perjantai 21. helmikuuta 2020

REISSUPÄIVÄKIRJA OSA 4. - Kokemuksia Kambodzasta


Mä lupasin itselleni koostaa täältä reissusta jokaisesta maasta jonkin sortin postauksen päiväkirjatyyppisesti, jotta näihin fiiliksiin ja tunnelmiin voin myöhemmin halutessani palata ja samalla jää pala kokemuksista myös kirjoitettuun muotoon. Ehkä joku muukin tykkää näitä lueskella. Kambodza jätettiin jo aikaa sitten taakse, mutta tässä nyt vielä kertaus siitä kokemuksesta.


Kokemuksia Kambodzasta


Thaimaa - Kambodza rajanylitys Hat Lekistä Cham Yeamiin sujui siis loppujen lopuksi helposti suhteessa siihen, millaisia kokemuksia olimme tämän maarajan ylityksestä etukäteen kuulleet ja lukeneet. Kun piti omaisuuden lähellä ja meni virallisten luukkujen kautta, eikä suoralta kädeltä uskonut kaikkea kerrottua niin välttyi huijauksilta. Todellakin apua oli siitä, että oli hieman perehtynyt asioihin netin välityksellä. Rajalla osa pääsee helpolla ja osa hieman vaikeamman kautta, korruptio valitettavasti kukoistaa. Jos haluaa päästä helpolla, niin e-visan hankkiminen on hyvä keino säästyä vedätysyrityksiltä näillä Kambodzan rajoilla.

Rajalta jaoimme tuktuk kyydin Koh Kongin pikkukylään saksalaisen matkaseuramme kanssa, jotka olivat sattumoisin majoittumassa samaan paikkaan kanssamme. Koh Kongin kylä toimi vain yhden yön stoppina ja lepopysäkkinä, mitään nähtävää paikassa ei sinällään ole. Seuraavana aamuna jatkoimme bussilla matkaa etelään Sihanoukvilleen. Bussimatka kesti n. 5h ja matkalla kävi selväksi se, että olemme todellakin saapuneet olosuhteilta aivan erilaiseen maahan. Kadut olivat täynnä roskia ja muutenkin näkymät olivat hyvin alkeelliset. Ajattelimme, että perillä Sihanoukvillessa suuremmassa kaupungissa odottaisi paremmat olosuhteet, koska moni oli myös sanonut, että paikka on ihan näkemisen arvoinen rantoineen päivineen...

Hieman toisenlainen kokemus Sihanoukvillesta


Sihanoukville oli kuin pommin jäljiltä! Oikeasti! Kiinalaiset olivat vallanneet koko kaupungin osana uutta Silkkitietä ja päättäneet myllertää ja rakentaa kaiken kerralla. Tiet olivat mutaisia ja päällystämättömiä eikä mitään vanhoja rakennuksia ja esim ravintoloita ollut enää tarjolla. Käytimme monta tuntia löytääksemme edes jonkin paikan, josta saimme ruokaa ja v*tutuskäyrä nousi jokaisella askeleella. Uusia kasinoita oli joka nurkan takana ja roskaa siellä, täällä ja tuolla. Tuli fiilis, kuin olisi kävellyt keskellä jättimäistä kaatopaikkaa. Kuvitelmiemme pirstoutuessa sirpaleiksi ja matkaväsymyksen painaessa harkitsimme jo ottavamme seuraavan lennon ulos koko maasta, järkytys oli nimittäin sen verran suuri. Sinnittelimme kuitenkin yhden yön Sihanoukvillessä (valitettavasti hotelli oli jo maksettu etukäteen) ja suuntasimme heti aamusta venekyydillä Koh Rongin saarelle.

Koh Rong pelasti!



Koh Rongilla palasimme pikkusaaren tunnelmaan  ja saimme lopulta karistettua Sihanoukvillessa kohtaamamme järkytyksen saarella vietettyjen 4 yön ja 5 päivän aikana. Hiekkarantoja ja Kambodzalaiseen meininkiin totuttelua, siitä koostuivat päivämme tällä pikkuisella Koh Rongin saarella. Rannat ovat valkohiekkaisia ja vesi kirkasta. Kyllä siellä aikaa kelpasi viettää. Oikein muuta kerrottavaa paikasta ei sinällään kuitenkaan ole. Jos haluaa Kambodzaan ja maistella samalla saarielämää niin Koh Rongin (enemmän meininkiä) ja viereisen Koh Rong Sanloemin (rauhallisempi paikka) saarille pääsee helposti veneellä Sihanoukvillestä n. 30-45minuutissa.


Yöbussilla Siem Reapiin


Saarelta pois lähtiessä tiesimme, ettemme halua viettää enää yhtään aikaa Sihanoukvillen kaupungissa ja seuraavana kohteenamme oli pohjoisemmissa osissa sijaitseva Siem Reap. Matkaa Sihanoukvillesta Siem Reapiin piti olla bussilla 10-12h, joten päätimme tehdä matkaamisen yön aikana. Samalla säästyi hotellikustannukset yhdeltä yötä ja matkan tekokin sujui varsin vaivattomasti matkan ajan nukkuessa. Olimme ostaneet kalliimmat liput Vip bussiin, mutta kyseinen bussi oli kuvien ja todellisuuden perusteella kusetus ja keino saada turisteilta hieman enemmän rahaa takataskuihin. Onneksi matkanteko sujui kuitenkin lopulta mukavasti makuupaikoilla omassa pienessä "hytissä". Ainakin itse nukuin varsin sikeästi, niin sikeästi, että heräsimme ennen kello kuutta aamulla bussikuskin hakatessa bussin runkoa herätellen ihmisiä. Tsekkasimme kelloa ja totesimme, ettei tämä vielä ole pysäkkimme. Kun epämääräinen huuto säesti jatkuvia hakkauksia tarkastimme puhelimen GPS:llä sijaintimme: Siem Reapin bussiasema. Whaaat?!? Meidän piti olla perillä 8.30 sen sijaan kello näytti 5:50am. Ei muuta kuin unenpöpperössä ulos bussista aamuyön hämäryyteen kamoja keräämään. Tuktuk kuskit piirittivät meitä heti ja yritä siinä sitten suunnitella kyyditystä hotellille, kun samaan aikaan vasta heräili ja mietti että mitäs hittoa. Lopulta päästiin hotellille ja sitten istuttiinkin alas odottelemaan, että paikka aukeaa. Lopulta ystävällinen omistaja tuli ottamaan meidät vastaan ja järjesti aamupalaakin oman korvausta ja pyytämättä. Loppu hyvin kaikki hyvin siis.


Siem Reap ja Angorwatin temppelit


Siem Reap osoittautui mukavaksi kaupungiksi. Hotellimme sijaitsi lähellä keskustaa, joten käytimme hotellin fillareita lähiympäristöön tutustumiseen. Myös paikallisella "uberilla" liikkuminen tapahtui kätevästi tuktuk kyydein, eikä tarvinnut miettiä mitä kyyti kustansi, kun sen sai valmiiksi näkyville kyytiä tilatessa. Kambodzassa kyseinen käytössä oleva sovellus on nimeltään PassApp, toisin kuin muissa maissa liikkuessa käytössä on ollut Grap sovellus.


Siem Reapissa oli jotenkin ihana tunnelma ja sitä on selvästi yritetty ehostaa ja pitää siistimpänä kuin muita paikkoja. Siem Reapiin matkustamiseen päällimmäinen syymme oli kuitenkin Angoran temppeleiden näkeminen ja kokeminen. Palkkasimme itsellemme Tuktuk kuskin hotellilta, joka siis kuljetti meidät hotellilta temppelialueelle, ajelutti ympäri aluetta haluamaamme tahtiin ja lopulta takaisin hotellille. Tämä kustansi vaivaiset 19 dollaria, reissu kuitenkin kesti reilu 7h kokonaisuudessaan. Temppeleille olisi voinut palkata myös oman oppaan, mutta päätimme selvitä ilman ja kulkea ihmettelemässä temppeleitä omassa tahdissamme. Toki oppailta saisi enemmän täsmätietoa kunkin temppelin ja rakennuksen historiasta, mutta ainakin itselleni riitti se mitä olin netistä lukenut ja halusin ennemmin ihmetellä rakennuksia ja sitä, mihin kaikkeen ihminen voikaan halutessaan pystyä. Temppelialue oli upea, mutta kun reilu 30 asteen helteessä ja auringonpaahteessa kävimme paikkoja ihmettelemässä, alkoi kaikki lopulta näyttää samalta ja kauniit temppelitkin vain kivikasoilta. xD Tästä tiesimme, että nyt on nähty tarpeeksi ja meille todellakin riitti vain yhden päivän lippu Angorwatin temppelialueiden kokemiseen ja näkemiseen.

Siem Reapista minibussilla pääkaupunkiin


Siem Reapissa vietimme lopulta 3 yötä ja 3 kokonaista päivää, mikä riitti vallan mainiosti meille. Siem Reapista matkasimme Phnom Penhiin eli Kambodzan pääkaupunkiin. Phnom Penhistä emme nyt oikein saaneet kunnon tarttumapintaa.. Liekö syy se, että meille molemmille iski flunssa ilmastoinnista ja siten jaksaminen oli vähän heikkoa. Olin ajatellut, että kävisimme Phnom Penhissä katsomassa paikat, jotka kertovat Kambodzan rajusta lähihistoriasta 1970-luvun lopulta mutta valitettavasti sairastuminen verotti kuntoa ja jaksamista niin, että kuolemankentillä ym vierailu jäi nyt toteuttamatta. Phnom Penhissä hankimme valmiiksi kuukauden viisumit Vietnamiin, joten käytännön syistä pääkaupungissa käyminen oli kuitenkin tarpeellinen ja myös reitillämme kohti Vietnamia. Seuraavaksi istuimmekin jo bussissa matkalla kohti Vietnamin rajaa. 


**

Kambodzan reissumme jäi odotettua lyhyemmäksi. Olimme kuulleet, että maasta joko tykkää tai ei tykkää. Omalla kohdallamme totesimme, että ei ollut meidän maa ja päätimme olla turhaan pitkittämättä oleskeluamme siellä. Tuntui siltä, ettei huvita jäädä ja samalla tiesi että seikkailu jatkuu vielä edessäpäin.

2 viikon aikana Kambodzassa kiersimme kuitenkin paikat, jotka olimme asettaneet reittikartalle ja kokemus se oli tämäkin maa. Ja loppupeleissä ihan vierailun arvoinen kaikkine järkytyksineenkin. Oppipahan taas arvostamaan tiettyjä asioita enemmän. Emme olleet asettaneet Kambodzan reissulle mitään odotuksia, joten pettymyksestä ei tosiaankaan voi puhua. Mutta todellakin erilainen kohde tällä Kaakkois-Aasiaa kierroksellamme. Miinuksena se, että kahdella eri valuutalla toimiminen (USA:n dollarit ja Kambodzan rielit) oli ajoittain päätä sekoittavaa ja dollareiden käyttö on tehnyt maasta suht kalliin reissaajille. Vaikka sanotaan, että pääasiassa käytössä on rielit ja se on käypää valuuttaa maksettaessa, niin kyllä paremmin pärjää dollareilla ja myöskin suuri osa hinnoista on dollareina. Positiivista ja maininnan arvoinen juttu tältä vierailulta on kuitenkin se, että emme joutuneet huijatuiksi (paitsi että se vip bussi ei ihan ollut sitä mitä kuvissa ja muuten annettiin ymmärtää), liikkuminen oli suht sujuvaa ja paikalliset ystävällisiä.

Kiitos ja näkemiin Kambodza!

tiistai 11. helmikuuta 2020

Saako enää laihduttaa tai saako laihduttamisesta puhua?



Saako enää laihduttaa tai saako laihduttamisesta puhua?

Mun mielestä totta hitossa saa! Ja jos oikeasti on ylipainoa, joka haittaa terveyttä niin laihduttaminen on suotavaakin. Se voi nimittäin lisätä jaksamista, elämäniloa ja elinvuosia. Ja se todellakin parantaa terveyttä. En tiedä mitä sinä ajattelet asiasta, mutta mä näen laihduttamisen positiivisena asiana, silloin kun sille on oikeasti tarve, kun on ylipainoa niin, että se haittaa terveyttä. En tiedä onko monella vastustus itse laihdutus-sanaa kohtaan vai ajatusta sen takana. Miksi laihduttaminen käsitteenä saa aikaan vastustusta ja negatiivisia viboja? Mielestäni laihdutus itsessään ei siis ole tyhmää, jos henkilö kärsii ylipainosta. Sama se, millä termeillä asiasta puhutaan, ajatus on sama: painoa tiputetaan, jotta päästäisiin lähemmäs "normaalipainoa" ja sitä kautta oma terveys kohentuisi. Itse laihduttamisen sijaan kauhistelen niitä keinoja, mitä laihduttamiseen yhdistetään ja käytetään: nopeita ratkaisuja ja pikadieettejä. Laihduttamisen sijaan moni puhuu myös elämäntapojen muutoksesta, muutetaan totuttuja tapoja terveellisemmiksi niin paino tippuu. Ehkä tämä tekee itselle asian helpommin pureskeltavaksi ja sulateltavaksi, mutta oli kyse sitten laihdutuksesta tai elämäntapojen muutoksesta niin päämäärä näillä on sama. Parempi terveys, hyvinvointi ja jaksaminen, mikä on ihan helvetin positiivista ja kannustettavaa niistä sanavalinnoista riippumatta.

Laihduttaminen ei ole ongelma, kun kohderyhmä on oikea ja toteutustavat järkeviä


Meikäläisen dieetinvastustushöpinät ei pohjaudu siihen, ettei saisi laihduttaa. Vaan siihen, miten se käytännössä usein toteutetaan tai näytetään toteutettavan ja myös siihen, miten yhä nuoremmat ja myös "normaalin" ihmisen mitoissa olevat lähtevät näihin dieetteihin ja laihdutusjuttuihin mukaan. Kritisoin sitä, miksi normaalimitoissa olevan pitää vielä vähän kiristää ja hankkia bikinikunto ja miksi ylipäänsä homma pitää tehdä niin, että se ei todellakaan enää ole tervettä. Ja miksi tällaiseen mukaan lähtemistä oikein tsempataan valmentajan toimesta. Tahtomattaankin yksilöille saadaan välitettyä sellaista kuvaa ja tunnetta, että ei mukamas riittäisi sellaisena kuin on, vaan vielä pitäisi olla vähän kevyempi ja rasvattomampi, jotta olisi hyvä. Välikommentti: myös ylipainoinen on riittävä sellaisenaan ihmisenä, tässä puhutaan nyt terveydestä. Ja vielä pakko lisätä loppuun, kun normaalipainoinen ryhtyy laihduttamaan, voi se todella johtaa myöhemmin myös painonhallinnan ongelmiin. Valitettavasti kulttuurissamme myös normaalipainoisen henkilön laihduttamista ihannoidaan ja timmiä kroppaa pidetään ns. statussymbolina. Jossain on menty metsään, kun asiat ovat kääntyneet näin nurin kurin. 

Ei se itse laihdutus vaan laihdutustapa


Edelleen törmää dieetteihin, joissa hommat viedään äärimmilleen niin ruokavalion kuin myös liikunnan suhteen, jotta voidaan maksimoida dieetillä saavutettu tulos. Ja note to self: jotta voidaan olla varmoja siitä, että se toimii niin lyhyessä ajassa kuin ne usein on suunniteltu. Kritisoin siis lyhyitä ja rajoittavia pikakuureja (=nykypäivän dieetit) ja niiden markkinointia, en itse laihduttamista (paitsi normaalipainoisten keskuudessa). 

Dieettihän on johdettu englanninkielen sanasta diet, joka oikeasti tarkoittaa ruokavaliota. Mutta selvästi me suomalaiset olemme oppineet käyttämään dieetti sanaa synonyyminä laihdutuskuureille. Kenties tämä johtuu siitä, kun uusia erilaisia ruokavalioita tuodaan suuremman kansan tietoisuuteen esim median voimin, esiintyy niiden yhteydessä järjestään lause "tällä dieetillä pudotat painoa xkg verran", "tämä dieetti toimii painonhallinnassa", "tällä dieetillä hoikistut," tällä dieetillä rasva palaa" jne.

Mielestäni laihduttaminen itsessään ei ole ongelma silloin, kun sille on oikeasti syynsä ja tarpeensa esimerkiksi ylipaino/lihavuus, joka jollain tavalla jo haittaa terveyttä. On fakta ja tutkittu juttu, että ylipaino lisää riskiä sairastua erilaisiin elintapasairauksiin. Jos ylipainosta ei olisi haittaa, en näkisi siinä mitään ongelmaa. Omasta puolestani jokainen saa olla sen kokoinen kuin haluaa, enkä siis itsessään kritisoi lihavuutta vaan sitä, mitä se saa aikaan terveydellisistä näkökulmista tarkasteltuna. Mielestäni jokaisella on oikeus voida hyvin. Ja jokainen on toki vastuussa omasta kehostaan. Ja jokainen toki myös itse määrää sen laihduttaako ja miten sen mahdollisen laihduttamisen toteuttaa. Mä haluan puhua terveyden sekä hyvinvoinnin puolesta ja tuoda esille sen, että tapoja on erilaisia ja se mikä just nyt on trendikkäintä ei välttämättä ole se paras tai pitkässä juoksussa hyviä tuloksia tuova tai ylläpitävä keino.


Laihduttaminen käytännössä


Laihduttamisessa energia-alijäämä on edellytys painonpudotukselle ja täten laihtumiselle. Usein helpoin keino on vähentää energiansaantia syömällä vähemmän kuin kuluttaa ja tällä kulutuksella tarkoitetaan kehon perusaineenvaihduntaan sekä liikkumisen ym. toimien aikaansaamaa yhteenlaskettua kulutusta vuorokaudessa. Jos ruuasta ei voi enää nipistää (jossain se raja kulkee, koska keho tarvitsee ravintoa (=energiaa) ylläpitääkseen toimintojaan, solut tarvitsevat energiaa), niin energia-alijäämää voidaan parantaa lisäämällä aktiivisuutta, mikä yleensä tarkoittaa treenikertojen lisäämistä.

Dieettien (lue nykyisten pikakuurien) ongelma on siinä, että niissä hommat viedään usein äärimmilleen, koska ne ovat hyvin lyhytkestoisia, useimmiten 4-12 viikkoa. Tuloksia usein tulee, mutta harva miettii miten saavutetut tulokset saa pidettyä. Varmaan jokainen ymmärtää, että esim. 1300 kaloreilla elely ja useita kertoja viikossa treenaaminen ei ole mahdollista koko loppuelämää ja voin kertoa, se ei ole edes tervettä tai kannattavaa. Kuitenkin pudotettu kilomäärä tekee sen, että myös kehon energiantarve pienenee lähtötilanteeseen verrattuna. Ei ole mahdollista eikä edes tarkoitus palata samoihin ruokamääriin kuin ennen dieettiä (jos siis saavutetuista tuloksista haluaa pitää kiinni), ja tästä kiinni pitäminen on usein lyhyiden kuurien jälkeen haastavaa. En tarkoita, että pitäisi jatkaa sillä dieetin 1300 kalorilla koko loppuelämä, mutta uusi normaali on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin mihin oli ennen dieettiä tottunut.

Sen sijaan, jos laihduttaa maltillisemmin, on se myös keholle ja mielelle pienempi shokki. Energiansaannin (ruoka) ja kulutuksen (perusaineenvaihdunta + liike/liikunta ym) suhde pidetään sellaisena, että se on energia-alijäämäinen, mutta ei liian raju. Paino putoaa hitaammin ja siksi laihdutus kestää kauemmin, mutta samalla annat sekä kehollesi että mielellesi aikaa tottua muutokseen. Saavutettu tulos on usein helpompi ylläpitää ja samalla matkan varrella on mahdollista omaksua uusia parempia tapoja tukemaan saavutettujen tuloksien ylläpysymistä. Ja vaikka esimerkiksi vuosi voi tuntua pitkältä ajalta ajatellen laihduttamista, ei se ehkä tunnu siltä sen jälkeen, kun ymmärtää, että samalla voi elää sitä normaalia elämää. Pidemmällä ajanjaksolla ei tarvitse olla niin armoton itselleen kuin mitä pikadieetit usein vaativat, jotta tulosta syntyy. Toki muutokseen pitää olla sitoutunut, mutta lähtökohdat ja tekemisen taso on mielestäni aivan eri.

Toiset nauttivat tiukasta kurista ja kovasta tekemisestä, mutta jos kyse on esimerkiksi isommasta ylipainosta ja laihdutustarpeesta voi 5x viikossa treeni ja yhtäkkiä todella rajoitettu ruokavalio kuulostaa ylitsepääsemättömältä, vaikka todellisuudessa pienemmät ja yksinkertaisemmatkin valinnat riittäisivät tulosten saamiseen. Ainakin silloin, kun aika ei ole ainoa laihduttamista määrittävä tekijä. Yksi hyvä ensiaskel on esimerkiksi korvata hyvin tiheäenergiset ja ravintosisällöltään köyhemmät ruoka-aineet ja juomat vähäenergisemmillä, mutta ravintorikkaammilla vaihtoehdoilla, jotka myös usein täyttävät paremmin. Vähemmän pikaruokaa ja mehuja sekä limsoja, enemmän vihanneksia ja hedelmiä. Välipalalla patukan sijasta pähkinöitä ja hedelmä jne. Ja liikkumalla jollain tapaa säännöllisesti lisätä hieman kulutusta, mutta vielä suurempi vaikuttava tekijä liikkumisessa on se, miten monella tapaa se tekee hyvää keholle. Liike on todellakin lääke myös moneen tuki- ja liikuntaelimistön vaivaan. 


Ja yksi juttu vielä liittyen laihduttamiseen, jos laihdutat tai olet aikeissa laihduttaa tee itsellesi palvelus, äläkä ravaa vaa'alla päivittäin tai edes viikoittain. Jos syöt vähemmän kuin kulutat paino kyllä putoaa. Joskus harppauksin, joskus hitaammin. Naisilla hormonit ja kuukautiskierto vaikuttavat vaakalukemaan ja ihan jo myös suolentoiminta. Ja sittenkin vielä toinen juttu. Paino ei kerro koko totuutta terveydestä ja BMI eli painoindeksi ei kerro kaikkea sekään. Muistuttaisin edelleen siitä, että jos oikeasti on tarve laihduttaa, niin pienetkin muutokset painossa saavat aikaan terveyshyötyjä. Ne matkalla saavutetut hyödyt on mun mielestä sata kertaa arvokkaampia, kuin se oman tavoitteen lopussa odottava vaakanumero ja solakampi olemus. Terveys on kuitenkin aina numero yksi.❤️

Lopuksi:

Ei laihdutus ole kirosana tai kielletty asia. Ei laihduttaminen ole asia mitä pitäisi hävetä. Eikä laihduttamista tulisi sheimata. Ylipainoiselle laihduttaminen, painonpudotus tai elämäntapojenmuutos mitä sanaa haluaakaan käyttää, voi olla tarpeellista. Laihduttamisen demonisointi vie kauemmaksi siitä, mikä positiivinen vaikutus sillä voisi todella olla niille, jotka sitä todella tarvitsevat.

Tällaisia mietteitä, mitä sä mietit aiheesta? 

Toivon, että jos keskustellaan, keskustelu pysyisi asiallisena. Ketään en tässä syyttele tai hauku, vaan tarjoan näkökulman ja kurkistuksen omaan ajatusmaailmaani aihetta koskien. :) Eri mieltä saa olla.

Ps. Olen pyöritellyt ajatuksiani jo kauemmin, mutta viime aikoina lukemani Pertti Mustajoen (erikoislääkäri, professori, painonhallinnan asiantuntija) blogikirjoitukset inspiroivat vihdoin kirjoittamaan sen, mitä olen halunnut ääneen sanoa tästä aiheesta. Ja myös siksi, että lähipiirissäni on ihmisiä, jotka laihduttavat, ja se on mielestäni todellakin fine! Silloin kun sille on terveydelliset syyt ja näkökulmat.

Peace ❤️

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Itsekurin puute vs. mahdottomat vaatimukset


Missä vika, kun yksilö "epäonnistuu" ja ei saavuta esim. nettivalmennuksen myötä haluttuja painonpudotustuloksia tai ei saa muutettua elämäntapojaan? Tai kun yksilö saavuttaa tuloksia, mutta hetken päästä valmennuksen jälkeen palaa vanhoihin tottumuksiinsa. Tai kun yksilö jättääkin leikin kesken... Onko kyseessä a) huono itsekuri vai b) mahdottomat vaatimukset?



Kirjoitan tämän tekstin nyt nimenomaan painonpudotuksen ja rasvapolton sekä elämäntapojenmuutoksen näkökulmasta, koska ne ovat asioita, mitkä saavat etenkin naiset lähtemään mukaan valmennuksiin. Ja koska alkuvuosi ja kesää kohti meneminen tuntuu automaattisesti tarkoittavan sitä, että pitää kiristellä ja hakea bikinikuntoa, jotta voi sitten kesällä keimailla solakkana rannalla, haluan tuoda näkökulmaa asioihin.

Harvemmin huono lopputulos on oikeasti asiakkaan syy. Moni, joka ohjelmia hankkii on päättänyt, että nyt lähtee, minä onnistun. Ongelma harvemmin on yksilön halussa ja motivaatiossa. Sen sijaan, yhä useammin ongelma on siinä, että yhdellä ohjelmalla saatetaan tarjota ratkaisua lähes kaikkiin ongelmiin kerralla ja ohjelmaa markkinoidaan sopivaksi _kaikille_, jotka muutosta haluavat. Syötetään kerralla liikaa tietoa ja liikaa vaatimuksia ja odotetaan, että yksilö pystyy omistautumaan täysin kyseiseen valmennukseen lähtötasosta ja tilanteesta riippumatta unohtaen muun elämän. Todellisuus on kuitenkin se, että ei ne ohjelmat ota huomioon tai kykene edes ottamaan huomioon yksilöä ja yksilön tarpeita (vrt. yksilövalmennus). Nettivalmennukset tehdään suuremmille massoille ja usein ne ovat hyvin kuuriluontoisia ja kestoltaan 6-12 viikkoa. Kun sitten yllättäen pitäisi valmennuksen alussa  vetäistä koko oma arki, prioriteetit ja tottumukset omassa elämässä kerralla uusiksi, niin onko kyse huonosta itsekurista vai sittenkin niistä mahdottomista vaatimuksista, kun ei saavutakaan sitä, mitä ohjelmalla on luvattu saavutettavan tai, kun yksilö lopettaa kesken kaiken?

Toki on myös yksilön vastuulla miettiä, mikä on hänen elämässään realistista ja millaiseen valmennukseen kannattaisi tarttua, mutta joskus halu ja kova motivaatio voivat sokaista. Ei välttämättä omata todellista tietoa siitä, mitä muutos ja valmennuksessa tarjottavien rutiinien ylläpitäminen oikeasti vaatii. Uskotaan itseen ja omaan onnistumiseen. Ja lisäksi, kun näitä rasvanpolttoon ja painonpudotukseen erikoistuneita valmennuksia myydään vielä sillä sloganilla, että se sopii _kaikille_ on varmasti vaikea miettiä, miksi olisin se, jolle ohjelma ei sovi tai jolle se ei ole järkevä. Kun luvataan, että muutos on mahdollinen 6-12 viikossa, yksilö uskoo sen. Koska luottaahan hän ammattilaiseen ja valmentajan sanaan, kuten kuka tahansa muukin.

Valitettavasti olen törmännyt siihen, että kun joku on antanut kritiikkiä valmennusta ja sen toimivuutta kohtaan, puolustelijat hyökkäävät syyllistämään, että et vain noudattanut ohjeita ja "sulta puuttuu itsekuria". Kuinka usein olet nähnyt jonkun valmentajan julkaisevan asiakkaiden huonoja valmennuskokemuksia ja palautteita? Veikkaan, ettet koskaan. Kukapa haluaisi näyttää tätä puolta omista valmennuksistaan, vaikka näitä huonojakin palautteita varmasti tulee. Tällä saadaan kuluttajalle/asiakkaalle herkästi se fiilis, että hänen "epäonnistumisensa" johtuu vain hänen kykyjen puutteesta, itsekurin puutteesta ja motivaation ja halun puutteesta, sillä onhan niin moni valmennuksella onnistunut ja saanut sen mitä halusi. Entäs ne, kenen ääni ei kantaudu muiden korville kuultaviksi... Kuinka he jatkavat tai miltä heistä tuntuu.

Haluan korjata tämän ajatusmallin, koska se voi jättää yksilöön jäljen, jonka kanssa ei ole kiva elää, eikä kenenkään tulisi ajatella, että on vain huonompi kuin muut. Toki toisilla on vahvempi itsekuri kuin toisilla, mutta kun kyseessä on esimerkiksi elämäntapojen muuttaminen ja painonhallinta ei sen tulisi vaatia jatkuvaa itsekurin kanssa painiskelua, koska kuka sellaista edes jaksaa 24/7 365 päivää vuodessa. Itsekuri joutuu tiukille, kun asetetut vaatimukset ovat liian tiukkoja ja rajoitettuja. Mahdottomat vaatimukset ajavat yksilön ahtaalle ja on ihan luonnollista, että jossain kohtaa homma ei enää vain toimi ja yksilö kokee, ettei pysty täyttämään noita saappaita, mitkä hänelle on ohjelman muodossa annettu ja hän lopettaa. Vika ei usein kuitenkaan ole yksilössä, vaan siinä tavassa miten asioita yritetään saada kerralla muutettua ja toteutettua. Kun nimenomaan se oma arki, pitäisi vetäistä kerralla uusiksi ja yrittää elää paperilla annettujen ohjeiden mukaan. 



Ihminen ei ole robotti, joka vain ohjelmoidaan nappeja kääntelemällä uudestaan ja saadaan toimimaan halutulla tavalla.


Muutos vaatii aikaa, uusien tapojen omaksuminen vaatii aikaa. Heidän, jotka valmennusten jälkeen kokevat olevansa epäonnistuneita tai jotka kokevat, että itsekuri ei riitä, olisi hyvä tiedostaa se, että vika ei ole heissä, vaan tavoissa, joilla sitä omaa elämää yritetään kerralla muuttaa.

Koska toin tässä esiin nimenomaan nettivalmennukset haluan kuitenkin sanoa, että nettivalmennuksissa on myös hyvää. Ne esimerkiksi mahdollistavat usein palvelun ostamisen huomattavasti halvemmalla verrattuna yksilölliseen valmennukseen. Monessa valmennuksessa on käytössä erilaisia fb ryhmiä ja palstoja, joissa sitten voi tsempata ja motivoida toinen toisiaan ja saada tukea haastavien tilanteiden tullen. Ja on olemassa todella hyviä nettivalmennuksia, joissa oikeasti tehdään asioita järkevästi yksilöstä ja hänen terveydestään välittäen. Kuitenkin perinteisiin nettivalmennuksiin mukaan lähteminen edellyttää usein yksilöltä suurempaa valveutumista ja vastuuta omasta tekemisestä, mikä tekee siitä tietyllä tapaa haastavan nimenomaan painonhallintaa ja elämäntapamuutosta ajatellen.

Näkökulma: Oikeastaan suurin ongelma ei itsessään ole nettivalmennuksessa vaan siinä, miten kuuriluontoisia ne herkästi ovat. "Saavuta solakka bikinikunto 8 viikossa", "-15kiloa 6 viikossa" jne. Ajallisesti esim 6-12 viikkoa on todella lyhyt aika, kun puhutaan painonpudotuksesta ja elämäntapojen muuttamisesta. Kyllähän valmennuksista ja ohjelmista tehoa löytyy ja varmasti rasva palaa, mutta millä hinnalla. Lyhyessä ajassa painon pudottaminen esimerkiksi vaatii jo suurempaa kalorivajetta ja koska syödä kuitenkin pitää ja ilman ruokaa ei pärjää, pitää tehoja löytää kulutuksen puolelta lisäämällä treenimääriä. Pitkässä juoksussa tämä ei ole toimivaa eikä kannattavaa tai järkevääkään, joten alun alkaenkin pitäisi muistaa, ettei vedä itseään alussa liian ahtaalle ja vie itseään sellaiseen tilanteeseen, jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen, joutuu painiskelemaan sen itsekurin kanssa tai kokemaan riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteita.


Muistetaan se, että oman hyvinvoinnin ja terveyden eteen tehdyt pienetkin valinnat merkitsevät enemmän, kun niistä pystyy pitämään kiinni kauemmin kuin sen 8 viikkoa. Verrattuna siihen, että vedetään kaikki tai ei mitään asenteella tiukka 8 viikon valmennus muuttaen kaikki kerralla ja todeten kyseisten viikkojen jälkeen tai jo niiden aikana, että ei vain kykene pitämään tästä kaikesta kerralla kiinni. Tämä on inhimillistä. Vika ei ole yksilössä, vaan tavassa, jossa kaikki yritetään kääntää ja laittaa kerralla uusiksi. Mahdottomat vaatimukset eivät edistä tai paranna kenenkään terveyttä ja hyvinvointia eikä pelkällä tiukalla itsekurilla voi kuvitella elävänsä koko loppuelämäänsä jonkin paperin ohjeiden mukaan. Elämäntapojenmuutoksessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja onnistumisen tunteita ja niitä voi löytää paremmin silloin, kun päästää irti tiukoista dieeteistä ja kuureista sekä asennoituu tekemään muutoksia pikkuhiljaa itseään ruoskimatta ja syyllistämättä.


perjantai 10. tammikuuta 2020

REISSUPÄIVÄKIRJA OSA 3 - Saarihyppelyä Thaimaassa


Taimaahan saavuimme 16.12 meriteitse Malesian puolelta Langkawilta Koh Lipelle. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitinkin ja somessa hehkutin, saimme odotetun ja oletetun 15 päivä oleskeluluvan sijasta 30 päivän leimat passiimme, joka tarkoitti siis sitä, että matkasuunnitelmat Thaimaan osalta muuttuivat täysin! Ei kyllä haitannut, koska nämä 30pv leimat passeissa mahdollistivat siis puolet pidemmän oleskelun Thaimaassa, mikä taas poisti kaiken kiireen. Ehdimme jo nimittäin tuskailla etukäteen, kuinka oikein selviämme eteläisimmästä Thaimaasta Kambodzan rajalle 15 päivässä lentämättä. Noh loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt kun on tullut Thaimaata kierreltyä 26 päivää ja siirrytty juuri Kambodzan puolelle, on myös aika laittaa pakettiin postauksen muodossa tämä Thaimaan reissu. Here we go...


Tämä reissu ei ollut ensikertamme Thaimaassa, joten tavallaan tiesimme mitä odottaa, mutta toisaalta taas emme. Osasimme odottaa hyvää ruokaa ja ystävällisiä thaimaalaisia, mutta vierailu uusissa paikoissa tekee aina reissaamisesta osaltaan mielenkiintoista ja kutkuttavaa.

Koh Lipe - turkoosia vettä ja pikkusaaren tunnelmaa


Koh Lipe tarjosi turkoosin sinistä ja kirkasta vettä sekä tiivistä pienen saaren tunnelmaa, joka teki ainakin allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Saari on hyvin pieni päästä päähän mitattuna vain reilu 1km. Puoliso oli vieraillut saarella n. 10v. sitten ja joutui toteamaan, että kyllä turismi on vienyt paikan parhaimman hohdon. Nautimme kuitenkin kolme päivää Lipellä olosta, joista kahden päivän ajan ystäväpariskuntamme seurasta ja se jos mikä teki Lipellä vierailusta myös erittäin mukavan ja mieluisan. 1,5kk reissaamisen jälkeen oli ihana nähdä tuttuja kasvoja, muitakin kuin toisemme.😉 Lipestä jäi mieleen kirkkaat vedet, ystävät, pienenä saarena myös sellainen mukavan tiivis tunnelma ainakin vilkkaimmalla pääkadulla sekä toki se, että hintataso oli huomattavasti korkeampi ja alkuun pienoinen shokki Malesiaan verrattuna.



Lipeltä jatkoimme matkaa speedboatilla mantereelle Trangin kaupunkiin ja saman päivän aikana vielä minivanilla mantereen poikki Surat Thanin kaupunkiin, jossa yövyimme yhden yön vain napataksemme heti aamusta ensimmäisen lautan itäisen puolen saarille. Siirtyminen Trangista Surat Thaniin hoitui kätevästi, mutta toista oli Surat Thanista Koh Phanganille siirtyminen. Kyseinen matka tuntui kunnon sekamelskalta emmekä aina tienneet missä olimme ja mihin meitä oikein vietiin ja asioista infottiin huonosti, mutta lopulta kyllä saavuimme ihan oikeaan paikkaan ja se on pääasia.


Koh Phangan


Koh Phangan on saari monelle tutumman Koh Samuin vieressä. Koh Phangan on itseasiassa tunnettu täydenkuun (ja puolikuun ja sirppikuun ja mikäliekuun) juhlistaan, mutta me osuimme saarelle juuri näiden juhlien väliin, jolloin saarella on rauhallisempaa. Tämä toki sopi meille, koska emme ole tällä reissulla mitään bileitä etsimässä, vaikka toki tuollaiset täydenkuun juhlat olisi voineet olla ihan kokemisen arvoinen juttu. Koh Phanganilla vierailimme muutamilla vesiputouksilla, tutustuimme saaren eri rantoihin ja ajelimme muuten vain mopolla ihmetellen saaren tunnelmaa, sillä jokainen saari on omalla tavallaan erilainen. Joulun vietimme tällä kertaa erilaisissa tunnelmissa nauttien hyvästä hotellista kauniilla näköalalla vuoren huipulla ja syöden kinkun sijasta mahat täyteen thaikkuruokaa Thong Salan iltamarkkinoilla. Koh Phangan vaikutti oikein mukavalta saarelta, jossa oli helppo liikkua ja keksiä tekemistä viiden päivän ajalle, jotka saarella lopulta vietimme. 


Koh Tao


Koh Phanganilta siirryimme venekyydillä viereiselle pienemmälle saarelle Koh Taolle, jota sanotaan maailman suurimmaksi sukelluskouluksi, sillä saarella sijaitsee kokoonsa nähden niin monta sukellusliikettä. Sukellusluvan suorittaminen olisi kieltämättä houkutellut, mutta tällä kertaa jätimme välistä. Koh Taolla oleilimme  myöskin viisi päivää. Meikäläinen nautti siitä, että pääsin muutamaan otteeseen crossfittaamaan Koh Taon Crossfit salille ja lisäksi tämän reissun ehdoton paras juttu oli 8h snorklausretki, jossa kiersimme saaren laivakyydillä, snorklaten eri paikoissa ja vierailimme myös viereisellä postikorteistakin tutulla kuvankauniilla Nangyuan pikkusaarella. Turkoosia kirkasta vettä, erilaisia värikkäitä kaloja ja kauniita maisemia. Snorklausretki täällä oli ehdottomasti rahanarvoinen juttu.



Koh Taolta jatkoimme matkaa ensin lauttakyydillä mantereelle Chumphoniin ja siitä pienen pysähdyksen jälkeen kaksikerrosbussilla Bangkokiin. Toisin kuin SuratThani - Koh Phangan väli, tämä matka sujui ilman ongelmia ja vielä aikataulussa! Tällä reitillä tuli sellainen fiilis, että kyllä Thaimaalaiset osaavat matkoja järjestää. Toki 10,5h matkustaminen ensin lautalla ja sitten bussilla pisti takapuolen koville, mutta thaikkubusseissa on onneksi vessat toisin kuin Malesiassa.


Uusi Vuosi Bangkokissa


Bangkokiin saavuimme juuri sopivasti Uutta Vuotta viettämään, mikä oli toisaalta myös laskelmoitu juttu. Itse odotin suurta, meluisaa ja saastaisaa kaupunkia, mutta yllätyksekseni paikka oli paljon rauhallisempi ja täysin vastoin mielessäni maalaamiani mielikuvia. Kuitenkin, kyllä Kuala Lumpur oli ehdottomasti huikeampi kokemus. Bangkokista mieleen jäi Uuden Vuoden juhlimisen hulinat tunnetulla Khao San Roadilla (johon oli ahtautunut tuhansittain ihmisiä ja omakin olo kävi niin tukalaksi, et ei siellä halunnut vuotta vaihtaa), vuoden ja vuosikymmenen vaihtuminen muiden suomalaisten seurassa, jättimäiset ostoskeskukset, roipetta ja ihmisvilinää täynnä oleva China Town. Varmasti jollakin on täysin eri kokemus, mutta mitenkään ei tullut Bangkokia ikävä, kun sieltä piti lähteä, vaikka todellisuus ei osoittautunutkaan niin pahaksi kuin odotukseni tämän suurkaupungin osalta. 😁


Kaupungista takaisin saarielämän pariin: Koh Chang ja Koh Kood


Bangkokista matka jatkui Ekkamain bussiasemalta minivanilla kohti Trattia ja siitä autolautalla Koh Changin saarelle lähemmäs Kambodzan rajaa. Koh Chang on saari, johon myös paikalliset tykkäävät matkustaa loma-aikoina, koska se on loppupeleissä niin helposti saavutettavissa tuolla päin Thaimaata ja tarjoaa rentoa saarielämää.

Koh Cangilla majoituimme saaren eteläpäässä Klong Kloin pikkukylässä, joka osoittautui nappivalinnaksi. Rentoa fiilistä, hyvä ranta, hyvää ruokaa läheisissä ravintoloissa ja meillä oli mitä parhaimmat naapurit Bungalowissa ja lisäksi törmäsimme kylässä kahteen suomalaiseen pariskuntaan, joiden kanssa saimme iloksemme viettää aikaa ja jakaa matkakokemuksia sekä saimme vinkkejä reissumme jatkolle. Koh Changin saareen oli sinällään helppo tutustua, että saaren läpi ei kulje teitä, vaan saaren kiertää hevosenkengän muotoinen päätie, jonka varrelta löytyy nähtävät ja koettavat. Saaren suosituin vesiputous oli pieni pettymys, mutta ainakin sieltä pääsi hyppelemään kallioilta veteen. Mopolla huristelimme yhtenä päivänä yhteensä n. 150km, kun ajoimme toisella puolella saarta, kaakkoiskulmassa sijaitsevalle Long Beachille. Kaunis ranta, pehmeää valkoista hiekkaa ja matala vesi. Täydellinen lillumiselle ja oli kyllä saaren rennoin ranta. Koh Changilla suurin osa majoituksista ja tekemisestä sekä rannoista on kuitenkin keskittynyt saaren länsirannikolle. Itä puoli on autiompaa ja rennompaa, mutta meille riitti tuo yhden päivän tutustuminen itäpuoleen, koska tykkäsimme pikkukylästä, jossa majoituimme. Nautimme rennon fiiliksen lisäksi kylästä käsin kauniista auringonlaskuista ja myös suppauksesta auringonlaskun aikaan. 




Koh Changilta jatkoimme 5 yön jälkeen alle 2h venekyydillä Koh Koodille (tai Ko Kut), joka on Thaimaan 3. suurin saari, mutta paljon kehitystä jäljessä myös pienempiin saariin verrattuna. Tämä toisaalta oli myös ihanaa, koska turismi ei ole vielä täysin vallannut paikkaa ja saarella on yhä sellainen autenttinen luonnonläheinen tunnelma. Majoituksia on toki laidasta laitaan: majoituimme itse 2 yötä mielestämme erittäinkin hyvässä kohtuuhintaisessa bungalowi majoituksessa Suan Mapraossa ja yhden yön taas melkein 3x halvemmassa Guesthousessa. Koh Koodilla on erilaisia rantoja, joista Ao Phrao sekä Khlong Chao olivat mielestäni kauneimmat: valkoista rantahiekkaa ja kirkasta merivettä. Ao Phrao on hieman syrjemmästä ja toistaiseksi säilynyt hiljaisempana paikkana ilman ympäröiviä suuria resortteja. 



Koh Koodilla tiet olivat yllättävänkin hyväkuntoiset, joita pitkin oli mopolla helppo ajella ja ihmetellä paikkoja. Kävimme katsastamassa saaren kaikki kolme vesiputousta (Vesiputousbongarit tässä moi) , mutta valitettavasti näin kuivan kauden aikaan vesiputouksissa veden virtaus oli vähäistä. Varmasti parempaan aikaan putoukset ovat upeita ilmestyksiä, ainakin siltä näytti kuvista ja sen pystyi kuvittelemaan, kun paikan päällä kävi. Koh Koodi on oiva paikka rentoutumiseen, auringonottoon ja vedessä lillumiseen rauhallisessa ympäristössä poissa suurista turistimassoista (ainakin vielä). Oikein mitään muuta mekään ei siellä tehty ja se jos mikä oli toisaalta rentoa ja rauhoittavaa.



Aika jättää Thaimaa taakse ja siirtyä Kambodzaan


Lopulta siis vietimme 26 päivää Thaimaassa ja tänään 10.1 jatkoimme Koh Koodilta matkaa Kambodzaan. Matka sujui varsin kivuttomasti saksalaisen pariskunnan seurassa, joilla olis sattumoisin sama lähtöpiste ja määränpää kuin meillä. Koh Koodilla matkustimme ensin venekyydillä mantereelle Laem Sokin satamaan ja siitä jaetulla taksikyydillä Tratin kaupunkiin minivan asemalle. Onneksemme minivani täyttyi nopeasti, koska heti kun auto oli täynnä, starttasimme matkan kohti Hat Lekiä ja Kambodzan rajaa. Yhteensä matkaan rajalle meni n. 5h alkupisteestä mitattuna.

Sitten olikin hauskin (lue: etukäteen se pelotelluin ja jännittävin) osuus eli rajan ylitys. Ensin leimaus ulos Thaimaasta, 100m kävely ei kenenkään maalla Kambodzan puolelle maahantulopisteelle. Kaikenlaisia terveystarkastuksia, apuja maahantulokorttien täyttämiseen ym oli tarjolla, mutta koska olimme etukäteen lukeneet netistä ohjeet osasimme suunnistaa suoraan oikealle luukulle ja välttää kaikenlaiset huijaukset ja väärät ohjeistukset. E-viisumin hankkiminen etukäteen olisi ollut fiksua, mutta lopulta maksoimme saman hinnan paikan päällä 30pv viisumista siitä huolimatta, että yrittivät saada ylihintaa ja maksua Thaimaan bahteina. Esitimme muutaman faktan maksusta ja hymyilimme nätisti, sekä kerroimme ettei meillä enää ole Thaimaan rahaa vaan ainoastaan dollareita, jolla maksu siis oikeasti kuuluu suorittaa. Ei pimeitä koppeja ja hirveitä väittelyitä siis meidän kohdalla ja jonotuskin oli nopeaa. Kun varautuu pahimpaan niin näköjään selviää helpolla. 😉

Nyt meillä on sitten 30pv aikaa kokea ja nähdä Kambodzaa. Myöhemmin näemme, mihin kaikkialle tämä meidät johdattaa ja opettaa. Toistaiseksi reissussa siis kaikki mennyt mallikkaasti ja lähes 2,5kk on matkaa takana eli siis vielä 3kk edessä. Let's keep going!