keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Itsekurin puute vs. mahdottomat vaatimukset


Missä vika, kun yksilö "epäonnistuu" ja ei saavuta esim. nettivalmennuksen myötä haluttuja painonpudotustuloksia tai ei saa muutettua elämäntapojaan? Tai kun yksilö saavuttaa tuloksia, mutta hetken päästä valmennuksen jälkeen palaa vanhoihin tottumuksiinsa. Tai kun yksilö jättääkin leikin kesken... Onko kyseessä a) huono itsekuri vai b) mahdottomat vaatimukset?



Kirjoitan tämän tekstin nyt nimenomaan painonpudotuksen ja rasvapolton sekä elämäntapojenmuutoksen näkökulmasta, koska ne ovat asioita, mitkä saavat etenkin naiset lähtemään mukaan valmennuksiin. Ja koska alkuvuosi ja kesää kohti meneminen tuntuu automaattisesti tarkoittavan sitä, että pitää kiristellä ja hakea bikinikuntoa, jotta voi sitten kesällä keimailla solakkana rannalla, haluan tuoda näkökulmaa asioihin.

Harvemmin huono lopputulos on oikeasti asiakkaan syy. Moni, joka ohjelmia hankkii on päättänyt, että nyt lähtee, minä onnistun. Ongelma harvemmin on yksilön halussa ja motivaatiossa. Sen sijaan, yhä useammin ongelma on siinä, että yhdellä ohjelmalla saatetaan tarjota ratkaisua lähes kaikkiin ongelmiin kerralla ja ohjelmaa markkinoidaan sopivaksi _kaikille_, jotka muutosta haluavat. Syötetään kerralla liikaa tietoa ja liikaa vaatimuksia ja odotetaan, että yksilö pystyy omistautumaan täysin kyseiseen valmennukseen lähtötasosta ja tilanteesta riippumatta unohtaen muun elämän. Todellisuus on kuitenkin se, että ei ne ohjelmat ota huomioon tai kykene edes ottamaan huomioon yksilöä ja yksilön tarpeita (vrt. yksilövalmennus). Nettivalmennukset tehdään suuremmille massoille ja usein ne ovat hyvin kuuriluontoisia ja kestoltaan 6-12 viikkoa. Kun sitten yllättäen pitäisi valmennuksen alussa  vetäistä koko oma arki, prioriteetit ja tottumukset omassa elämässä kerralla uusiksi, niin onko kyse huonosta itsekurista vai sittenkin niistä mahdottomista vaatimuksista, kun ei saavutakaan sitä, mitä ohjelmalla on luvattu saavutettavan tai, kun yksilö lopettaa kesken kaiken?

Toki on myös yksilön vastuulla miettiä, mikä on hänen elämässään realistista ja millaiseen valmennukseen kannattaisi tarttua, mutta joskus halu ja kova motivaatio voivat sokaista. Ei välttämättä omata todellista tietoa siitä, mitä muutos ja valmennuksessa tarjottavien rutiinien ylläpitäminen oikeasti vaatii. Uskotaan itseen ja omaan onnistumiseen. Ja lisäksi, kun näitä rasvanpolttoon ja painonpudotukseen erikoistuneita valmennuksia myydään vielä sillä sloganilla, että se sopii _kaikille_ on varmasti vaikea miettiä, miksi olisin se, jolle ohjelma ei sovi tai jolle se ei ole järkevä. Kun luvataan, että muutos on mahdollinen 6-12 viikossa, yksilö uskoo sen. Koska luottaahan hän ammattilaiseen ja valmentajan sanaan, kuten kuka tahansa muukin.

Valitettavasti olen törmännyt siihen, että kun joku on antanut kritiikkiä valmennusta ja sen toimivuutta kohtaan, puolustelijat hyökkäävät syyllistämään, että et vain noudattanut ohjeita ja "sulta puuttuu itsekuria". Kuinka usein olet nähnyt jonkun valmentajan julkaisevan asiakkaiden huonoja valmennuskokemuksia ja palautteita? Veikkaan, ettet koskaan. Kukapa haluaisi näyttää tätä puolta omista valmennuksistaan, vaikka näitä huonojakin palautteita varmasti tulee. Tällä saadaan kuluttajalle/asiakkaalle herkästi se fiilis, että hänen "epäonnistumisensa" johtuu vain hänen kykyjen puutteesta, itsekurin puutteesta ja motivaation ja halun puutteesta, sillä onhan niin moni valmennuksella onnistunut ja saanut sen mitä halusi. Entäs ne, kenen ääni ei kantaudu muiden korville kuultaviksi... Kuinka he jatkavat tai miltä heistä tuntuu.

Haluan korjata tämän ajatusmallin, koska se voi jättää yksilöön jäljen, jonka kanssa ei ole kiva elää, eikä kenenkään tulisi ajatella, että on vain huonompi kuin muut. Toki toisilla on vahvempi itsekuri kuin toisilla, mutta kun kyseessä on esimerkiksi elämäntapojen muuttaminen ja painonhallinta ei sen tulisi vaatia jatkuvaa itsekurin kanssa painiskelua, koska kuka sellaista edes jaksaa 24/7 365 päivää vuodessa. Itsekuri joutuu tiukille, kun asetetut vaatimukset ovat liian tiukkoja ja rajoitettuja. Mahdottomat vaatimukset ajavat yksilön ahtaalle ja on ihan luonnollista, että jossain kohtaa homma ei enää vain toimi ja yksilö kokee, ettei pysty täyttämään noita saappaita, mitkä hänelle on ohjelman muodossa annettu ja hän lopettaa. Vika ei usein kuitenkaan ole yksilössä, vaan siinä tavassa miten asioita yritetään saada kerralla muutettua ja toteutettua. Kun nimenomaan se oma arki, pitäisi vetäistä kerralla uusiksi ja yrittää elää paperilla annettujen ohjeiden mukaan. 



Ihminen ei ole robotti, joka vain ohjelmoidaan nappeja kääntelemällä uudestaan ja saadaan toimimaan halutulla tavalla.


Muutos vaatii aikaa, uusien tapojen omaksuminen vaatii aikaa. Heidän, jotka valmennusten jälkeen kokevat olevansa epäonnistuneita tai jotka kokevat, että itsekuri ei riitä, olisi hyvä tiedostaa se, että vika ei ole heissä, vaan tavoissa, joilla sitä omaa elämää yritetään kerralla muuttaa.

Koska toin tässä esiin nimenomaan nettivalmennukset haluan kuitenkin sanoa, että nettivalmennuksissa on myös hyvää. Ne esimerkiksi mahdollistavat usein palvelun ostamisen huomattavasti halvemmalla verrattuna yksilölliseen valmennukseen. Monessa valmennuksessa on käytössä erilaisia fb ryhmiä ja palstoja, joissa sitten voi tsempata ja motivoida toinen toisiaan ja saada tukea haastavien tilanteiden tullen. Ja on olemassa todella hyviä nettivalmennuksia, joissa oikeasti tehdään asioita järkevästi yksilöstä ja hänen terveydestään välittäen. Kuitenkin perinteisiin nettivalmennuksiin mukaan lähteminen edellyttää usein yksilöltä suurempaa valveutumista ja vastuuta omasta tekemisestä, mikä tekee siitä tietyllä tapaa haastavan nimenomaan painonhallintaa ja elämäntapamuutosta ajatellen.

Näkökulma: Oikeastaan suurin ongelma ei itsessään ole nettivalmennuksessa vaan siinä, miten kuuriluontoisia ne herkästi ovat. "Saavuta solakka bikinikunto 8 viikossa", "-15kiloa 6 viikossa" jne. Ajallisesti esim 6-12 viikkoa on todella lyhyt aika, kun puhutaan painonpudotuksesta ja elämäntapojen muuttamisesta. Kyllähän valmennuksista ja ohjelmista tehoa löytyy ja varmasti rasva palaa, mutta millä hinnalla. Lyhyessä ajassa painon pudottaminen esimerkiksi vaatii jo suurempaa kalorivajetta ja koska syödä kuitenkin pitää ja ilman ruokaa ei pärjää, pitää tehoja löytää kulutuksen puolelta lisäämällä treenimääriä. Pitkässä juoksussa tämä ei ole toimivaa eikä kannattavaa tai järkevääkään, joten alun alkaenkin pitäisi muistaa, ettei vedä itseään alussa liian ahtaalle ja vie itseään sellaiseen tilanteeseen, jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen, joutuu painiskelemaan sen itsekurin kanssa tai kokemaan riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita.


Muistetaan se, että oman hyvinvoinnin ja terveyden eteen tehdyt pienetkin valinnat merkitsevät enemmän, kun niistä pystyy pitämään kiinni kauemmin kuin sen 8 viikkoa. Verrattuna siihen, että vedetään kaikki tai ei mitään asenteella tiukka 8 viikon valmennus muuttaen kaikki kerralla ja todeten kyseisten viikkojen jälkeen tai jo niiden aikana, että ei vain kykene pitämään tästä kaikesta kerralla kiinni. Tämä on inhimillistä. Vika ei ole yksilössä, vaan tavassa, jossa kaikki yritetään kääntää ja laittaa kerralla uusiksi. Mahdottomat vaatimukset eivät edistä tai paranna kenenkään terveyttä ja hyvinvointia eikä pelkällä tiukalla itsekurilla voi kuvitella elävänsä koko loppuelämäänsä jonkin paperin ohjeiden mukaan. Elämäntapojenmuutoksessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja onnistumisen tunteita ja niitä voi löytää paremmin silloin, kun päästää irti tiukoista dieeteistä ja kuureista sekä asennoituu tekemään muutoksia pikkuhiljaa itseään ruoskimatta ja syyllistämättä.


perjantai 10. tammikuuta 2020

REISSUPÄIVÄKIRJA OSA 3 - Saarihyppelyä Thaimaassa


Taimaahan saavuimme 16.12 meriteitse Malesian puolelta Langkawilta Koh Lipelle. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin ja somessa hehkutin, saimme odotetun ja oletetun 15 päivä oleskeluluvan sijasta 30 päivän leimat passiimme, joka tarkoitti siis sitä, että matkasuunnitelmat Thaimaan osalta muuttuivat täysin! Ei kyllä haitannut, koska nämä 30pv leimat passeissa mahdollistivat siis puolet pidemmän oleskelun Thaimaassa, mikä taas poisti kaiken kiireen. Ehdimme jo nimittäin tuskailla etukäteen, kuinka oikein selviämme eteläisimmästä Thaimaasta Kambodzan rajalle 15 päivässä lentämättä. Noh loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt kun on tullut Thaimaata kierreltyä 26 päivää ja siirrytty juuri Kambodzan puolelle, on myös aika laittaa pakettiin postauksen muodossa tämä Thaimaan reissu. Here we go...


Tämä reissu ei ollut ensikertamme Thaimaassa, joten tavallaan tiesimme mitä odottaa, mutta toisaalta taas emme. Osasimme odottaa hyvää ruokaa ja ystävällisiä thaimaalaisia, mutta vierailu uusissa paikoissa tekee aina reissaamisesta osaltaan mielenkiintoista ja kutkuttavaa.

Koh Lipe - turkoosia vettä ja pikkusaaren tunnelmaa


Koh Lipe tarjosi turkoosin sinistä ja kirkasta vettä sekä tiivistä pienen saaren tunnelmaa, joka teki ainakin allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Saari on hyvin pieni päästä päähän mitattuna vain reilu 1km. Puoliso oli vieraillut saarella n. 10v. sitten ja joutui toteamaan, että kyllä turismi on vienyt paikan parhaimman hohdon. Nautimme kuitenkin kolme päivää Lipellä olosta, joista kahden päivän ajan ystäväpariskuntamme seurasta ja se jos mikä teki Lipellä vierailusta myös erittäin mukavan ja mieluisan. 1,5kk reissaamisen jälkeen oli ihana nähdä tuttuja kasvoja, muitakin kuin toisemme.😉 Lipestä jäi mieleen kirkkaat vedet, ystävät, pienenä saarena myös sellainen mukavan tiivis tunnelma ainakin vilkkaimmalla pääkadulla sekä toki se, että hintataso oli huomattavasti korkeampi ja alkuun pienoinen shokki Malesiaan verrattuna.



Lipeltä jatkoimme matkaa speedboatilla mantereelle Trangin kaupunkiin ja saman päivän aikana vielä minivanilla mantereen poikki Surat Thanin kaupunkiin, jossa yövyimme yhden yön vain napataksemme heti aamusta ensimmäisen lautan itäisen puolen saarille. Siirtyminen Trangista Surat Thaniin hoitui kätevästi, mutta toista oli Surat Thanista Koh Phanganille siirtyminen. Kyseinen matka tuntui kunnon sekamelskalta emmekä aina tienneet missä olimme ja mihin meitä oikein vietiin ja asioista infottiin huonosti, mutta lopulta kyllä saavuimme ihan oikeaan paikkaan ja se on pääasia.


Koh Phangan


Koh Phangan on saari monelle tutumman Koh Samuin vieressä. Koh Phangan on itseasiassa tunnettu täydenkuun (ja puolikuun ja sirppikuun ja mikäliekuun) juhlistaan, mutta me osuimme saarelle juuri näiden juhlien väliin, jolloin saarella on rauhallisempaa. Tämä toki sopi meille, koska emme ole tällä reissulla mitään bileitä etsimässä, vaikka toki tuollaiset täydenkuun juhlat olisi voineet olla ihan kokemisen arvoinen juttu. Koh Phanganilla vierailimme muutamilla vesiputouksilla, tutustuimme saaren eri rantoihin ja ajelimme muuten vain mopolla ihmetellen saaren tunnelmaa, sillä jokainen saari on omalla tavallaan erilainen. Joulun vietimme tällä kertaa erilaisissa tunnelmissa nauttien hyvästä hotellista kauniilla näköalalla vuoren huipulla ja syöden kinkun sijasta mahat täyteen thaikkuruokaa Thong Salan iltamarkkinoilla. Koh Phangan vaikutti oikein mukavalta saarelta, jossa oli helppo liikkua ja keksiä tekemistä viiden päivän ajalle, jotka saarella lopulta vietimme. 


Koh Tao


Koh Phanganilta siirryimme venekyydillä viereiselle pienemmälle saarelle Koh Taolle, jota sanotaan maailman suurimmaksi sukelluskouluksi, sillä saarella sijaitsee kokoonsa nähden niin monta sukellusliikettä. Sukellusluvan suorittaminen olisi kieltämättä houkutellut, mutta tällä kertaa jätimme välistä. Koh Taolla oleilimme  myöskin viisi päivää. Meikäläinen nautti siitä, että pääsin muutamaan otteeseen crossfittaamaan Koh Taon Crossfit salille ja lisäksi tämän reissun ehdoton paras juttu oli 8h snorklausretki, jossa kiersimme saaren laivakyydillä, snorklaten eri paikoissa ja vierailimme myös viereisellä postikorteistakin tutulla kuvankauniilla Nangyuan pikkusaarella. Turkoosia kirkasta vettä, erilaisia värikkäitä kaloja ja kauniita maisemia. Snorklausretki täällä oli ehdottomasti rahanarvoinen juttu.



Koh Taolta jatkoimme matkaa ensin lauttakyydillä mantereelle Chumphoniin ja siitä pienen pysähdyksen jälkeen kaksikerrosbussilla Bangkokiin. Toisin kuin SuratThani - Koh Phangan väli, tämä matka sujui ilman ongelmia ja vielä aikataulussa! Tällä reitillä tuli sellainen fiilis, että kyllä Thaimaalaiset osaavat matkoja järjestää. Toki 10,5h matkustaminen ensin lautalla ja sitten bussilla pisti takapuolen koville, mutta thaikkubusseissa on onneksi vessat toisin kuin Malesiassa.


Uusi Vuosi Bangkokissa


Bangkokiin saavuimme juuri sopivasti Uutta Vuotta viettämään, mikä oli toisaalta myös laskelmoitu juttu. Itse odotin suurta, meluisaa ja saastaisaa kaupunkia, mutta yllätyksekseni paikka oli paljon rauhallisempi ja täysin vastoin mielessäni maalaamiani mielikuvia. Kuitenkin, kyllä Kuala Lumpur oli ehdottomasti huikeampi kokemus. Bangkokista mieleen jäi Uuden Vuoden juhlimisen hulinat tunnetulla Khao San Roadilla (johon oli ahtautunut tuhansittain ihmisiä ja omakin olo kävi niin tukalaksi, et ei siellä halunnut vuotta vaihtaa), vuoden ja vuosikymmenen vaihtuminen muiden suomalaisten seurassa, jättimäiset ostoskeskukset, roipetta ja ihmisvilinää täynnä oleva China Town. Varmasti jollakin on täysin eri kokemus, mutta mitenkään ei tullut Bangkokia ikävä, kun sieltä piti lähteä, vaikka todellisuus ei osoittautunutkaan niin pahaksi kuin odotukseni tämän suurkaupungin osalta. 😁


Kaupungista takaisin saarielämän pariin: Koh Chang ja Koh Kood


Bangkokista matka jatkui Ekkamain bussiasemalta minivanilla kohti Trattia ja siitä autolautalla Koh Changin saarelle lähemmäs Kambodzan rajaa. Koh Chang on saari, johon myös paikalliset tykkäävät matkustaa loma-aikoina, koska se on loppupeleissä niin helposti saavutettavissa tuolla päin Thaimaata ja tarjoaa rentoa saarielämää.

Koh Cangilla majoituimme saaren eteläpäässä Klong Kloin pikkukylässä, joka osoittautui nappivalinnaksi. Rentoa fiilistä, hyvä ranta, hyvää ruokaa läheisissä ravintoloissa ja meillä oli mitä parhaimmat naapurit Bungalowissa ja lisäksi törmäsimme kylässä kahteen suomalaiseen pariskuntaan, joiden kanssa saimme iloksemme viettää aikaa ja jakaa matkakokemuksia sekä saimme vinkkejä reissumme jatkolle. Koh Changin saareen oli sinällään helppo tutustua, että saaren läpi ei kulje teitä, vaan saaren kiertää hevosenkengän muotoinen päätie, jonka varrelta löytyy nähtävät ja koettavat. Saaren suosituin vesiputous oli pieni pettymys, mutta ainakin sieltä pääsi hyppelemään kallioilta veteen. Mopolla huristelimme yhtenä päivänä yhteensä n. 150km, kun ajoimme toisella puolella saarta, kaakkoiskulmassa sijaitsevalle Long Beachille. Kaunis ranta, pehmeää valkoista hiekkaa ja matala vesi. Täydellinen lillumiselle ja oli kyllä saaren rennoin ranta. Koh Changilla suurin osa majoituksista ja tekemisestä sekä rannoista on kuitenkin keskittynyt saaren länsirannikolle. Itä puoli on autiompaa ja rennompaa, mutta meille riitti tuo yhden päivän tutustuminen itäpuoleen, koska tykkäsimme pikkukylästä, jossa majoituimme. Nautimme rennon fiiliksen lisäksi kylästä käsin kauniista auringonlaskuista ja myös suppauksesta auringonlaskun aikaan. 




Koh Changilta jatkoimme 5 yön jälkeen alle 2h venekyydillä Koh Koodille (tai Ko Kut), joka on Thaimaan 3. suurin saari, mutta paljon kehitystä jäljessä myös pienempiin saariin verrattuna. Tämä toisaalta oli myös ihanaa, koska turismi ei ole vielä täysin vallannut paikkaa ja saarella on yhä sellainen autenttinen luonnonläheinen tunnelma. Majoituksia on toki laidasta laitaan: majoituimme itse 2 yötä mielestämme erittäinkin hyvässä kohtuuhintaisessa bungalowi majoituksessa Suan Mapraossa ja yhden yön taas melkein 3x halvemmassa Guesthousessa. Koh Koodilla on erilaisia rantoja, joista Ao Phrao sekä Khlong Chao olivat mielestäni kauneimmat: valkoista rantahiekkaa ja kirkasta merivettä. Ao Phrao on hieman syrjemmästä ja toistaiseksi säilynyt hiljaisempana paikkana ilman ympäröiviä suuria resortteja. 



Koh Koodilla tiet olivat yllättävänkin hyväkuntoiset, joita pitkin oli mopolla helppo ajella ja ihmetellä paikkoja. Kävimme katsastamassa saaren kaikki kolme vesiputousta (Vesiputousbongarit tässä moi) , mutta valitettavasti näin kuivan kauden aikaan vesiputouksissa veden virtaus oli vähäistä. Varmasti parempaan aikaan putoukset ovat upeita ilmestyksiä, ainakin siltä näytti kuvista ja sen pystyi kuvittelemaan, kun paikan päällä kävi. Koh Koodi on oiva paikka rentoutumiseen, auringonottoon ja vedessä lillumiseen rauhallisessa ympäristössä poissa suurista turistimassoista (ainakin vielä). Oikein mitään muuta mekään ei siellä tehty ja se jos mikä oli toisaalta rentoa ja rauhoittavaa.



Aika jättää Thaimaa taakse ja siirtyä Kambodzaan


Lopulta siis vietimme 26 päivää Thaimaassa ja tänään 10.1 jatkoimme Koh Koodilta matkaa Kambodzaan. Matka sujui varsin kivuttomasti saksalaisen pariskunnan seurassa, joilla olis sattumoisin sama lähtöpiste ja määränpää kuin meillä. Koh Koodilla matkustimme ensin venekyydillä mantereelle Laem Sokin satamaan ja siitä jaetulla taksikyydillä Tratin kaupunkiin minivan asemalle. Onneksemme minivani täyttyi nopeasti, koska heti kun auto oli täynnä, starttasimme matkan kohti Hat Lekiä ja Kambodzan rajaa. Yhteensä matkaan rajalle meni n. 5h alkupisteestä mitattuna.

Sitten olikin hauskin (lue: etukäteen se pelotelluin ja jännittävin) osuus eli rajan ylitys. Ensin leimaus ulos Thaimaasta, 100m kävely ei kenenkään maalla Kambodzan puolelle maahantulopisteelle. Kaikenlaisia terveystarkastuksia, apuja maahantulokorttien täyttämiseen ym oli tarjolla, mutta koska olimme etukäteen lukeneet netistä ohjeet osasimme suunnistaa suoraan oikealle luukulle ja välttää kaikenlaiset huijaukset ja väärät ohjeistukset. E-viisumin hankkiminen etukäteen olisi ollut fiksua, mutta lopulta maksoimme saman hinnan paikan päällä 30pv viisumista siitä huolimatta, että yrittivät saada ylihintaa ja maksua Thaimaan bahteina. Esitimme muutaman faktan maksusta ja hymyilimme nätisti, sekä kerroimme ettei meillä enää ole Thaimaan rahaa vaan ainoastaan dollareita, jolla maksu siis oikeasti kuuluu suorittaa. Ei pimeitä koppeja ja hirveitä väittelyitä siis meidän kohdalla ja jonotuskin oli nopeaa. Kun varautuu pahimpaan niin näköjään selviää helpolla. 😉

Nyt meillä on sitten 30pv aikaa kokea ja nähdä Kambodzaa. Myöhemmin näemme, mihin kaikkialle tämä meidät johdattaa ja opettaa. Toistaiseksi reissussa siis kaikki mennyt mallikkaasti ja lähes 2,5kk on matkaa takana eli siis vielä 3kk edessä. Let's keep going!