lauantai 30. kesäkuuta 2018

Näin teet parempia valintoja sen suhteen, mitä suuhusi laitat

Varmasti jokainen on joskus kokenut sen, että toisinaan omia syömisiään on vaikeampi hallita. Eteen tulee tilanteita, jolloin kaapit ammottavat tyhjyyttään ja kauppareissukin tulee tehtyä nälästä kurnivalla masulla ja kassan edessä seisova herkkuja tarjoileva hylly vaikuttaakin yllättäen houkuttelevalta ajatukselta. Kesäiltojen vietto kavereiden ja perheen kesken voi joskus karata lapasesta eikä aina toisaalta myöskään jaksa sen kummemmin miettiä, mitä sitä oikein suuhunsa tunkee. 

Kuitenkin sitä tietää, että paremmat valinnat sen suhteen mitä päivän ja viikon aikana tulee oikein syötyä vaikuttavat omaan oloon ja energiatasoihin positiivisesti. Vaikka höllääminen on toisinaan tosi jees ja tulee tarpeeseen, eikä kaikkea aina jaksa tehdä ja toteuttaa niin suunnitelmallisesti niin ainakin itse nautin ja voin paremmin silloin, kun sen about 80% ajasta tulee kuitenkin vähän tsekkailtua mitä syö ja millaisia valintoja ruuan suhteen tekee.


Mulle itselleni terveellisesti/terveellisemmin syöminen ei tosiaan ole aina ollut helppo juttu ja asioihin on todella joutunut paneutumaan ja käyttämään aikaa. Kotoa omilleni muuttaessa en osannut edes perunoita keittää ja lähes päivittäin tuli tyydyttyä jollain tasolla eineksiin, kun oli kyse ruokailuista. Onneksi tuohon aikaan koulussa ruokailu edes vähän tasapainotti hommaa, eikä einesruokien syöminen sentään karannut aivan lapasesta. Pikkuhiljaa tuli myös opeteltua miten sitä ruokaa laitetaan ja oikeasti nökötettyä keittokirja nenän edessä ruokaa laittaessa. Kaupassa sain myös alkuun opettelun merkeissä kulumaan aikaa ihan riittävästi, kun vertailin eri tuotteita ja yritin tehdä parempia valintoja. Onneksi nykypäivänä hommat sujuvat jo paremmin ja luonnostaan ja uusia kokeiluita uskaltaa tehdä ihan hetken mielijohteestakin ilman tarkempaa suunnittelua. 

Ruuanlaitossa ja terveellisemmin syömisessä auttaa myös se, että oppii tuntemaan erilaisia raaka-aineita ja opettelee käyttämään niitä. On todella helppo jumittua hyväksi todettuihin raaka-aineisiin ja tarvikkeisiin, eikä siinä silloin mitään, jos homma pelittää. Yritän aika ajoin kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että kokeilisin uusia juttuja ja tutustuisin uusiin makuihin. Joskus ne kokeilut osoittautuu täysin flopeiksi, mutta kyllä joukkoon mahtuu myös onnistumisia. Ja mitä tulee niihin parempien valintojen tekemiseen ruuanlaiton ja syömisen suhteen, niin itselleen pitää vain etsiä ne sopivimmat keinot: kokeilla, erehtyä, toistaa ja oppia.



Tässä siis muutama keino, joiden avulla voit kokeilla edistää omien parempien valintojen tekemistä sen suhteen, 

mitä suuhusi laitat.


Tee kauppalista kotona ja etene kaupassa sen mukaan. Vältä noukkimasta hyllyistä mitään turhaa tai ylimääräistä. Stick to the plan!

Mene kauppaan ja ostoksille vain silloin, kun sieltä oikeasti jotakin tarvitset.

Suunnittele viikon ja päivän syömisiäsi edes hieman etukäteen ja osta enemmän kerralla. Näin myös vältät ne turhat pienemmät kauppareissut päivittäin, jolloin herkästi mukaan tarttuu niitä tarpeettomiakin juttuja.

Vältä kauppaan menemistä nälkäisenä! Tai jos kauppaan on mentävä ihan heti esim. suoraan töistä tai treeneistä, niin nauti edes pieni välipala ennen kauppaan sisään astumista ja tasoita verensokerisi ennen kaupan kassan karkkihyllyjen eteen päätymistä.

Pidä kotona keittiönkaapeissasi riittävästi perusraaka-aineita ja elintarvikkeita. Omista kaapeistani löytyy myös hätävarana esimerkiksi säilyketonnikalaa ja pastaa, jotka on hädän kohdatessa helppo ja nopea sekoittaa ja valmistaa. 

Tyhjennä kaapit tarpeettomista ja epäterveellisistä tuotteista, raaka-aineista ja herkuista. Sitä mitä ei ole saatavilla ei myöskään voi nauttia.

Uskalla rohkeasti tutustua uusiin raaka-aineisiin ja tehdä kokeiluja. Muista, että makuhermot tottuvat ajansaatossa, vaikka jokin uusi maku tai tuote voisi aluksi tuntua vieraalta. 

Valmista viikon ruokia etukäteen. Meal Preppauksesta olen kirjoittanut aiemminkin, koska se vaan on ihan älyhyvä juttu tukemaan terveellisempiä valintoja!



Monia asioita joutuu ensin opetella ja silti sitä saattaa löytää itsensä esimerkiksi nälkäisenä kaupasta, vaikka tavallisesti kuinka onnistuisikin suoriutumaan näistä nikseistä ja tekemään terveellisiä valintoja tukemaan omaa hyvinvointia. Muista kuitenkin, että jos 80% ajasta handlaat asiat hyvin ei 20% heikommin suoriutumista vielä venettä kaada. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä oppia uusia tapoja ja vahvistaa niitä parempia.


Sinua saattaisi kiinnostaa myös:


Millainen on terveellinen ruokavalio?




perjantai 29. kesäkuuta 2018

Omat keinoni rentoutumiseen


Joskus kun arki on hektistä tai kaipaa muuten vain omaa tilaa ja rauhaa on syytä arjen keskelläkin opetella löytämään tapoja rentoutua. Rentoutumisella tarkoitan hetkiä, jolloin keho tai mieli, tai myös molemmat saavat pienen tauon arjen ja elämän tiimellyksessä. Hetkiä, jolloin voi oikeasti aistia ja tuntea kehonsa sekä tarvittaessa syventyä ajatuksiinsa. Tällaisten hetkien ottaminen arjen keskellä on myös muutenkin tärkeää. Ei siis ainoastaan silloin, kun siihen syntyy jokin pakottava tarve. Oppimalla rentoutumaan ja hakemaan arjessa rentouttavia hetkiä sekä hyvää mieltä synnyttäviä kokemuksia taltioit itsellesi ikäänkuin pankkiin parempaa fiilistä, joka saattaa hyvinkin auttaa arjessa myös parempiin valintoihin ja auttaa muutenkin tekemään parempia ratkaisuja. Rentoutuneena ja suuntaamalla ajatuksiaan itseensä ja ympäröivään maailmaan ilman kiirettä ja pakkoa voi myös huomata sen vaikutuksen omaan mieleen. On huomattavasti helpompi olla positiivisempi ja nähdä elämä ja sen sisältämät asiat paremmassa valossa, kun mieli ja keho ei ole aivan stressaantunut ja kireä.

Rentoutumisen keinoja voi olla erilaisia, ja tietyt asiat toimivat toisilla paremmin kuin toisilla. Myös keinot vaihtelevat tilanteesta, omasta tunnelatauksesta ja fiiliksestä riippuen. Itse esimerkiksi nautin hyvin paljon treenaamisesta ja se laukaisee stressiä ja on tavallaan oma energiaani sekä hyvää fiilistä lisäävä toiminto arjessani. Kuitenkin on ja tulee hetkiä, jolloin treenaaminen voi tuntua pakkopullalta ja kehokin saattaa ilmoittaa levon tarpeesta. Tällöin treeni ei enää toimikaan samalla tavalla rentouttavana tai hyvää fiilistä tuovana, jolloin taas korostuu kehon ja mielen kuuntelemisen tärkeys.


On siis tärkeää löytää keinoja purkaa stressiä ja osata rentoutua arjen keskellä. Joskus voi olla vaikeaa löytää aikaa ja ymmärtää omia tarpeitaan, mutta tässäkin asiassa harjaantuu, kun siihen kiinnittää huomioita ja alkaa toteuttamaan asioita, jotka sillä hetkellä itsestä tuntuvat hyvältä. 

Omat keinoni rentoutumiseen...



♥ Ulkoilu ja luonnon keskellä oleilu. Mikään ei rauhoita samalla tavalla, kuin esimerkiksi metsän rauha ja hiljaisuus. Tai tyynen peltomaiseman keskellä oleilu. Tässä taitaa myös olla yksi syy siihen, miksi aina tuntuu niin hyvältä vierailla landella, jossa asuin 2,5 vuotta. Hektisyys on poissa ja huomaan miten rauhallinen ympäristö ja sen katsominenkin saa kehon ja mielen rentoutumaan. Nautin joka kerta, kun pääsen takaisin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. 

♥ Metsässä oleilun ja liikkumisen on myös tutkitusti todettu rentouttavan ja laskevan stressitasoja. Jostain luin, että edes kerran viikossa metsässä vierailu vaikuttaa huomattavasti olotilaan hyvää oloa lisäten. Metsässä on oma tunnelmansa, jolla todella on rauhoittava vaikutus. Luonnossa on sitä jotain.

♥ Jos kiire on aivan suunnaton ja huomaan eteneväni puuskuttaen paikasta ja tehtävästä toiseen, olen opettanut itseni suuntaamaan ajatukseni siihen mitä ja miten asioita teen. Sitä helposti tekee asioita kiireessä kuten on tottunut ja niin sanotusti suorittamalla. Kuitenkin kun suuntaan kunnolla huomioni siihen mitä teen huomaan osan kiireestä helpottavan ja usein myös tajuan, että tällainen hoppu on aivan turhaa. Joskus omia toimintatapojaan kannattaa siis tarkastella kriittisesti ja miettiä, että onko asiat pakko hoitaa näin, voisinko kuitenkin hieman hellittää. 

Huomion suuntaaminen hengitykseen. Stressaantuneena ja kiireisenä hengitys muuttuu usein pinnalliseksi. Saatan myös joskus kotona ollessani huomata, että en hengitä kunnolla. Huomion suuntaaminen hengitykseen, muutamat syvät sisään hengitykset nenän kautta ja puhallus ulos suun kautta rentouttavat ja laskevat sykettä. Hengitykseen keskittyminen saa huomion suuntautumaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Tämä toimii loistavana pikakeinona rentoutumiseen, myös niille kaikista kiireisimmille, jotka sanovat ettei ole keinoja tai aikaa rentoutua. Hengittämiseen löytyy aina aikaa tai tulisi löytyä, onhan se yksi elämän perusedellytys. 

Lukeminen tai äänikirjojen kuunteleminen. Hetki aikaa itselle ja aikaa mieluisan kirjan parissa. Joskus tässä on se huono puoli, että kirjaan syventyessä saattaa olla vaikeaa päästää irti ja jatkaa välttämättömien arjen askareiden parissa. 

♥ Musiikin kuuntelu.

♥ Kävelylenkki koiran kanssa. Rauhallinen kävely on hyvä keino rentoutua ja samalla saavuttaa hyviä terveysvaikutuksia. Ylipäänsä happihyppely ulkona on usein se, mikä saa mielen virkistymään. Ja toki liikunnan tuomia vaikutuksia ei tietenkään voi millään ohittaa. Parasta!

♥ Kirjoittaminen toimii hyvänä purku- ja käsittelykeinona mielen päällä olevien asioiden osalta. Kun asioita ja fiiliksiä oppii purkamaan paperille ja kirjoittaa ikäänkuin tietynlaisessa flow-tilassa asioita sen kummemmin pohtimatta ja miettimättä ja jättää turhan jäsentelyn sekä oikeinkirjoituksen taka-alalle, huomaa miten mieli huojenee jokaisen paperille kirjoitetun sanan myötä. Olo oikeasti kevenee, jos et ole koskaan kokeillut niin kokeile. Kovinkin terapeuttista.



Loistavaa perjantaita ja viikonloppua! 

Nyt jos koskaan on sopiva aika suunnata edes pieni hetki huomiota itseen ja suoda hetki aikaa rentoutumiselle tuotteliaan työviikon jälkeen. Mä ajattelin tehdä listaamistani asioista varmasti kaikkea, mutta ilman pakkoa ja fiiliksen mukaan. Olen sitten ainakin super rentoutunut taas uuden viikon koittaessa, haha. ;)

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kun hyvinvoinnista tuli bisnestä

Hyvinvointi- ja terveysala on nousubuumissa ja ihmisiä tuntuu onneksi koko ajan enenevissä määrin kiinnostavan, kuinka omaa kehoa ja mieltä voisi helliä ja huoltaa. Tämän näen vain ja ainoastaan positiivisena asiana. On hienoa, että oma koettu terveys ja hyvä olo kiinnostavat ja että niihin halutaan panostaa. Samaan aikaan tämä tuo kuitenkin mukanaan sen faktan, että myös bisneksen ja rahan määrä näiden alueiden ympärillä lisää kasvuaan. Onhan se jo mukavasti huomattavissa kauppojen terveys- ja hyvinvointituotteiden hyllyköissä, joiden joukosta löytyy yhtä jos toista lisäravinnemerkkiä ja tarjontaa tosiaan löytyy varmasti jokaiselle kuluttajalle. Kun kysyntä kasvaa, myös tarjonta lisääntyy ja markkinoille nousee kaikenlaista brändiä ja parempaa elämää lupaavia tuotteita sekä palveluita. 

Terveys- ja hyvinvointiala on alue, jolle on noussut lyhyessä ajassa paljon uusia yrittäjiä ja innosta uhkuvia yrityksiä tuotteineen, jotka tarjoavat pikaratkaisuja ihmisille, jotka haluavat voida paremmin. Valitettavasti kaikkia ei todellakaan kiinnosta oikeasti se ihmisten terveys ja hyvinvointi, vaan rahankiilto silmissä myös tälläkin osa-alueella painellaan myymään ja kalastellaan kuluttajia. 

Terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset ovat hyvä kohde. Kukapa ei haluaisi kokea oloaan energiseksi, olla virkeä heti aamusta kittaamatta pannullista kahvia ja uhkua tarmoa työpäivän aikana. Ja jos päälle luvataan vielä peilistä takaisin katsova solakampi olemus hehkuvalla iholla ja terveenä kasvavalla hiuksistolla niin ai että... Ainakin itse koen naisena, että kyllä näillä tällaisilla markkinoinneilla ja mainostuksilla onkin mahdollisuus päästä ihon alle ja saada toivo heräämään.

Haastavinta kuluttajana ja terveydestä kiinnostuneena tavallisena tallaajana onkin sitten erottaa joukosta turhia tai liikoja lupilevat puoskarit ammattitaitoisten ja oikeasti ihmisen voinnista kiinnostuneiden ja parempaa vointia tarjoavien yksilöiden, yritysten ja palveluiden ja kulutustuotteiden joukosta.



Ei ole oikotietä onneen...


Mutta sitten onneksi muistan (ja toivon, että muutkin ymmärtäisivät) ei ole oikotietä onneen eikä siihen kuuluisaan hyvinvointiin. Jos joku tulee kaupittelemaan helppoja ratkaisuja tarjoamalla energisyyttä, parempaa oloa ja elämäniloa nojaamalla vain johonkin yhteen tuotteeseen tai palveluun miettisin todellakin vielä kerran, kannattaako tarjoukseen tarttua.


Terveys ja hyvinvointi koostuu niin monesta eri asiasta, joten ihmettelen kuinka koko elämä voisi parantua yllättäen vain muutamalla tuotteella... Ennemminkin olisi tarpeellisinta miettiä kokonaisuutta ja asioita, mitkä omassa elämässä edistävä ja mitkä taas huonontavat omaa koettua terveyttä sekä hyvinvointia ja kääntää katsetta niihin. 




Terveydestä ja hyvinvoinnista on tullut raakaa bisnestä, vaikka oikeasti näillä alueilla kaivattaisiin selkeitä esimerkkejä ja toimintamalleja siitä, kuinka yksilö voisi omaa terveyttään ja hyvinvointiaan parantaa ja millaisilla asioilla voi omalta osaltaan ennaltaehkäistä esim. kansanterveydellisten sairauksien ilmenemistä omalla kohdallaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, eikä tässä yritetä koko maailmaa kerralla pelastaakaan, mutta mun mielestä on sääli, että ihmiset tarttuvat näihin tarjottuihin helppoihin ratkaisuihin, kun joku heidän päänsä osaa oikeilla sanoilla puolelleen puhua eivätkä kenties tiedä paremmasta. Hyvinvointibisneksessä erinäisten tuotteiden luvataan olevan ratkaisu lähes kaikkeen ja että ne muka jollain tavalla olisivat parasta mitä voit maan päältä saada. Tarjotaan pikaratkaisuja ja koukutetaan ihmisiä kalliisiin tuotteisiin myymällä niitä hyvinvointia ja terveyttä edistävinä sekä ylläpitävinä, vaikka samat vaikutukset voisi saada halvemmalla terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta, säännöllisestä liikunnasta ja siitä, että ymmärrät kuunnella kehosi tarpeita! 

Mun toive on, että etenkin jokainen hyvinvointi- ja liikuntalan ammattilainen sekä terveysalalla työskentelevä levittäisi omalta osaltaan sitä sanomaa, että ratkaisu toimivampaan kehoon ja koettuun hyvinvointiin tai terveyteen ei löydy purkista, vaan ratkaisut löytyvät omista teoista ja tiedon lisääntymisestä ja asioiden syy-seuraus suhteiden ymmärtämisestä. Kun ihminen saa tietoa siitä, kuinka voisi vaikuttaa omaan terveyteensä ja koettuun hyvinvointiinsa on hänellä enemmän keinoja tehdä asioille jotain, kokeilla ja oppia ja tätä kautta myös ymmärtää mikä merkitys oikealla ravinnolla, liikunnalla sekä levolla on esimerkiksi näiden pikaratkaisua tarjoavien purkkien  ja pillereiden sloganejen toteutumiseen ilman, että siihen purkkiin tarvitsisi rahojaan haaskata.

Toivon myös, että kaikki omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään kiinnostuneet ymmärtäisivät, että pikaratkaisut ja helpolta kuulostavat keinot harvoin tuovat mukanaan niitä pysyvämpiä muutoksia, joita olisi oikeasti syytä tavoitella ennemmin kuin esim. pikaista laihtumista tai hetkellistä energispiikkiä omaan vointiin. Muutokset voinnissa ja kunnossa eivät tapahdu hetkessä, ja mielestäni on tärkeää ja samalla myös opettavaista asioiden kokemisen kautta ymmärtää kuinka oma keho toimii ja mikä itselle on parasta. Nämä asiat eivät ehkä tapahdu yhdessä yössä tai sormia napsauttamalla, mutta pienikin askel lenkkipolulle, harkintamyssyn pitäminen päässä kauppaostoksia tehdessä ja pohtiessa mitä seuraavaksi suuhunsa laittaa ovat jo askeleita parempaan suuntaa. Tällä tavoin saavutetut muutokset myös palkitsevat eniten.


Hyvää oloa ja energiaa kaikkien viikkoon! ❤️

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Ennaltaehkäisevä terveysajattelu

Miksi asioihin puututaan ja itselle tehdään jotain, vasta kun paikat hajoaa ja selkä kipeytyy? Miksi itseä otetaan niskasta kiinni vasta kun oma peilikuva ei enää miellytä, vaakalukema on pikkuhiljaa hiilautunut huonojen elintapojen seurauksena kymmeniä kiloja ylöspäin tai kun lääkäri toteaa 2. tyypin diabeteksen erinäisten oirekuvien perusteella? Tai kun ensimmäinen infarkti iskee? Miksi oma terveys ja hyvinvointi alkaa kiinnostamaan kunnolla vasta sitten, kun jotain on jo menetetty ja kun erinäisiä oireita alkaa ilmaantumaan näiden eri osa-alueiden laiminlyönnin seurauksena?


Varmasti jokainen, itseni mukaanlukien, on jossain elämänsä vaiheessa syyllistynyt siihen, että on laittanut oman kehon antamat pienet ennusmerkit sivuun ja sivuuttanut kehon sekä mielen antamat signaalit toivoen parempaa huomista ja miettien, että kyllä se olo tästä helpottaa taas, olenhan aina pärjännyt näin. Useimmiten asioihin olisi kuitenkin syytä puuttua viimeistään siinä vaiheessa, kun näitä erinäisiä merkkejä alkaa ilmaantumaan. Lisääntyvä väsymys, päänsärky, huono yleiskunto, huono jaksaminen, säryt kehon eri osissa lihaksissa tai nivelissä, negatiivinen mieli ja yleinen tunne siitä, että hommat eivät suju ovat yleensä tällaisia merkkejä, joilla yritämme viestittää itsellemme, että jotain olisi kenties syytä tehdä. 

Mutta miksi turhaan jättää asioita viimetippaan ja tehdä niille jotain vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on jo jollain tasolla päässyt kehittymään. Olisiko kannattavampaa puuttua asioihin ja pohtia omaa terveyttään ja hyvinvointiaan jo aiemmin, ennen kuin mitään ongelmia edes on ja kenties suurimmilta osin välttää koko ongelmien syntyminen. Tottakai olisi! Aivan kuten autossa laitat turvavyön kiinni, käytät ehkäisyä, peset hampaita tai lotraat kesällä aurinkorasvaa ihollesi. Tällä tavoin ajattelemalla myös liikunnan, unen ja ruokavalion ym kohdalla olisi todella mahdollisuus parantaa omaa elämänlaatuaan ja saada ihmiset kokonaisvaltaisesti voimaan paremmin. Niin yksinkertainen asia, mutta hankalampi saada itse toteutuksen tasolle, koska kukaan ei oikeasti kykene ajattelemaan nykyhetkeä pidemmälle tai edes halua ajatella, miten oma elämänlaatu voisi kärsiä oman terveyden menetyksestä pienemmässäkään mittakaavassa. Ei ymmärretä miten useiden kilojen painonnousu vaikuttaa sisäelimiin ja kehon toimintaan tai kuinka liikkumattomuus voi lamaannuttaa ja saada esimerkiksi selän kipeäksi tai tehdä liikkumisesta hankalampaa sitten vanhemmiten, vaikka se ei tässä hetkessä omiin toimiin ja tekemisiin vaikuttaisikaan. 

Voisinpa tarjota ratkaisun, jolla me ihmiset ymmärtäisimme tarttua asioihin ajoissa. Isossa roolissa on tiedon ja keinojen tarjoaminen ja löytäminen siihen, miten omasta terveydestä voi käytännössä huolehtia. Kuitenkin harvemmin nämä asiat vain hyppäävät jostain esille, joten myös kiinnostusta tarvitaan. Kaikessa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa välittäminen lähtee loppujen lopuksi täysin itsestä. Kukaan muu ei tee valintoja ja muutoksia puolestasi, vaikka joku toinen saattaakin toimia herättelijänä nykyisen tilanteen ymmärtääksesi. Terveydestä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ennaltaehkäisevästi vaatii yksilöltä kiinnostusta, tietoa ja taitoja, mutta ennen kaikkea myös todellista halua pitää itsestään ja kehostaan huolta.


Joskus mietin, miksi oma kehon todellisia tarpeita tuleekin niin helposti laiminlyötyä.. Uskon syiden löytyvän pitkälti välinpitämättömyydestä ja viitsimisestä. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, on hankalaa tarttua asioihin, joiden laiminlyömisen seuraukset hiipivät hiljallensa ja sairastuttavat osa-alue kerrallaan. En nimittäin ainakaan halua uskoa siihen, että kukaan tavan tallaaja tarkoituksella haluaisi itseänsä sairastuttaa ja pilata terveytensä tai voida pahoin.

Se mitä toivon on, että jokainen pysähtyisi hetkeksi miettimään omaa tilannettaan terveytensä ja hyvinvointinsa osalta. Tarjoatko kehollesi sitä parasta mahdollista, jotta voisit paremmin ja sinulla olisi mahdollisuus karistaa omalta osaltasi pois riskit sairastua erilaisiin elintapasairauksiin. Muistatko liikuttaa kehoasi ja ravita sitä oikein? Sallitko itsesi levätä ja myös nauttia elämästä? Onko asioita, joissa voisit vielä kehittyä ja parantaa vaikkapa yksi osa-alue kerrallaan?



PS HYVÄÄ JUHANNUSTA! <3

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Tähän aikaan ensi vuonna...

Olen yksi Karjalan Kovin 2019 CrossFit kilpailijoista.



Itsensä haastaminen ja likoon laittaminen ja näiden myötä asioiden toteuttaminen sekä saavuttaminen ovat iselleni asioita, jotka tekevät elämästä osaltaan jännittävää ja elämisen arvoista. Tavoitteet synnyttävät ja ylläpitävät motivaatiota. Tuntuu jännittävältä ja hienolta asettaa itselleen tavoitteita, joiden toteutumisesta ei todellakaan voi olla täysin varma, mutta joiden eteen tietää olevansa valmis tekemään töitä. Itselleni pienemmät ja suuremmat tavoitteet toimivat myös motivoivina tekijöinä asioissa, jotka koen itselleni tärkeiksi. 

Löin itselleni lukkoon tavoitteen, jonka sanoin eilen ensimmäisen kerran ääneen treenikavereilleni ja jonka nyt kirjoitin suurin kirjaimin tämän postauksen alkuun. Ensi vuonna olen siis yksi Karjalan Kovin 2019 CrossFit kilpailijoista. Nyt tuo tavoite on ääneen sanottu ja tuntuu hyvältä. Mä olen sen verran kilpailuhenkinen ja mitä liikuntaan ja urheiluun ylipäänsä tulee, niin olen tottunut harjoittelemaan tavoitteellisesti ja jonkin selvän päämäärän siivittämänä. Mulle treenaaminen on nautinto ja saan siitä energiaa, mutta saan siitä vielä enemmän irti, kun asetan itselleni selkeitä tavoitteita ja suuntaviivoja. 


Tämän vuoden alussa päätin, että kisaan Sawotta kisoissa Savonlinnassa ja sen toteutin ja tein. Tämä seuraava tavoite on siinä mielessä haasteellisempi, että Karjalan Kovin kisoihin pääseminen vaatii karsinnoista selviytymistä, jossa jo itsessään mitataan kuntoa erilaisten crossfitille tyypillisten lajien ja liikkeiden parissa. Tänä vuonna karsinnat suoritti 76 naista, joista 40 pääsee heinäkuussa itse päätantereelle Imatralle kilpailemaan Karjalan Kovimman 2018 tittelistä. Suomen tasolla näistä kilpailuista on muodostunutkin yksi kovatasoisin CrossFit kilpailu. Vahvoja ja sitkeitä naisia siis kaikki, jotka karsinnoista itselleen kisapaikan lunastivat ja itsellänikin olisi siis tavoitteena olla yksi näistä naisista ensi vuoden kilpailuissa (sillä ehdolla toki, että kilpailun järjestämistä yhä jatketaan :D).

Tavoitteiden asettaminen ja ääneen sanominen voi olla pelottavaa, koska onnistumisen jyrkkänä ja kalseana vastakohtana voi olla niin sanotusti epäonnistuminen. Merkitsevintä on kuitenkin se, miten itselleen asian määrittää. Kokisinko itseni epäonnistuneeksi, jos en kisapaikkaa vuoden päästä onnistuisikaan saavuttamaan? En varmasti. Toki se harmittaisi, mutta jos ja kun aloitan nyt paiskimaan kunnolla töitä tuon tavoitteen eteen, harjoittelemalla kovemmin ja kehittäen itseäni tiedän, että olen todellakin kovemmassa kunnossa vuoden kuluttua kuin nyt tällä hetkellä tässä sohvalla istuessani. Päätavoite on tällä hetkellä itselleni iso, se on päästä kilpailemaan kyseisiin kisoihin. Kuitenkin matkalle mahtuu monta pienempää, mutta samalla enemmän merkkaavaa välitavoitetta kuten kestävyyden parantaminen ja voiman hankkiminen, sekä esimerkiksi Muscle Up liikkeiden hiominen sujuviksi kokonaisuuksiksi. Tähän aikaan ensi vuonna uskon siis kilpailullisen tavoitteeni lisäksi olevani kovemmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Uskon ylittäväni itseni monta kertaa, taistelevani väsymyksen ja riittämättömyyden tunteiden kanssa, potkivani painoja kun treeni ei kulje tai ei jostain syystä vain huvita. Vuoden varrelle mahtuu varmasti niin ylä -kuin alamäkiä. Uusia PeeÄrriä, mutta niin ikään myös varmasti takkuilua ja niitä hetkiä kun tulee mietittyä että mitä tulikaan luvattua. Se on kuitenkin elämää ja siks tää on  jännää, mutta samalla niin hiton siistiä!


Tällä kirjoituksella halusin tuoda oman tavoitteeni selvästi esille, jotta voin luovuttamisen hetkellä palata siihen, miksi tätä haluan ja teen ja mikä on oikeasti merkityksellisintä. Halusin myös tuoda oman tavoitteeni esille ja rohkaista muita tekemään samoin. Uskalletaan sanoa rohkeammin omia tavoitteitamme ääneen. Se ei ole leuhkimista, vaan sitä, että uskalletaan antaa itsemme tavoitella asioita, joita joskus haluaisimme saavuttaa. 

Tämän viikon ajan olen nollannut ja palautellut kroppaa kisojen jäljiltä. Olen syönyt jäätelöä päivittäin ja vasta eilen lauantaina tein tämän viikon ensimmäisen treenini meidän boksin kesäkarkeloissa. Nollasimpas myös päätä lähtemällä kavereiden kanssa puistoon istumaan ja nauttimaan "muutaman" siiderin ja pyörähdinpäs myös pubissa istumassa ja olin kotona vasta puolenyön jälkeen. Uskon, että tavoitteisiinsa pääsee paremmin silloin, kun uskaltaa antaa kropalle ja päälle myös niitä löysempiä hetkiä ja kun uskaltaa joskus hyppiä tallaamaltaan polulta hetkeksi metsän puolelle. ;) Ensi viikosta starttaan kuitenkin taas tavoitteellisen treenaamisen ja laitan itseni takaisin polulle kulkemaan.

Uskalla asettaa itsellesi tavoitteita, tarttua ja tavoitella niitä!
Ihanaa sunnuntaita!


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Korsetti kuntoon - 10 erilaista vatsalihasliikettä perinteisten rutistusten tilalle

Keskivartalo on kaiken liikkeen ja päivittäisen askareen sekä toiminnon tuki ja keskusta, joka pitää niin sanotusti koko pakettia kasassa. Keskivartalon lihaksiston kunto ja hallinta vaikuttavat asentoomme niin istuessa, seistessä kuin liikkeessä ja kuten moneen muuhunkin asiaan, niin myös keskivartalon kuntoon ja näihin seikkoihin voi vaikuttaa liikunnan ja harjoittelun avulla.

Korsettimme (tässä tekstissä korsetti käsittää vatsalihakset) muodostuu erilaisista, eri kohdista lähtevistä ja eri kohtiin kiinnittyvistä lihaksista, jotka aktivoituvat tietynlaisissa liikkeissä ja vaikuttavat näin ollen liikkeen tuottoon sekä hallintaan eri tavoin. Moni tietää miten aktivoidaan suoria vatsalihaksia, jotka myös muodostavat näyttävät vatsapalikat sixpackin muodossa rasvakerroksen ollessa pienempi ja lihasten treenattuja. Moni on varmasti myös kuullut puhuttavan poikittaisesta vatsalihaksesta, jonka puhuttiin pitkään olevan avain selkäkipujen selättämiseen ja nimenomaan sen kuuluisan paketin kasassa pysymiseen. Keskivartalon seudulla on kuitenkin myös muita lihaksia, jotka suorittavat omaa rooliaan liikuttaessamme kehoamme tai ihan vain hengaillessamme. Siksi tukeva korsetti ei rakennu pelkästään satoja vatsarutistuksia runttaamalla tai keskittymällä aktivoimaan poikittaista vatsalihasta. Myös korsettia treenatessa olisikin syytä keskittyä monipuoliseen harjoitteluun, joilla aktivoit keskivartalon lihaksistoa eri tavoin erilaisissa liikkeissä: staattisista pidoista, rauhallisiin hallittuihin liikkeisiin ja nopeamman tempon suorituksiin. Monipuolinen harjoittelu ja monipuoliset liikkeet tuovat uusia ärsykkeitä myös keskivartalolle ja yleisestikin haastaa kehonhallintaa.

Kokosin alle 10 erilaista vatsalihasliikettä perinteisten vatsarutistusten tilalle, joissa osassa haastetaan myös kehonhallintaa ja asennon ylläpitoa raajojen liikkeiden kautta. Liikkeet muodostavat kokonaisuuden, jossa aktivoidaan sekä pinnallisia että syvemmän kerroksen lihaksistoa. Yleisestikin liikevinkkinä korsetin, eli vatsalihasten harjoitteluun sanoisin, että tärkeämpää on tuntuman löytäminen ja liikkeen suorittaminen hallitusti kuin väkisin rykiminen ja mahdollisimman monen toiston tekeminen poltteen saavuttamiseksi. Usko tai älä, kyllä se polte löytyy vähemmälläkin, ihan jo alle 10 toistolla, kunhan malttaa keskittyä kohdelihakseen ja itse liikkeeseen. 

10 vatsalihasliikettä haastamaan keskivartaloa -
Toteuta helposti kotona ilman välineitä



1. Istunnasta kierähdys hallitusti kyljelle, kädet suoristuvat pään yläpuolelle ja jalat ojentuvat.  Tästä räjähtävästi takaisin istuntaan ja kierto toiselle puolelle. Tavoitteena on pitää jännitys keskivartalossa ala-asennossa niin, että polvet ja kyynärpäät pysyvät ilmassa kyljellä maatessa.


2. Rutistusasennossa lavat irti lattiasta ja tässä asennossa hallittuja rauhallisia kiertoja puolelta toiselle. Pidäthän alaselän lattiassa kiinni ja muistat hengittää.


3. Jala suorana kattoa kohti kevyt lantion/pakaroiden irrotus alustasta. Pidä myös ylävartalo pienessä jännityksessä pitämällä lavat irti alustasta. Pienikin nosto riittää. Taattu polte alavatsaan!


4. Kurotukset kantapäihin. Tässäkin pidetään ylävartalo irti alustasta ja pumppaavasti kurotetaan vuorotellen oikean ja vasemman jalan kantapäätä tai päkiää kohti sivusuunnasta kylkiä rutistamalla. Kokeile tehdä pumppaavasti 10-20 toistoa.



5. Koukkuselinmakuulta istumaannousu ja kurotus kohti kattoa. Voit pitää vaikka juomapulloa kädessä tai ottaa puntin käsiin tuomaan vastusta. Tavoitteena on nousta mahdollisimman suoraan istumaan ja pitää jalkapohjat kiinni alustassa liikkeen ajan. Kunnon ojennuksen jälkeen rullataan hallitusti alas lähtöasentoon. (Käsien pitäminen suorana ja välineen pito käsien välissä auttaa vartalon ojennuksessa).


6. Istuen, jalat irti lattiasta kevyessä takanojassa vartalon kierrot 2x puolelta toiselle ja sitten vartalon suoristus kuvan mukaisesti pitäen kuitenkin kädet ja jalat irti alustasta, jolloin jännitys säilyy keskivartalossa. Tästä palautus istumaan ja jatketaan taas kierroilla. Huomioi makuulle mennessä, että säilytät selän neutraalissa asennossa tai keskityt jopa painamaan alaselkää alustaa kohti välttääksesi selkää notkistumasta. 


7. Lankkuasennossa vuorojaloin polven vienti lähelle saman puolen kyynärpäätä. Pidä olkavarret kohtisuorassa lattiaa kohti, yläselässä hyvä lapatuki (pieni pyöreys, älä roiku käsien välissä), niska pitkänä, selkä suorassa (notko pois) ja koukista lonkkaa tuodaksesi jalkaa lähelle kättä. 


8. Hollow rock tai oma nimitykseni, keinuva banaani.. :D Asetu kuvan mukaiseen asentoon, pyri saamaan selkään pyöreyttä ja lähde "heilumaan" tuomalla ensin ylävartaloa ylöspäin ja sieltä alas palatessasi anna takapuolen irrota alustasta ja jalkojen nousta ylöspäin. Jatka liikettä jalkojen laskeutuessa nostamalla taas ylävartaloa irti. Tässä tärkeää on selän pyöreys ja vatsan kuppiasento jatkuvan heijaavan liikkeen aikaansaamiseksi. Pidä kädet suorana ja pää käsien välissä. 


9. Jalkojen saksaus. Nosta ylävartalo kevyesti irti alustasta, pidä niska pitkänä. Nosta myös jalat irti alustasta ja lähde vuorotellen tahdissa saksaamaan jalkoja ylös alas nilkat ojennettuna. Pidä liike hallittuna ja rauhallisena, selkä neutraalissa asennossa tai kevyesti alaselkää lattiaa kohti aktivoiden. 


10. Rutistus kylkilankussa. Olkavarsi taas olkapäästä katsoen kohtisuorassa lattiaan, jalat päällekkäin ja lantio irti lattiasta (kevyempi versio olisi pitää alemman jalan polvi lattiassa). Pidä päälimmäinen käsi kevyesti koukussa niskan takana ja lähde rutistamaan päälimmäisen kyljen puoleisen käden kyynärpäätä ja jalan polvea yhteen. Palauta hallitusti. Vältä lantion notkahtamista rutistuvaiheessa, lantion tulisi pysyä suorassa linjassa vartalon kanssa koko liikkeen ajan. Muista harjotuttaa molemmat puolet. 


Ja ei muuta kuin kokeilemaan! 
Instagramissa @Lujempimina löydät allekirjoittaneen tekemässä kyseiset liikkeet videoituna, jos jokin jäi askarruttamaan tai kuva ei kerro riittävästi. ;) 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kisat paketissa #Sawotta2018

Eilen lauantaina 9.6 kilpailin siis CrossFitin Sawotta kisoissa 45 muun naisen rinnalla. Päivä oli rankka ja sijoituksia sekä pisteitä jaettiin lopulta neljässä täysin erilaisessa lajissa, jotka mittasivat niin fyysistä kuntoa kuin mentaalista kestävyyttä. Joissain kohdin myös pieni taktikointi, riskien otto sekä oman itsensä ja kehonsa tunteminen osoittautui todella tarpeelliseksi. Kisoissa nähtiin ja koettiin huippusuorituksia, itsensä ylittämistä, mutta myös epäonnistumisia ja pettymyksen tunteita. Omalta kohdaltani täytyy sanoa, että tällä kertaa ei olisi paremmin voinut mennä! Viimeiseen lajiin lähdin sijalta 8 ja näin ollen kisasin kuumassa erässä 10 parhaan naisen joukossa, kun tuijotettiin päivän pisteitä ja sijoituksia. Jo tuossa vaiheessa olin ylittänyt itseni ja odotukseni moninkertaisesti, koska selvänä tavoitteena mulla oli ainoastaan päästä suorittamaan kaikki lajit ja päästä maaliin asti rikkomatta olkapäätäni. Yhdeksi tavoitteeksi paikan päällä muodostui myös se, etten olisi omassa erässäni  eri lajeissa viimeinen ja sekin taisi toteutua myös viimeisen lajin osalta löntystellessäni kaikkeni antaneena lihasten kramppaillessa maaliin nipin napin tokavikana.


Loppusijoitus 11/46


Sijoituin siis kovien naisten joukossa lopulta 11. Itkuhan siinä pääsi ja ei mistään muusta syystä kuin onnesta. Joku saattaa miettiä, että miksi juhlia ja tuuletella, enhän mahtunut edes 10 parhaan joukkoon saati sitten palkintopallille. Mutta ne jotka tätä lajia vähääkään ymmärtää tai on ollut jollain tapaa mun matkassa mukana viimeisen vuoden aikana tietävät, että tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut oikesti ihan hitosti duunia, uskoa ja luottoa itseensä ja omaan tekemiseensä. Nää kilpailut oli myös jollain tavalla mun olkapään kuntoutusprosessin pakettiin laittaja. Viime kesänä sattunut vamma pakotti laittamaan crossfitin tauolle ja pääsin jatkamaan lajin parissa vasta tammikuussa ja silloinkin vasta osittain ja liikerajoituksia oli vielä pidempään. Vasta pari viikkoa sitten onnistuin tekemään ensimmäiset kunnon tempaukset kyykkyyn isommilla painoilla, joista kirjoittelinkin oman postauksensa kuntoutuksen näkökulmasta. Maaliskuun tienoilla liityin Athlete Training Protocolin valmennusryhmään, joka tuki paremmin tavoitteellisuutta treenaamisessani.


Olen siis tosissani ja oikeasti aivan hito ylpee suorituksestani, enkä häpeä sitä sanoa. Miksei itsestään voisi olla ylpeä ja sitä kehtaisi myöntää jos niin on? Ei aina tarvitse olla paras voidakseen olla tyytyväinen omaan suoritukseen. Eilen mä voitin ja ylitin itseni, vaikken korkeimmalle pallille noussutkaan saati sitten ollut 10 parhaan joukossa.

Aina löytyy juttuja, jotka olisin voinut tehdä paremmin ja lajien jälkeen saattoi miettiä, että miksi nojasi polviin siinä ja siinä kohdassa ja miksei vähän lisännyt tahtia juoksussa ym. Jälkikäteen on aina hyvä spekuloida, mutta tosiasia on, että burbeissa puuskutin ja nojasin polviin hetken just siks et siinä kohdin en muuta pystynyt ja tuntui että keuhkot tulee pian hengityksen mukana ulos. Tuplanaruhypyissä stiplasin tokalla kierroksella useamman kerran, koska kunto ei kestänytkään ekan kierroksen unbroken menoa. Kuntohan siinäkin siis tuli vastaan. Juoksussa jos olisin lisännyt tahtia en olisi selvinnyt boksihypyistä ja seuraavien lajienkin suorittaminen olisi saattanut kärsiä. Voin sanoa menneeni jokaisessa lajissa äärirajoillani tämän hetkisessä kunnossani. Kisatilanne on myös aivan eri tilanne, kuin salilla treenatessa yksittäisiä lajeja. Mä annoin parhaani ja olen siihen tyytyväinen ja ihan hiton ilonen!!


1. Laji

Aikaa vastaan 12min time cap:
1500m Maastojuoksu
30 Boksinylitys hyppyä
30 Kahvakuulatempausta vuorokäsin 16kg kuulalla
30 Kahvakuulakyykkyä 16kg kuulalla

Oma sijoitus 10. aika 9:53

2. ja 3. Laji

1min aikaa löytää 5 toiston maksimi Thrusterissa, 
jonka jälkeen heti 4min AMRAP eli mahdollisimman paljon toistoja:
40 DU (Tuplahyppynaruhypyt)
16 Bar Over Burpeeta 
8 Toes to Bar eli varpaat tankoon
ja heti 4min jälkeen taas 1min aikaa löytää 5 toiston maksimi Thrusterissa.  

2. lajin tulos oli siis huonompi kilomääräinen nostotulos thrusterissa ja 
3. lajin tulos tehdyt toistot 4 minuutissa.

2. Lajissa oma sijoitus 20. @47.5kg
3. Lajissa oma sijoitus 13. 

4. Laji

21-15-9 toistoa time cap 10min
Soutu cal
Maastaveto läskitangolla @63kg
Leuat

Eli ensin 21 toistoa jokaista liikettä, sitten 15 toistoa ja 
viimeisenä 9 toistoa ja leukojen jälkeen spurtti maaliin.

Oma sijoitus 25. aika 9:22.

(Jokaisesta lajista jaettiin siis pisteet sijoituksen mukaan ja 
pisteiden mukaan järjestyi lopullinen sijoitus.)




Kisojen kohokohdat:


- Tein kompromissin thrustereissa ja kuulostelin kroppaani, nostin 47.5kg 5 kertaa 4 minuutin maksimisykkeisen rutistuksen jälkeen.

- ATP tiimiläisten ja muiden crossfit naisten tapaaminen ja kisakokemuksen jakaminen,huipputyyppejä!

- En sittenkään oo ihan paska juoksussa

- Olkapää kesti, kroppa kesti!!!!!

- Ylitin itseni ja omat odotukseni!

- Monipuoliset ja hyvät lajit, jotka myös tavallaan sopivat itselleni
(vaikka thrusterit ovatkin ikuinen heikkous)


Tästä on hyvä jatkaa tavoitteellista treenaamista. Nyt hetken jäsentelen ajatuksiani ja tavoitteitani tulevan suhteen, vaikka tietynlaisia päätöksiä ja ajatuksia olikin jo noussut ennen näitä kisoja. Nyt vedän tulevan viikon treenien osalta rennommin ja annan kropalle sen kaipaamaa lepoa, jotta voin jatkaa entistä parempana itseni haastamista ja kehittämistä! Ihanaa sunnuntaita!

tiistai 5. kesäkuuta 2018

#olisinpatiennyt

"Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen ja joissain asioissa keskinkertaisuuskin riittää. Älä vertaa itseäsi muihin. Anna itsesi olla sellainen kuin olet. Saavutuksesi ja menestys eivät muuta sitä joka olet sisimmältäsi."


Somemaailmassa leviää Maaret Kallion aloitus ja haaste #olisinpatiennyt, jonka tarkoituksena on lähettää myötätuntoisia, toiveikkaita ja rinnalla kulkevia viestejä aikuisilta nuorille. Vaikka paljon on varmasti vielä opittavaa ja oivallettavaa olen itsekin tähän astisen elämänpolkuni aikana kasvaessani ja vanhetessani, erilaisissa ympäristöissä asuessani sekä uusiin ihmisiin tutustuessani oppinut ja oivaltanut monta asiaa.  Suurimpana niistä kuitenkin yllä kirjoittamani virke täydellisyyden tavoittelusta ja omana itsenään elämisestä, jonka ymmärtäminen on tuonut elämääni rauhaa ja onnellisuutta. Kaikkeen ei tarvitse pystyä kerralla ja kuten olen muutaman kerran aiemminkin tänne kirjoittanut niin arvojen tulisi ohjata elämää. Ei menestyksen tärkeyden, rahan tai kunnian, eikä etenkään muiden mielipiteiden.

Mä olen siinä mielessä onnekas, että koen oman lapsuuteni, nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni varsin hyväksi elämäksi. Mulla on ollut tukea ja turvaa ympärilläni, mahdollisuus harrastaa, on kavereita, pärjäsin koulussa hyvin ja olen myös huomannut lopulta tehneeni oikeita valintoja kiperämpien asioiden suhteen, enkä koe menettäneeni elämässäni mitään. En ole ollut masentunut, eikä elämäni sisällä suuria draamoja, joskin jokaisen elämänpolulle varmasti osuvia ala- ja ylämäkiä, pieniä ja suuria muutoksia, kuolemaa ja sairauksia. Koen kuitenkin pystyväni suhtautumaan elämään ja itseeni sen verran realistisesti, että koskaan vielä elämä ei ole onnistunut mua kaatamaan ja itkujen sekä surujen jälkeen on lopulta aina noustu ylös.


Sen minkä koen omassa elämässäni kuitenkin olleen itselleni jollain tavalla kuormittavaa ja josta voin sanoa  nuoremmalle minälleni #olisinpatiennyt on täydellisyyden tavoittelun, menestyksen ja saavutusten rinnastamisen siihen kuka olen. Urheilussa menestyminen, koulussa menestyminen ja työelämässä menestyminen tai hienot saavutukset eivät tee minusta sen parempaa ihmistä kuin kukaan muu, eikä täydellisyyden tavoittelusta koidu kuin harmaita hiuksia ja itkettyjä itkuja. Tietyissä asioissa saa olla keskinkertainen ja joskus on ok jos ei huvita. Pakkopuurtaminen ja menestyksen hakeminen ja sille eläminen antaa virheellisen käsityksen siitä, mikä on oikeasti merkitsevää ja tärkeää. Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa eikä hakea väkisin hyväksyntää ulkopuolelta pärjäämällä, olemalla täydellinen, saavuttamalla asioita ja menestymällä. Eikä todellakaan kannata tehdä päätöksiä tai suunnitelmia tai jättää asioita tekemättä miettien mitähän muut asiasta ajattelevat. Ole oma itsesi ja tee asiota, jotka ovat sinulle tärkeitä. Älä rehki elämääsi läpi pelkän menestyksen toivossa samalla muiden hyväksyntää hakien. 

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ethän polta rasvaa pelkällä treenillä...

Jotta rasva palaa kropasta vaaditaan energiavajetta. Eli siis sitä, että päivän aikana energiaa kulutetaan enemmän kuin mitä syödään. Tämä vaje voidaan saavuttaa muutamalla eri tavalla: 

- Lisäämällä liikuntaa niin, että kulutus nousee yli energiansaannin.

- Vähentämällä päivän aikana syötyjä kaloreita.

- Rajoittamalla päivän aikana nautittavia kaloreita sekä lisäämällä hieman energiankulutusta liikunnan avulla.


Liian moni lisää pelkästään liikunnan ja treenin määrää siinä toivossa, että rasva palaa ja laihdutaan. Kesää ennen lehdissä kirjoitetaan miten liikkumalla poltat rasvaa tehokkaasti ja saavutat haaveillun rantakunnon. Salaisuus ei ole kuitenkaan siinä vedätkö 1, 2, vai 3 HIIT-treeniä viikossa vai aamuaerobisia tyhjään mahaan ainoastaan rasvanpoltto mielessä. Tai treenaatko salilla 5 kertaa viikossa kiertoharjoittelulla vai 4-5 jakoisella ohjelmalla tai juokset tasasykkeisiä lenkkejä. Mikään tällainen menetelmä ei saa lopulta aikaan kuin turhautumista ja vihastusta, kun kyse on rasvanpoltosta ja kehon muokkaamisesta. Rasvaa lähtee kyllä aluksi palamaan, mutta jos kehosi työskentelee liikunnan ja treenin osalta jo sen äärirajoilla, niin mistäs lisäät treeniä kun tasannevaihe yllättää? Lopulta saat vain itsesi vihaiseksi, kun vaa'alla lukema junnaa, vaikka kuinka painat treeniä ja pyrit liikkumaan enemmän. Pahimmassa tapauksessa ajat itsesi ylikuntoon ja saat kroppasi pikkuhiljaa luovuttamaan, ellet jo itse ole ennättänyt luovuttaa ja muuttaa lähestymistapaasi rasvanpolton osalta.

Miten sitten kannattaa tehdä, jos haluaa saavuttaa tuloksia?


Jos ja KUN haluat buustata aineenvaihduntaasi ja saavuttaa tuloksia joilla naapurikin tulee kateelliseksi, kiinnitä ensimmäisenä huomiota siihen mitä suuhusi laitat. Tee muutoksia ensin ravinnon avulla ja opettele syömään oikein terveellistä ja kunnollista ruokaa. Jätä herkuttelut vähemmälle ja tarjoa itsellesi ravintorikasta ruokaa, sekä muista juoda riittävästi vettä päivittäin. Rasvanpolton osalta kehonkoostumuksen muokkaamisessa ja painon pudottamisessa suurimmassa osassa on siis ravinto! Se tuo jopa 80 prosenttia tuloksista ja on siten ensimmäinen asia mihin rasvanpolttoa havittelevan olisi syytä kiinnittää huomiota. 

Kun taas haluat vieläkin parempia tuloksia ja saavuttaa samalla myös muita terveyshyötyjä yhdistät terveelliseen, monipuoliseen ja riittävään ravinnonsaantiin järkevän harjoittelun. Järkevä harjoittelu ei siis ole väkinäistä ja pakonomaista vääntämistä lenkkipolulla ja päivittäistä salitreeniä, vaan sinulle sopivaa ja räätälöityä harjoittelua ja liikuntaa, joka pitää myös mielen virkeänä ja täten kropan liikkeellä. Fakta on kuitenkin se, että jos haluat muokata vartaloasi rasvaa samalla polttaessasi sporttisemmaksi ja saada lihasta aikaan, edellyttää se useimmiten kuntosalilla harjoittelua tai ainakin painojen käyttöä harjoittelussa. Yhdistämällä ruokavalioon aktiivisen viikoittaisen harjoittelun voit parantaa rasvanpolttoa jopa 30 prosenttia.



Miksi kuitenkin kannattaa treenata, samalla kun pitää huolta ruokavaliosta?


Syy miksi treenaaminen kannattaa kuitenkin pitää mukana rasvanpoltossa, vaikka ruokavalion muutoksillakin voidaan saavuttaa hyviä tuloksia on siinä, että treenaamalla pidät huolen lihaskunnostasi ja pystyt jopa kehittämään sitä samalla kun poltat kehostasi rasvaa. Nostelemalla painoja varmistat sen, että kropastasi palaa nimenomaan rasvaa eikä lihasta. Puhtaasti rasvan polttaminen vaatii painojen kanssa harjoittelua, tai muuten pitää ymmärtää se, että osa poltetusta massasta on tulosta myös kadotetusta lihasmassasta. Pelkkä lenkkeily ei siis riitä treeninä ruokailun ohella, jos haluat pitää yllä lihasmassasi. Se kyllä auttaa osittain säilyttämään sitä verrattuna pelkällä ruokavaliolla toteutetulla rasvanpoltolla, mutta yhdistämällä ruokavalion, sopivan aerobisen treenimäärän sekä kuntosali/painoharjoittelun saavutat kaikista parhaimpia tuloksia ja saat samalla myös roppa kaupalla hyviä terveyshyötyjä!


Jos siis haluat polttaa kehostasi ylimääräistä rasvaa...


A) Kiinnitä huomiota siihen miten ja mitä syöt! Pistä ravitsemustottumuksesi kunnolla syyniin ja tee muutoksia kohti parempia valintoja.

B) Lisää liikunnan määrää, mutta älä innostu liikaa ja muista myös lepo! Myös arkiaktiivisuuden lisäämisellä ja hyötyliikunnalla saavat vähemmän treenanneet ja toki myös kokeneet konkarit hyviä terveyshyötyjä ja kalorivajetta aikaiseksi.

C) Muista myös nostella painoja säilyttääksesi lihasmassasi ja jopa kehittääksesi sitä samalla kun poltat kehostasi ylimääräistä rasvaa!


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Viikon päästä kisataan!


Enää tasan viikko siihen, kun Savonlinnassa pärähtää käyntiin CrossFitin Sawottan kisat Kyrönniemen urheilukentällä! Pikkuhiljaa pientä tervettä jännitystä alkaa olemaan, mutta loppujen lopuksi olo on kuitenkin aika seesteinen ja oikeastaan todella odottava. Olen tehnyt pitkän kuntoutusprosessin viime kesän loukkaantumisen jälkeen tähän päivään ja musta on ihana todeta, että olen valmis antamaan parhaani tässä kunnossa ja katsomaan mihin se tällä kertaa riittää. Odotan innolla kisapäivää ja kilpasiskojen kohtaamista erilaisissa lajeissa, joita emme ennalta saa tietää ja näin jännitys siitä, millasia liikkeitä, lajeja ja koitoksia sitä oikein joutuu kohtaamaan säilyy oikeastaan tuon lauantain kisapäivän loppuun asti.

Tänä vuonna meitä naisia onkin yleisessä sarjassa kisaamassa jopa 46, joten huippua tulee varmasti eikä tuumaakaan saa antaa periksi. Samalla kuitenkin pidän mielessäni sen, että teen oman parhaani ja kisapäivän jälkeen nähdään mihin se riittää ja sen pohjalta luon uusia suunnitelmia treenaamiseeni. 


Tämän viikon olen ottanut rennommin kroppaani palautellen. Takana oli taas useamman viikon kovemmat treenit, joten deload viikko tuli juuri tarpeeseen. Kolme crossfit treeniä keskittyen enemmän tekniikkaan kuin aikaa vastaan suorittamiseen, pyöräilyä, kävelyä, kolme lepopäivää ja yksi tekniikkapainotteinen treeni. Mieli on virkeä ja kroppa tuntuu hyvältä. Samalla olen pitänyt huolen siitä, että syön riittävästi ja juon riittävästi. En myöskään ole ottanut paineita tämän viikon treenistä, vaan käynyt tekemässä treenit salilla silloin kun aikatauluihini on sopinut. 

Kisoihin valmistautuminen


Tuleva viikko onkin sitten kisoihin valmistava viikko. Heti viikon aluksi teen ohjelmoinnista muutaman kovemman crossfit treenin, joissa sykkeet saa nousta ja haastetaan kroppaa ja mieltä lähelle sen äärirajoja. Sen jälkeen kevyempää tekniikkapainotteista treeniä painonnostoliikkeissä kevyillä painoilla sekä taitoliikkeiden harjoittelua. Kisapäivää edeltävän päivän lepään ja teen maksimissaan pienen aerobisen treenin kevyillä sykkeillä pitääkseni kehon kuitenkin hereillä ja valmiina kisapäivän varalle. Näin viimeisellä viikolla kun ei enää mitään ihme kehitysharppauksia oteta kestävyyden ja voiman osalta, niin tavoitteena on ns. piikata kroppaa tulevaa rääkiä varten ja herätellä hermostoa. 


Pohjatyö kaiken muun osalta on tullut tehtyä tässä aiemmin siihen kuntoon kuin se nyt on ollut mahdollista ja sillä sitten mennään ja kisataan. Omat heikkouteni lepäävät maksimivoimassa erinäisten liikkeiden osalta, mutta kestävyyden koen omassa kunnossani vahvuudeksi sekä sen, että jaksan kuitenkin maksimivoiman heikkoudesta huolimatta liikuttaa keskisuuria kuormia hyvällä sykkeellä useiden toistojen ajan. Ainakin tällainen fiilis mulla on ollut, kun vertaan itseä itseeni ja aikaan ennen loukkaantumista. Ei tässä missään huippukunnossa olla, mutta sellaisessa kuitenkin, että haluan ja kehtaan mennä haastamaan itseäni muiden joukkoon pidemmän odotuksen ja kuntoutusjuttujen jälkeen. 

Olen koko ikäni ollut joukkueurheilija ja tottunut siihen, että ympärilläni on muita enkä ole yksin "kisapäivänä". Nyt olen kuitenkin kolmatta kertaa siinä tilanteessa, kun olen yksin ja suoriutuminen sekä sijoittuminen riippuvat täysin omasta kunnosta ja omasta tahdosta ja halusta. Kukaan muu ei siihen voi vaikuttaa. Jännittävä tilanne siis tällaiselle tiimipelurille taas tulossa, mutta nautin itseni haastamisesta, joten siksi taas mennään eikä meinata! Samalla tää on mulle henkilökohtaisesti ihan valtava steppi siitä, missä olin vielä viime kesän lopussa sijoiltaan menneen olkapääni sekä liikerajoitteiden kanssa. Mä lähden kisoihin toki kilpailemaan muita vastaan (koska olenhan todella kilpailuviettinen nainen), mutta samalla myös haastamaan itseäni, jotta tietäisin vielä paremmin missä menen tämän lajin parissa ja millaisia suunnitelmia kannattaa harjoittelun osalta tehdä jatkossa. 

Tulevasta viikosta tulee raskas, mutta sitäkin antoisampi! En malta odottaa, 9.6 klo 9.00 startataan!