuntemuksia, ainoastaan lapsivedet meni ja sitä muuten vuoti ja vuoti aivan älyttömästi! Se yllätti, koska luulin, että vedet lorahtaa kerralla kunnolla tai tiputtelee hiljalleen, mutta mulla sitä lapsivettä vain tuli ja valui niin, että kastelin kolmesti sairaalavaatteet pedillä levätessä ja mitkään suojat eivät suojanneet vaatteita kastumiselta. :D Kirjaimellisesti pari kertaa heräsin siihen, että makasin itse lapsivesilammikon keskellä...

                        

Päivystyksen puolella multa otettiin rutiininomaiset testit mm. B-streptokokki bakteerin varalta, joka  mulla osoittautui positiiviseksi. Tästä johtuen mut otettiin sisään käynnistysosastolle ja antibioottitiputus aloitettiin turvaamaan vauvan ulostuloa. Päivystyksen puolella sisätutkimuksessa ilmeni, että kohdunsuu oli auki sormelle, mutta kanavaa oli vielä jäljellä. Jos synnytys ei etenisi tai käynnistyisi itsestään se lopulta käynnistettäisiin lyhyen ajan sisään. Mulle sanottin, että voi siinä voi mennä päiviä tai sitten tilanne etenee hyvinkin nopeasti. Jännitti ihan perhanasti. Mies ei päässyt päivystykseen mukaan koronatilanteesta johtuen ja koska käynnistyksessä saattoi kulua aikaa päädyttiin siihen, että mies meni töihin aamulla normaalisti ja mä soittaisin hänet paikalle tilanteen ollessa siinä pisteessä, että alkaisi tapahtumaan. Olin siis tässä vaiheessa osastolla yksin, mutta onneksi osaavan henkilökunnan käsissä mikä rauhoitti fiilistä.

Synnytyksen käynnistys

Aamulla kello 9 aikaan mulle asetettiin ballonki kohdunkaulakanavaan käynnistelemään synnytystä. Menetelmässä katetrin avulla täytetään "pallo" eli ballonki suolavedellä ja siihen asetetaan pieni veto ulospöin. Tarkoituksena on laajentaa kohdunsuuta ja saada synnytys käynnistymään mekaanisin menetelmin. Ballonki tulee ulos itsestään kohdunsuun ollessa riittävästi auki. Ballonkin asettamisen jälkeen sain liikkua normaalisti, mutta olihan se tunne alapäässä melko lailla kummallinen, ei tehnyt mieli liikkua. Mulla meni noin 3h siihen, että ballonki lopulta tipahti ulos. Uuden sisätutkimuksen mukaan olin nyt 4-5cm auki. Synnytys vaatii 10cm avautumisen.

Ballonkin irtoamisen jälkeen aloin tuntemaan kevyitä kivuliaita supistuksia. Tunne oli täysin uusi, koska olin kokenut raskauden aikana ainoastaan kivuttomia harjoitussupistuksia, jotka vain kovettivat vatsan. Alkoi tuntumaan siltä, että homma vihdoin etenee. Oksitosiinitiputus laitettiin tippumaan kello 12:52 tehostamaan supistuksia. Pikkuhiljaa supistukset voimistuivat ja tihenivät, mutta pärjäsin hyvin supistuskipujen kanssa, enkä tarvinnut kivunlievitystä. Ajattelin, että okei tämä kyllä tuntuu mutta kyllä tämän kestää. Olisinpa tiennyt paremmin. :D Oksitosiinin määrää lisättiin n. 20min välein ja pian tajusin, että ei tässä kyllä ilman kipulääkkeitä selviä. Oli tarkoitus kokeilla ilokaasua, mutta valitettavasti huoneessa jossa olin, ei ilokaasulaite toiminutkaan. Lämmin suihku ei tässä vaiheessa enää ollut vaihtoehto, koska olin taas käyrillä kiinni koneissa, jossa seurattiin supistuksien tiheyttä ja voimakkuutta sekä vauvan sykkeitä. Olin ilmoittanut miehelle n. 14.30 että saisi lähteä töistä kohti sairaalaa, sanoin että kaupassa ehtii vielä käydä. Naureskelin tässä just että 2min siitä viestistä olinkin laittanut, että tulisi sittenkin suoraan pikimmiten, nyt ei kyllä mitään syömisiä tartte ajatella.

Yhtäkkiä supistuskivut olivat niin voimakkaat, että hengittämiseen keskittyminen meni ihan pipariksi ja haukoin henkeäni supistusten tullessa. Itkin  ja se nyt ei tietenkään helpottanut asiaa, koska itkiessä en hengittänyt senkään vertaa. Kiemurtelin vuoteessa ja puristin miehen kättä. Pyysin kivunlievitystä ja ekana kokeiltiin kipupiikkiä lihakseen. Sen vaikutus ei alkanut heti ja muutenkin tuntui, että ei se mulla juuri tehonnut. En tiedä mitä kello oli, kun seuraavaksi soitin kätilön paikalle ja sanoin, että en enää kestä haluan epiduraalin tai jotain. Sisätutkimuksen mukaan olin edelleen auki vain sen samat 4-5cm mitä ballonkin jälkeenkin. Kirosin, koska olin varma että pian synnyttäisin. Turha luulo... Mut vietiin kuitenkin pyörätuolilla synnytysosastolle, koska kivut oli jo niin kovat.

Synnytysosastolla

Kellonajoista tai ajankulusta mulla ei tässä vaiheessa ole enää mitään käsitystä, mutta muistan miten tilanne muuten eteni. Synnytysosastolla anestesialääkäri kävi laittamassa spinaalisen opioidi-epiduraaliyhdistelmän. Tai ymmärsin, että ensin tuli toinen ja vasta sitten lähempänä synnytystä laitettiin epiduraali. Samaan aikaan sain hengitellä ilokaasua, mutta en oikein tiedä loppujen lopuksi auttoiko se juurikaan. Selkäytimeen laitettu kivunlievitys kuitenkin tuntui vihdoin helpottavan pahinta kipua ja pystyin rauhoittumaan ja hengittelemään supistusten välissä. Ponnistustunne säilyi, mutta pahin supistuskipu helpottui. Kuitenkin musta tuntui koko ajan enenevissä määrin, että haluaisin ponnistaa ja kerroinkin tämän paikalla olleelle kätilölle. Sisätutkimuksen mukaan olin yllättäen 9,5cm auki (kätilön mukaan kivunlievitys auttoi rentoutumaan ja edesauttoi näin avautumista), mutta vauva oli vielä ylhäällä kanavassa, joten ponnistaa ei tässä vaiheessa kovin kannattaisi. Mua ohjeistettiin pysymään ponnistustarpeen tullessa rentona ja työskentelemään kevyesti ponnistuksen kanssa, jotta vauvaa saataisiin liikkumaan alaspäin kuitenkin säästäen voimia itse ponnistusvaiheeseen. Kokeiltiin eri asentoja: kylkimakuuta iso jumppapallo jalkojen välissä sekä sängyssä "konttausasentoa". Epiduraali laitettiin jossain vaiheessa ja kerroin miten ponnistustarve alkoi olla niin kova, että en vain enää pysty olemaan ponnistamatta. Samaan aikaan supistukset tihenivät ja huomattiin myös, miten vauvan syke heikkeni aina supistusten aikana. Lääkäri hälytettiin tsekkaamaan tilanne ja vauvan päälaesta otettiin jotain kokeita kartoittaen tarkemmin tilannetta. Edelleen oli lupa synnyttää alateitse, onneksi.  Tässä vaiheessa piti vaihtaa asento puoli-istuvaan, jotta kätilö pystyi paremmin seuraamaan tilannetta. Huoneeseen tuli lisää kätilöitä, koska vauvan syke vaihteli ja oltiin valmiita toimimaan, jos tarve ilmenisi.

Kohdunsuu oli täysin auki tuolloin samaisena päivänä keskiviikkona 17.3. kello 19:42 ja ponnistusvaihe alkoi kello 19:50. Pystyin tuntemaan hyvin supistukset ja ponnistustarpeen ja työskentelemään niiden mukaan. Kätilö ohjeisti ja minä yritin pitää ponnistuksen mahdollisimman vahvana ja pitkänä. Väsyttävää hommaa, nyt ymmärrän miksi synnytystä verrataan urheilusuoritukseen. :D Muistan vain, kun totesin muutamaan otteeseen, että en jaksa enää ja silti keräsin voimani taas uuden supistuksen tullessa uuteen ponnistukseen. Lääkäri tuli jossain vaiheessa takaisin kiinnittämään imukuppia ja valmiina auttamaan seuraavalla ponnistuksella, koska vauvan sykeäänet heikkenivät taas ja hänet piti saada ulos mahdollisimman nopeasti. Kätilö leikkasi välilihan ja seuraavalla ponnistuksella vauva tulikin ulos kerralla ilman, että lääkäri joutui imukupilla edes lopulta auttamaan. Vauva rääkyi onneksi samantien ja minä itkin. Olin helpottunut. 

Vauva syntyi siis lopulta 22min ponnistusvaiheen jälkeen klo 20:11. Sain vauvan hetkeksi rinnalle heti synnytyksen jälkeen, mutta pian tämän hengityksen huomattiin rohisevan ja vauva vietiin teholle ylipainehoitoon, jossa se joutui viettämään ensimmäisen yönsä. Huoli oli suuri, mutta kätilöt ja lääkäri lohduttivat kyseessä olevan hyvin yleinen toimenpide ennenaikaisesti syntyvien kohdalla.

Poitsun strategiset mitat: pituutta 52cm, painoa 3000g ja päänympärys 34,5cm

Synnytyssalissa mut kursittiin vielä lopuksi kasaan. Välilihan leikkauksen lisäksi synnytyksessä tuli spontaani repeämä ja nämä ommeltiin kiinni. Tämän jälkeen pääsimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen mieheni kanssa. Onneksi, koska muuten mies olisi joutunut lähtemään kotiin ja saanut vierailla sairaalassa vain 1h päivässä koronarajoituksista johtuen. Nyt saimme perhehuoneen ja jo seuraavana päivänä poika pärjäsi ilman hengitysapua ja rohina oli poissa. Teholla saatiin vierailla yksi kerrallaan, mutta onneksi saatiin jo seuraavana päivän olla kaikki yhdessä. Saatiin poitsu meidän seuraan ja päästiin opettelemaan vauva-arjen juttuja kätilön opastamana. Vietettiin sairaalassa lopulta 5 päivää, koska poitsun bilirubiiniarvo (keltaisuus) oli koholla ja nousussa, mutta ei kuitenkaan lopulta riittänyt siihen, että hän olisi saanut valohoitoa. 

Maanantaina 22.3. kotiuduttiin ja täällä on opeteltu ja ihmetelty uutta elämää. <3 Pieniä huolia on edelleen ja käydään sairaalassa seurannassa, mutta eiköhän asiat järjesty. 

Synnytys oli raskas kokemus, mutta oikeastaan heti kun vauva oli ulkona kaikki se kipu ym. vain unohtui. Olin vain kiitollinen ja onnellinen siitä, että kaikki meni lopulta hyvin. Jokaisen synnytys ja kokemukset ovat erilaisia. Tässä minun ja meidän tarina.