keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Vauva tulossa! - Fiiliksiä raskausajasta tähän asti

Niin siinä pääsi käymään, että elokuussa pissasin tikkuun ja plussasin. Oudot ja ennenäkemättömät närästysoireet vaivasivat muutaman päivän kunnes tajusin ajatella, mistä tuntemukset saattoivat johtua. Kaikki kävi nopeammin kuin olimme ajatelleet eikä ehkä ihan parhaimmalla mahdollisella hetkellä, mutta ajatukseen totuttelun jälkeen olen ollut onneni kukkuloilla asian tiimoilta. Niin jännää ja kaikenlaisia ajatuksia herättävää aikaa tämä on siitä asti ollut kaiken kaikkiaan.

Täällä ollaan raskauden osalta nyt viikolla 24 ja ajattelin avata asiaa ja tuntemuksia tänne blogin puolelle, jos jossain vaiheessa löytyisikin taas aikaa, inspistä ja innostusta kirjoitella enemmän. Suoraan sanottuna oon miettinyt ihan liikaa sitä, mitä tänne kirjoittaisin, mistä ja kuinka, joka on sitten aiheuttanut suuren vastarinnan koko kirjoittamista kohtaan. Nyt päätin vain avata koneen, antaa ajatuksien juosta ja näppiksen sauhuta fiiliksen mukaan.



Ensimmäinen kolmannes

Ensimmäinen kolmannes oli omalla kohdallani aikamoista tunteiden vuoristorataa: pelkoa, ahdistusta, iloa ja onnea. Kaikenlaiset tunteet värittivät päiviäni ja viikkojani. Toisella hetkellä olin varma kaikesta ja toisessa hetkessä taas epäilin kaikkea mm. valmiuttani ja kykyjäni tätä koko asiaa kohtaan. Vaikka ollaan puhuttu puolisoni kanssa perheestä ja lapsista asia konkretisoitui todella vasta tikkuun pissaamisen, plussaamisen ja ensimmäisen neuvolakäynnin myötä. Jatkuva etova olo oli läsnä lähes päivittäin ja vaikka en joutunut pönttöä kertaakaan halailemaan (lucky me), koin tuon etovan vaiheen todella ikävänä ja myös osaltaan rajoittavana. Ei tehnyt mieli syödä, mutta oli nälkä, kun söi etova olo paheni jne. Elokuun lopussa vietin toisen viikon kesälomastani kokonaan sängyn pohjalla pohjattoman väsymyksen kourissa sen sijaan, että olisin käynyt ahkerasti treenaamassa kuten olin suunnitellut. Ja se väsymys oli todella ihan muuta kuin että olisi vain vähän väsyttänyt. En jaksanut tehdä mitään, vaikka olisin halunnut. Makasin sängyssä ja nukuin, siirryin sohvalle ja nukuin. Onneksi mulla tosiaan oli kesäloma juuri tuossa kohdin niin oli mahdollisuus vain levätä. Jännitin hieman, että miten loman jälkeen työssäkäynti sujuu väsymyksen ja etovan olon kanssa, mutta jotenkin siinä työn imussa nämäkin asiat pystyi jättämään taka-alalle. 

6.10 kävin ensimmäisen kerran ultrassa. Se oli jännää! Olin jo ehtinyt miettimään, miten siellä vatsassa ei kuitenkaan ole ketään tai jokin on pielessä. Pelkäsin. Kätilöt oli kuitenkin tosi mahtavia ja ultraus tehtiin lopulta alateitse, jotta saatiin parempi näkyvyys pikkuiseen. Olin hämmästynyt, miten se näytti jo aivan pieneltä ihmiseltä ja miten nähtävissä oli jo tuossa vaiheessa aivopuoliskot, selkäranka, raajat ym.  ja miten paljon se liikkui pienessä yksiössään. En edes itkenyt, kun hämmästelin niin koko asiaa. Mun sisällä todella kasvoi ja kehittyi pieni ihmisen alku. Tuosta hetkestä alkaen tajusin, että meille todella tulee vauva ja musta tulee äiti.

Ensimmäisellä kolmanneksella treenaaminen sujui kuten ennen. Neuvolasta sanottiin, että mitään ei tässä kohdin tarvitse himmailla, vaan sain treenata ihan fiiliksen ja jaksamisen mukaan kuten ennenkin. Tavallaan oli pelottavaa ajatella, että sisällä kehittyy ja kasvaa pikkuinen sikiö ja meikäläinen vaan vetää crossfittia kuten ennenkin, mutta eipä tuo tosiaan menoa haitannut. Ainoa suurempi huomio minkä treenatessa tein, oli että sykkeet nousivat nopeammin ylös ja syke oli tavallista korkeampi ja väsyin nopeammin, mikä toki myös kuului asiaan. Tässä vaiheessa oli kuitenkin vielä mahdollisuus kuormittaa kroppaa kunnolla ja antaa palaa, tehdä liikkeitä mitä huvitti ilman rajoituksia. Ja se tuntui hyvältä.



Toinen kolmannes

Toiselle kolmannekselle siirryttäessä etova olo helpotti ja katosi kokonaan! AHHHH mikä helpotus. Samalla aloin neuvolan ohjeiden mukaan pikkuhiljaa miettimään enemmän millaisia treenejä teen, millaisilla sykkeillä ja millaisia liikkeitä. Arvoin ja pähkäilin todella paljon sen kanssa, että mikä on järkevää ja kannattavaa. Onneksi treenikavereista ja somesta sai tukea ja uskalsin myös luottaa omaan fiilikseeni. Tavallaan tuntui hassulta jarrutella esim sykkeiden ym. kanssa, kun ei ulospäin edes näkynyt mitään merkitsevää.. (Tosin omasta mielestäni maha pömpötti jo ennen 10 raskausviikkoa ja siirryinkin crop toppien sijaan käyttämään löysempiä paitoja, jotta muut ei huomaisi ennen kuin olin valmis kertomaan.)

Ystäväni ja opiskelukaverini fyssarikoulusta, joka työskentelee mm. äitiysfysioterapeuttina ehdotti tapaamista ja katsottiin yhdessä läpi asioita, mitä raskaana olisi hyvä ottaa missäkin vaiheessa huomioon treenaamisessa ja liikkumisessa. Tuo tapaaminen todella kannatti, koska siinä jutellessa oivalsin, miten voin edelleen jatkaa harjoittelua fiksusti ja turvallisesti ja miten raskauden aikana mulla on mahdollisuus vahvistaa itseäni eri tavalla tulevaa ajatellen ja keskittyä asioihin treenissä, joihin on tullut panostettua aiemmin liian vähän. Mulla on mahdollisuus kehittyä ja rakentaa pohjaa raskausajan jälkeistä aikaa ja takaisin crossfitin pariin paluuta ajatellen. 

Tosiasiahan on, että mulla meni tää treenaamisasia todella syvälle tunteisiin, kun mietin vain mitä en saa, voi tai pysty enää tekemään. Kroppa muuttuu ja muovaantuu raskauden edetessä, mikä aiheuttaa tottakai pakostakin muutoksia siihen, mitä kannattaa tai voi treeneissä tehdä. Samaan syssyyn vielä se, että omalla kohdallani yhtäkkiä n. viikolta 16 alkaen kävely ei enää tuntunutkaan hyvältä. Yllättäen niinkin tavallinen asia kuin kävely aiheutti kipuja ja outoja tuntemuksia vatsassa (harjoitussupistuksia), jonka vuoksi olen joutunut himmaamaan tahtia ja jättämään myös koiran pidemmät lenkitykset puolison vastuulle. Tämä oli kova isku, johon ei ollut kuitenkaan muuta mahdollisuutta kuin tottua. Kävelyvauhtia on ollut vain pakko hidastaa ja mennä sen mukaan.

Rakenneultrassa käytiin viikkojen ollessa 20+5. Taas sai jännittää! Olin jo tuntenut n. viikoa aiemmin ensimmäisiä pieniä liikkeitä, mutta silti mietitytti onko pikkuinen kehittynyt kuten pitäisi ja onko sillä kaikki hyvin? Onneksi rakennepoikkeamia ei löytynyt vaan sen sijaan masussa yksiössään polskutteli  eloisa 375g painava tyyppi. Saatiin myös tietää sukupuoli ja pikku poitsuhan meille on tulossa, siitä ei jäänyt epäselvyyttä. :D 



Liikkeet mahassa on voimistuneet viikko viikolta ja oon todennut, että varsin eloisa tyyppi on kyseessä. Toisaalta, sehän on vain hyvä merkki. Tutuksi ovat tulleet ei niin mukavat raskausajan vaivat kuten ummetus, jatkuva pissahätä, asioiden unohtelu, pelkästään kyljellään nukkuminen ja noh, kasvava maha tekee välillä olon tukalaksi ja tästähän se vielä kasvuaan jatkaakin. Ollaan tehty tässä viikon sisään ensimmäisiä hankintoja ja samalla asia ja tuleva äitiys on konkretisoitunut yhä entisestään. Käytettynä torista bongatut ja ostetut rattaat seisoo olkkarissa, koska ne ei tällä hetkellä mahdu mihinkään muualle ja tilasin juuri maanantaina äitiyspakkauksen ja tein hakemuksen äitiysrahasta. Mammaloma alkaa sitten 3.3.2021 pätkiksen lasketun ajan ollessa 9.4.2021. En malttaisi millään odottaa tyypin tapaamista.<3 Tällä hetkellä tää kaikki tuntuu niin siistiltä ja samaan aikaan uskomattomalta.

Palaillaan <3