maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kukaan ei ole valmis aloittaessaan

Joillain on taipumus lykätä aloittamista siinä uskossa ja pelossa, että ei ole vielä riittävän hyvä. Epäillään omia kykyjä ja pystyvyyttä ja unohdetaan se, että jokainen aloittaa jostakin. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Oli kyse lähes mistä asiasta tahansa vaatii se usein opettelua, kouluttautumista, harjoittelua, toistoa tai kokemuksia. Miksi vaatia itseään olemaan valmis heti aloittaessaan, kun kuitenkin toistemme kohdalla usein ymmärrämme, ettei aloittaessa voi tietää, osata tai kyetä kaikkeen.


Oli kyse sitten työelämästä tai harrastustoiminnasta näen, että oppiminen ja opetteleminen, aktiivinen harjoittelu ja toistojen myötä kehittyminen on nimenomaan yksi elämän suola eri osa-alueilla. Myös epäonnistumiset kuuluvat asiaan ja usein parhaimmat opit saa, kun joskus epäonnistunut siinä mitä tekee. Vaikka itsekin toivoisin olevani heti lähellä pro tasoa missä tahansa mitä teen, tiedän ettei se ole käytännössä mahdollista. Ja tavallaan miten tylsää loppupeleissä olisi olla heti valmis ja tehdä kaikki "täydellisesti". Kehittyminen saa aikaan onnistumisen tunteita ja synnyttää mielihyvää. Se, että päivä tai kerta toisensa jälkeen huomaa tekevänsä asioita paremmin ja oppii virheistään.

Jonkun toisen menestyminen ja onnistumiset eri elämän osa-alueilla, kuten uralla tai harrastusten parissa, voivat olla inspiroivia ja synnyttää halua yrittää itsekin enemmän. Tällainen toisesta henkilöstä inspiroituminen on mielestäni silloin terveellä pohjalla, kun ymmärtää, että hänkin on tehnyt valtavasti duunia asioiden eteen. Monesti näemme ja kuulemme vain lopputuloksesta, mutta emme ole kulkeneet matkaa toisen vierellä. Saatamme kuulla ja nähdä paloja toisen elämästä siitä matkasta, jonka toinen on kulkenut, mutta vain henkilö itse tietää, millaisia valintoja, tekoja ja uhrauksia päämäärään pääseminen on vaatinut. Hänkin on aloittanut jostain ja kulkenut oman polkunsa siihen pisteeseen, jossa nyt seisoo.

Ja muuten, harvemmin kuulemme niistä asioista, jotka jollain tapaa ovat jääneet kesken tai joissa on epäonnistuttu. On kiva levittää inspiroivia ja motivoivia tarinoita onnistumisista, mutta harvemmin jaamme niitä epäonnistumisia tai virheitä, joita olemme tehneet. Jokaisella on elämässään myötä- sekä vastamäkiä.

Älä siis lykkää aloittamista siinä pelossa, että et ole tarpeeksi, osaa riittävästi tai koska pelkäät epäonnistua. Jokainen aloittaa jostakin ja vain aloittamalla on mahdollisuus päästä sinne minne haluaa.


keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kateudesta ja katkeruudesta - Miten minä näen asiat

Koetko helposti kateutta ja/tai katkeruutta muiden elämästä ja tekemisistä? Voin myöntää, että mä olen kokenut, eikä se todellakaan tuntunut kivalta ja hyvältä. Toisinaan heikkona hetkenä tällaiset ajatukset ja tunteet hiipivät edelleen mieleeni. En siis ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Toisaalta se on inhimillistä, koska tällaiset ajatukset tuntuvat juurtuneet tietyllä tavalla myös suomalaisuuteen mm. seuraavanlaisina ajatuksina: toisen onni ja ilo on itseltä pois, toisen onni on sinun epäonni jne. Omien kokemusteni mukaan oman elämän, menestymisen ja tekemisten vertaaminen muihin sekä se, että katsoo asioita nimenomaan tästä perisuomalaisesta ajatusmallista käsin synnyttää helposti tämänkaltaisia tunteita ja niistä irtipääseminen voi joskus olla haastavaa. Kuitenkaan minkään näistä asioista ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö asialle voisi tehdä jotain ja etteikö olisi mahdollisuus muuttua.

Kerron nyt omat kokemukseni siitä, mitä itse olen oppinut näistä ajatuksista ja tunteista ja niiden käsittelemisestä ja jaan ajatuksiani siitä, miten näihinkin kokemuksiin on kenties mahdollista omalla toiminnalla ja ajatusmalleilla vaikuttaa. Varoituksen sana, tämä ei ehkä uppoa juuri sinulle, mutta on samalla todellisuus siitä, miten minä näen ja koen asiat. Jos luet tekstin avoimin mielin, voit ehkä herätä ajattelemaan ja oppiakin jotain.



Antaako katkeruuden ja kateuden vaikuttaa omaan toimintaan ja elämään negatiivisesti esimerkiksi lamauttaen, suututtaen tai ärsyttäen, jolloin se syö myös helposti omaa elämäiloa ja hyvinvointia.

VAI

Pystyykö vaihtamaan ajatusmallia siten, että kokisi aitoa iloa ja onnea toisen puolesta vahvistaen tätä kautta myös omaa hyvää oloa. Tai jos tuo tuntuu vielä hyvin kaukaiselta niin pystyykö esimerkiksi elämään ja toimimaan käyttäen näitä syntyviä ajatuksia ja tunteita eräänlaisena voimavarana yrittää tietoisesti muuttaa omaa ajatusmaailmaansa pala kerrallaan etsien syitä sille, miksi kokee niin kuin kokee, sen sijaan että antaisi noiden tunteiden ja ajatusten ottaa täysin valtaansa.


Voisitko kääntää kateuden ja katkeruuden kokemukset iloksi toisen puolesta ja inspiroitua toisen onnesta ja hyvästä olosta?


Mielestäni on ensin hyvä miettiä, miksi jonkun toisen tekemiset tai saavutukset synnyttävät itsessä kateutta ja katkeruutta. 

Toisena miettiä miten omista ajatusmalleista voisi muokata sellaisia, että pystyisi ja osaisi katkeruuden ja kateuden sijaan iloita toisen puolesta tai vähintään kokea asia neutraalimpana. Sinä et nimittäin ole yhtä kuin ajatuksesi ja tunteesi, vaikka joskus siltä voisikin tuntua.

Faktahan nimittäin on, että toisen saavutukset, eletty elämä, hyvät tavat ja rutiinit eivät useinkaan ole sinulta pois. Toki eteen tulee esim. hetkiä, jolloin joku toinen vie työ tai opiskelupaikan nenäsi edestä, mutta usein siihenkin on syynsä. Toisella on kenties enemmän kokemusta tai uusia näkemyksiä yrityksen toiminnan kehittämiseksi tai hän on soveltuvampi kyseiseen rooliin työyhteisössä. Joku taas on opiskellut sinuakin kovemmin ja sai siksi suuremmat pisteet pääsykokeissa, joka taas oikeutti opiskelupaikkaan. Näissäkin tilanteissa sen sijaan että jähmettyisi ja juurtuisi ikäviin tuntemuksiinsa, jotka tottakai on hyvä kokea ja antaa niiden sitten jatkaa matkaansa, voi löytää motivaatiota tehdä jatkossa itse asiat paremmin ja nähdä vaivaa kovemmin, että seuraavalla kerralla itse onnistuisi. Ja samalla myös iloita sen toisen puolesta.

On tuuria, on onnea, elämä ei todellakaan ole yhdenvertaista kaikille. Omat valinnat vaikuttavat, mutta toisinaan myös elämä ja sattumat puuttuvat peliin. Tässä itseäni auttaa tosiseikkojen hyväksyminen ja ymmärtäminen sekä edelleen se, että toisen hyvä olo, tuuri ja onni ei ole pois itseltäni.

Tarjoan myös yhden toisen näkökulman tähän aiheeseen:


Et koskaan voi tietää täysin, mitä toinen ihminen käy läpi elämässään ja arjessaan. Siinä missä toisen elämä voi sinun silmiisi näyttää ja vaikuttaa täydelliseltä tai hän onnistuu aina saamaan sen, josta sinä olet haaveillut, et koskaan voi täysin tietää mitä henkilön mielessä ja elämässä todella tapahtuu tai mitä hän on kokenut. Tämä toinen henkilö voi nimittäin samaan aikaan olla kateellinen jonkun toisen tai vaikka sinun elämästä. Elämää voi varjostaa erinäiset sairaudet, rahahuolet, paineet töissä tai opiskelussa you name it.


Opi näkemään, mikä omassa elämässäsi on hyvää sen sijaan, että eläisit pelkästään tulevaisuudelle


Jos aina ajautuu miettimään asioita mitä omasta elämästä puuttuu tai mitä haluaisi tulevaisuudessa saavuttaa, mutta ei muista nähdä hienouksia tässä hetkessä, on helppo katkeroitua. Tulevaisuuden unelmia ja tavoitteita on tottakai ok ja myös osaltaan tärkeää luoda, mutta mielestäni juttu on siinä, miten nuo asiat vaikuttavat elämään jota eletään. Keskittyykö pelkkään päämäärään, vai muistaako elää ja nauttia myös siitä matkasta kohti tavoitetta ja päämäärää. Monesti nimittäin se matka osoittautuu lopulta tärkeämmäksi, kuin itse asian saavuttaminen.

Vinkkini sinulle


Toisen puolesta kannattaa opetella iloitsemaan, koska sillä on merkittävä vaikutus omaan hyvään oloon, mutta myös vastaanottajalle. Seuraajaani ja seurattavaani Hannaa (ig: @voimaantunutnainen) lainatakseni:

 "Toisen ilo voi inspiroida mua ja voi näyttää esimerkkiä siitä, että minäkin voin kokea tätä iloa. Jos se on toiselle mahdollista, se on minullekin mahdollista."

<3

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Mitä reppureissu näytti ja opetti?




Lähes viiden kuukauden Kaakkois-Aasian kiertely ja tämän myötä uusien maiden ja paikkojen näkeminen, kulttuureihin tutustuminen, paikallisten ja muiden reissaajien kanssa keskustelut sekä liikekannalla oleminen sai arvostamaan enemmän sitä mitä itsellä on ja millaisessa paikassa elää. Se opetti näkemään yhä enemmän eri asioita eri valoissa ja tarkastelemaan asioiden kääntöpuolia. Tässä tekstissä onnistun tuomaan ilmi varmasti vain murto-osan niistä ajatuksista ja kokemuksista, mitä matkatessa syntyi. Kaikkea en pysty edes pukemaan sanoiksi, vaan osa tulee näkymään arjessani, toimintatavoissani ja käyttäytymisessäni. Haluan kirjoittaa tämän tekstin muistutuksena itselleni, mutta myös sinulle joka tämän jaksat lukea, että muistaisimme arvostaa enemmän myös sitä mitä itsellä on. Tuomaan hieman perspektiiviä elämään, tilanteisiin ja näkemyksiin. Tässä on myös se kokemus, jonka halusin tiivistää yhteen postaukseen edellisten maakohtaisten reissupostausten jälkeen. Tässä tulee se hieman erilainen ja karumpi todellisuus, joka on toki yhtä todellinen kuin kaikki ne kauniit ja ihanatkin asiat. Mitkään tässä postauksessa esille tuodut asiat eivät siis poista sitä luonnon kauneutta, ihmisten ystävällisyyttä ja kulttuurillista erilaisuutta ja hienoutta, mikä näissäkin maissa vallitsee.

Se mikä on itselle normi elämässä ja arjessa, ei välttämättä ole sitä jossain muualla


Monesti sanotaan, miten meillä täällä Suomessa on moni asia hyvin, mutta itse ei välttämättä tilanteessa osaa nähdä omaa nenänvarttaan pidemmälle. Vaikka sitä tietää, että moni asia on paremmin kuin hyvin, havahtuu siihen todellisuuteen kunnolla oikeasti vasta, kun todella näkee mitä on kun asiat eivät olekaan niin hyvin.

En väitä, että tekstissä mainitsemani hyvät asiat olisivat meillä täällä Suomessa jokaiselle normi (tiedän ettei ole) tai että näkemiäni ikäviä asioita ei täällä meillä kohtaisi. Ikäviäkin asioita on joka puolella, se on todellisuutta. On eriarvoisuutta eri elämän osa-alueilla jne. Mutta missä määrin ja millä tavoin on sitten toinen tarinansa ja on hyvä muistaa, että jokaisen kokemukset ovat jokaisen omia kokemuksia. Mutta jos nyt yleisesti kuitenkin ajatellaan kokonaiskuvaa, niin onhan meillä täällä koti Suomessa asiat hyvin.

Havaintoja, kokemuksia ja järkytyksiä matkan varrelta


Mitä tulee liian herkästi pidettyä itsestäänselvyytenä: katto pään päällä, muiden ihmisten tuki ympärillä, hyvä hygienia, turvallisuus, ruokaa pöydässä, että voi opiskella kun siltä tuntuu. Sitä että on ylipäänsä vaihtoehtoja ja pystyy toteuttamaan haaveitaan ja unelmiaan.

Mikä pisti miettimään esimerkiksi lasten mahdollisuuksia ja oikeuksia oli se kun matkasimme Kambodzassa. Lapset leikkivät roskan keskellä luonnosta löytyvillä esineillä ja asioilla ja sitä roskaa oli syrjemmillä seuduilla _joka_puolella_. Kuralätäköihin pompittiin ja onneksi, vaikka olot olivat karut niin hymyiltä ei voinut välttyä. Valitettavasti etenkin Angkor watin temppeilivierailulla tuli esille köyhyyden vaikutus ihmisten toimintaan. Vanhemmat laittoivat lapsiaan myymään kaiken maailman turistikrääsää siinä toivossa, että turistit ostaisivat helpommin, kun lapsi ruskeilla nappisilmillään sitä pyytää ja samalla kertoo karuista oloista kotona ja siitä, miten pääsisi kouluun, jos saa myytyä tietyn määrän tavaraa. Myös Lombokilla kahvilassa istuessamme meidät piiritti  keskellä päivää yllättäen viiden nuoren tytön joukko, jotka myivät kilpaillen rannekorujaan perheen vanhempien tarkkaillessa touhua sivummalta.

Vahinkokuva, kun pikkutyttö tuli myymään kortteja Kambodzassa.

Ylipäänsä oikeudet ja mahdollisuudet eivät kaikille ole tasavertaisia. Kun Suomessa lapsille ja nuorille peruskoulun käyminen ja opetus on perusoikeus ja myös pakko, tuolla päin maailmaa ei todellakaan ole selvää, että pääsee kouluun. Ne pääsevät kenen vanhemmilla on varaa maksaa ja paikallisessa valuutassa maksu suhteutettuna paikallisten tuloihin on melko korkea. Opiskelu ja tiedon karttuminen lisäävät tietoutta ja mahdollisuusksia niin yksilöiden kuin yhteiskunnankin kannalta monella eri osa-alueella ja siksi se olisi tärkeää.

Indonesiassa Lombokilla ollessamme kuulimme paikalliselta mukavalta majoituksen pitäjältä heidän arjestaan ja siitä, miten heillä yhteiskunta toimii. Lapsia hankitaan ja äidiksi ja isäksi päädytään sen takia, että olisi joku huolehtimassa kun itse on vanha eikä enää pärjää. Kyse ei siis ole suoraan lapsirakkaudesta (vaikka toki vanhemmat lapsistaan välittävät!) vaan myös siitä, että on tukea ja turvaa kun ollaan vanhoja. Samaan aikaan vanhemmat sisarukset huolehtivat nuoremmistaan kun vanhemmat käyvät töissä tai vaihtoehtoisesti nuoret käyvät töissä, jotta toisivat leivän perheen pöytään kukin tavallansa. Tämän vuoksi esim. opiskelut katkeavat ja tätä kautta mahdollisuus parempaan toimeentuloon tulevaisuudessa. 

Hygienia ja sen puute. Matkustaessa (reissukohteesta toki riippuen) kannattaa muistaa se, että hygieniaolosuhteet harvoin ovat läheskään yhtä hyvät kuin meillä täällä pohjolassa. Maissa, jossa me virailimme juomakelpoista ja puhdasta vettä sai vain kaupasta (jos siis ei halua saada ikäviä mahapöpöjä) ja vaikka itse olisi miten tarkka, niin esimerkiksi paikalliset ravintolat toimivat tottakai omien resurssiensa mukaan. Vessassa käynnin jälkeen ei välttämättä ole mahdollisuuksia käsien pesuun ja joka paikassa ei välttämätä edes ole vessoja. Roskaa voi olla ympäriinsä ja elintarvikkeidenkin säilytysten kanssa toimitaan eri tavoin. Saippua ja käsidesi ovat luksustuotteita. Malesiassa matkatessamme kohtasimme sen todellisuuden, että syömiseen ei ole aina aterimia käytössä ja vitsi minkälaisia tunteita se herätti, kun ruokaa tuli syötyä sormilla. Siis riisiä otettiin sormin, pyöräytettiin kastikkeen joukossa ja laitettiin ruoka suuhun sormin. Ensinnäkin miltä se tuntui, mutta myös mitä huolta se herätti myös hygienian osalta. Monessa paikassa tuli myös nähtyä, miten käytetyt aterimet huljautettiin vesisaavissa ja siitä tarjottiin suoraan seuraavalle syöjälle. Lautasetkin vain pyyhkäistiin rätillä. Paikallisille normi, meille uutta ja erilaista.

Siitä sitten lounasta sormin. Retkiaterimet oli reissussa mukana, mutta aina niitä ei muistanut kantaa mukana kylillä.

Kambodzan Sihanoukvilleä ei tule ikävä. Yksi karseimmista reissukokemuksista.

Turvattomuuden tunne ja pelko on jännä asia. Vaikka mitään konkreettista hätää tai sattumuksia emme omalla matkallamme kokeneet, on pelko ja tieto turvattomuuden mahdollisuudesta yksistään hyvin vahvasti elämää ja toimintaa rajoittava tekijä. Kambodzassa emme suosituksista liikkuneen myöhään ulkona (katuryöstöjen ym kohonnut riski) ja esimerkiksi itse sain kokea Indonesiassa Balilla sen, miten katukoirien kanssa liika varovaisuus ei koskaan ole huono juttu. Yhtenä iltana hyvällä fiiliksellä startannut iltalenkki supistui alle kahteen kilometriin, paniikkin ja lopulta itkuun, kun jouduin katukoiralauman piirittämäksi. Säikähdyksellä selvisin, koska pääsin karkuun paikallisten pihalle, mutta kokemus todellakin lisäsi pelkoa katukoiria kohtaan (aiemmin en asiaa liiemmin ollut miettinyt, vaikka tiesinkin että ne voivat olla arvaamattomia) ja vaikutti toimintaani ja tekemisiini jatkossa. Koenkin, että turvallisuus ja tunne siitä, että on turvassa vahvistaa tottakai uskallusta, mutta on myös yksi hyvän elämän perusedellytyksistä.

Omalla toiminnalla ja valinnoilla on mahdollisuus vaikuttaa. Jätteen ja roskan määrä on tuolla kaukomaissa oikeasti todellinen ongelma ja jopa valitettavan normaali näky katukuvassa, rannoilla ja vedessä. Puheet merivesien jätelautoista on piirtyneet uutisista verkkokalvoilleni jo aiemmin, mutta kun konkreettisesti seisot rannalla joka on erinäisten muoviroskien ym. peitossa, uit niiden joukossa tai kävelet niiden seassa, kaikki se iskostuu ajatuksiin tuhat kertaa voimakkaammin kuin pelkän median välityksellä. Tuolla päin maailmaa ei ole resursseja, tietoa, taitoa, mahdollisuuksia ja rahaa toimia kuten esim. täällä meillä. Roskat dumpataan tiiviisiin kasoihin paketoituina mereen ja toivotaan, ettei ne virtausten mukana päädy siihen omalle kotirannalle. Toisaalta ongelma ei ole vain paikallisissa, koska kuulimme esim. miten isommat maat ostavat meritilaa Aasian mailta, johon saavat sitten omia jätöksiään upottaa. Roskilla siis tehdään bisnestä. Saimme myös todistaa, miten oma veneemme hyytyi keskelle merta matkalla saarelta toiselle, kun muoviroskat tunkeutuivat veneen moottoreihin ja tarkemmin ympäristöä silmäillessä huomasi, miten roskalautat lainehtivat aaltojen mukana. Poissa silmistä, poissa mielestä, siltä se täällä kotona taas tuntuu. Valitettavasti.

Reissussa tuli myös mietittyä, miten vähällä loppupeleissä ihminen pärjää. Etenkin silloin, jos ei ole vaihtoehtoja. Pohdin vahvasti omia kulutustottumuksiani, kun viiden kuukauden reissun ajaksi reppuun oli pakattu rajallinen määrä (mun rinkka painoi 11-13kg ja sekin oli paljon) vaatteita ja tavaroita ja niistäkin vähistä toistuvasti päälle tuntuivat päätyvän samat vaatekappaleet ja muutama vaate pysyi repun pohjalla käytämättömänä koko reissun ajan. Jatkossa ostan vain tarpeeseen ja mietin siinäkin kolmesti, tarvitsenko tätä todella. Suosittelen samaa muillekin!

Kaunis luonto, ilman roskia. Muistutuksena siitä, että vaikka on hirveitäkin asioita niin kauneuttakin löytyy. Niin luonnosta kuin ihmisistä.


Loppukevennyksenä


Reissatessa oppii olemaan kiitollinen pienistä suurista asioista kotona:
(kirjoitettu reissatessa matkan varrella

Kun pääsee lämpimään suihkuun kylmän suihkun sijasta ja suihkusta tulee muutakin kuin suolavettä. Suihkun jälkeen on oikeasti puhdas olo.

Hanavettä pystyy juomaan ja sitä voi käyttää ongelmitta esim. hampaiden pesussa ilman pelkoa mahataudeista.

Toimiva viemäriverkosto: wc-paperin voi dumpata pönttöön eikä tarvitse jättää haisemaan roskakoriin.

Ylipäänsä se, että pönttö on pönttö ja siihen voi istua eikä vain reikä lattiassa, jonka päällä pitää kyykkiä. Käytännön esimerkkinä se, että jos kakkoshätä ei tulekaan tiukkana, noh voit kuvitella seuraukset.

Hyvin toimiva nettiyhteys. 4G I miss you. Nimimerkillä: kun sivujen lataus vie minuutteja ja joskus ne ei lataudu ollenkaa

Kun joka ilta ei tarvitse muistaa valella itseään hyttysmyrkkyjen peittoon ja muutenkin ulkona liikkuessa ei tarvitse pelätä erinäisiä kammottavia otuksia

Voit liikkua ulkona yksin, turvallisella fiiliksellä

Kaikki nämä edellä pienet suuret edellä mainitsemani asiat tuntuvat tänä päivänä täällä kotona todellakin luksukselta, mitä arvostaa kahta enemmän.<3

Ja vielä loppumuistutus. Kirjoittamani pohjaa omiin kokemuksiini ja siihen mitä näin ja mitä sain matkan aikana kuulla ja miten minä myös koin asiat. Haluan tällä muistuttaa, kertoa ja näyttää myös kääntöpuolen sillä kaikella kauniilla ja niillä kivoilla kokemuksilla.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

REISSUPÄIVÄKIRJA OSA 7 - Välistoppi Singaporessa, paluu Thaimaahan ja aikaistettu kotiinpaluu

Indonesian oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus olla meidän reppureissun viimeinen etappi, mutta koska kahlasimme Kambodzan ja Vietnamin läpi nopeammin kuin luulimme, oli reissuaikaa vielä hyvin jäljellä. Halusimme palata vielä nauttimaan Thaimaan ruuasta, lämmöstä ja helposta olemisesta, mutta sitä ennen otimme muutaman yön pysähdyksen Singaporessa. Emme saaneet suoria lentoja Balilta Thaimaan Krabille ja ainoa vaihtoehtoinen reitti kulki Singaporen kautta, joten nyt tarjoitui hyvä mahdollisuus lisätä yksi maa reissukartaamme ja kokea tämä täysin muista Aasian maista poikkeava maa.


Kokemuksia Singaporesta


Lento Balilta Singaporeen kesti ainoastaan 1,5h ja sitten alkoikin muutaman päivän erilainen seikkailu. Yhtäkkiä olimme keskellä metropolia, hyvin toimivaa ja runsasta metroverkostoa, täydellistä siisteyttä ja eri kulttuureja vilisevää ihmismassaa. Indonesian jälkeen Singapore tuntui superkalliilta maalta ja kyllähän se Aasian mittapuusa onkin kallis. Hintataso oli yksi syy siihen, miksi pysähdyksemme oli vain parin yön mittainen. Kaksi yötä hostellissa dormissa maksoi nimittäin yli 70e, kun muissa Aasian maissa dormipaikoissa pääsi yöpymään 5-10e maksulla. Lähdimme heti lentokentältä suunnistamaan metroverkostolla kohti China Townissa sijaitsevaa majoituspaikkaamme. Ostimme kentältä molemmille omat rajattomat metrokortit 3 päiväksi, joilla liikkuminen onnistui huolettomasti eikä haittanut vaikka muutaman kerran ajoi harhaan. :D Nopeasti metrot tulivat kuitenkin tutuksi ja fiilistelinkin sitä, miten helposti joka paikkaan pääsi. Singaporessa on myös hyvin huomioitu jalankulkijat kävelyteillä ja liikennevaloilla, mutta metrolla liikkuminen oli pidemmillä väleillä nopeampaa ja etenkin tällaisella parin päivän visiitillä myös järkevämpää. 

Kiertelimme ihmettelemässä nähtävyyksiä mm. Gardens by the Bayn superpuut niin päiväsaikaan kuin iltavalaistuksessakin ja näyttävän musiikki sekä valoshown aikaan. Kyseinen valoshow järjestetään aina iltaisin ja se on ilmainen. Marina Bayn hotelli puiston vieressä oli näyttävä ja kieltämättä kattotasanteella vierailu olisi ollut kiva, mutta hieman liian tyyris meidän reissubudjetillemme. Olihan tässä jo kaikenlaisia maisemia päästy matkan varrella muutenkin korkeuksista ihailemaan, joten tämän raaskimme jättää välistä.





Toisena Singaporen päivänämme sain työkaverin suosituksesta idean, että matkasimme metrolla syrjemmälle seudulle tekojärven viidakkoympäristöön MacRitchie puistoon lenkkeilemään. Olin suunnitellut meille n. 5km mittaisen kävelyreitin, mutta jokin meni vikaan ja lopulta matkaa kertyikin yli 15km. :DD Kävelimme selkeitä polkuja pitkin muiden turistien ja paikallisten seurassa ympäri puistoa. Myös n. 250m mittainen TreeTop walk eli puiden latvuksiin rakennettu riippusilta osui matkamme varrelle. Ihan kiva lenkki kaiken kaikkiaan, mutta kovassa helteessä tällainen lenkki saattoi hieman painaa jaloissa.




Singaporen hintatason vuoksi emme ruokailleet ravintoloissa vaan etsimme paikallisia Hawker Centereitä, joissa tarjoiltiin eri kansalaisuuksien ruokia huomattavasti edullisemmin. Homma toimi niin, että haimme haluamastamme kojusta ruuat ja istuimme alas syömään. Etenkin Lau Pa Sat niminen Hawker Center osoittautui hyväksi ja monipuoliseksi paikaksi ruokatarjonnan sekä hinnan perusteella.



Parin päivän Singaporen ihmettelyn jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti Thaimaata ja viimeistä etappia. Singaporen lentokenttä oli suuri ja toimiva, nähtävyys jo itsessään. Ja se siisteys ylipäänsä, huh!

Loppuloma nauttimista Thaimaan Krabilla


Singaporen kaupunkireissailun jälkeen oli kiva, kun tiesi pääsevänsä tuttuun ympäristöön nauttimaan auringosta ja rentoutumaan. Valitsimme Thaimaan Krabin viimeiseksi etapiksemme, koska halusimme nauttia viimeiset viikot ilman paineita liikkua paikasta toiseen keräten nähtävyyksiä ja kokemuksia. Olimme käyneet Krabilla aiemmin v. 2017 joten tiesimme mitä odottaa. Ajatuksena täydellisen rento lomanlopetus nauttien auringosta, helteestä, rannoista, thaimaalaisesta ruuasta ja tutummasta kulttuurista ennen Suomeen paluuta. Kaikki sujui hyvin ja vaikka päivät tuntuivat sulautuvan yhteen ja noudattivat samaa kaavaa se tuntui tässä kohtaa hyvältä. Sai vain olla. Koska tilanne Thaimaassa oli hyvin rauhallinen päätimme lähteä Krabilta Koh Lantan saarelle. Krabilla oli paljon ihmisiä, mutta Lantalla tilanne oli aivan toinen. Todella hiljaista ja rauhallista. Tästä se "hauskuus" sitten alkoikin...



Aikaistettu kotiinpaluu


Nautimme rennoista päivistämme altaalla ja luimme tottakai maailmalla edenneestä tilanteesta koronaviruksen osalta. Yllättäen tilanne kääntyi siihen, että meidän oli pakko reagoida  ja aikaistaa kotiinpaluutamme, koska muussa tapauksessa kotiinpaluusta ei olisi ollut varmuutta. Meidän oli tarkoitus lentää Suomeen 2.4 suoralla lennolla Krabilta, mutta Finnair ilmoitti yllättäen, ettei se lennä Thaimaahan tai Thaimaasta enää 1.4 alkaen aina kesäkuun loppuun asti. Hirveässä paniikissa lähdin vaihtamaan meidän lentoja maksoi mitä maksoi ja siirsin lentomme lopulta torstaille 19.3. Vastaava lento, mutta kaksi viikkoa suunniteltua aiemmin ja ihan parin päivän päähän. Olin helpottunut. Siinä vaiheessa kun vielä lensimme Singaporesta Thaimaahan tilanne oli suht rauhallinen ympäröivissä maissa, eikä laajempia matkustusrajoituksia ollut vielä syntynyt. Seurasimme ulkoministeriön tiedoitteita ja hieman sen jälkeen, kun aikaistin lentojamme, tuli puhelimeen viestiä, että nyt olisi syytä palata kotiin. 

Viimeiset päivät reissussa meni jonkinlaisessa sumussa, kun olin panikoinut tilannetta ja piirrellyt mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita siitä, että mitä jos me ei päästäkään kotiin. Siinä vaiheessa, kun istuimme Krabilla Finskin koneessa valmiina lähtemään kohti Suomea meinasin alkaa itkemään. Olin niin onnellinen, että pääsemme kotiin. Se kun ei viimeisen viikon aikana enää ollutkaan yllättäen yhtään varmaa. 14 päivän reissun jälkeinen karanteenikaan ei mieltä painanut. Kiitokset perheelle ja läheisille tuesta ja avusta kaiken järjestelyn kanssa ja kavereille ja tuiki tuntemattomillekin tsempeistä. Meidän matka ei ehkä saanut sitä toivottua loppua, mutta oikeastaan se on kaikista pienin murhe tässä vellovan tilanteen keskellä. Pääsimme kuitenkin takaisin Suomeen.

Mitäs nyt?


Tässä sitä ollaan. Reissusta kotiinpaluusta on kulunut nyt 4 viikkoa aikaa. Olemme olleet terveitä, mutta yllättäneen kotiinpaluun, oman työpaikkani lomautusilmoitusten ym. seikkojen vuoksi, majailemme toistaiseksi Kaustisella mieheni vanhempien luona. Omaa kotia meillä ei vielä ole ja koko omaisuus on paketoituna ja pakattuna varastoissa. 4.5. mulla loppuu reissua varten anottu palkaton loma, mutta toistaiseksi on epävarmaa onko niitä töitä tehtäväksi. Tässä jokainen elää päivä kerrallaan ja ei varmasti löydy ihmistä, jota tämä tilanne ei koskettaisi. Päivä ja viikko kerrallaan.



Kyllä tästä selvitään. <3