sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

10 treenifaktaa minusta

Treenaaminen ja liikunta on mulle tärkeitä asioita ja kun bongasin Marissan kivan treeniaiheisen postauksen halusin itsekin tarttua aiheeseen ja kirjoittaa omat treenifaktani esille. 

Ehkäpä tämä postaus avaa joillekin lukijoille ja seuraajilleni vielä paremmin omaa ajatusmaailmaani nimenomaan liikunnan ja treenaamisen ympärillä.



Treenitaustani



Olen tykännyt pienestä asti liikkua ja äitini mukana kävelin pitkiä lenkkejä rattaiden vierellä kuulemma melkein heti kun opin kävelemään. Jalkapallon aloitin ekalla luokalla, kun kaveritkin aloitti ja lopulta laji imaisi mukaansa ja olin se, joka jatkoi pelaamista teini-iästä ja muista huolimatta aina aikuisikään asti. Vasta fysioterapiaopitojen ja työkuvioiden haukattua isomman osan vapaa-ajastani jouduin miettimään muuta ja futis jäi taka-alalle. Kuntosalitreeni astui kuvioihin v. 2011 ja muutamaa vuotta myöhemmin Crossfitin on rampin käytyäni olin aivan myyty lajille ja harrastanut sitä siitä asti vähemmän ja enemmän tavoitteellisesti. Futis pysyi kuvioissa edelleen ja vasta 2017 kauden jälkeen olen jättäytynyt pois lajin parista niin sanotusti kokonaan. Tällä hetkellä päälajini/harrastukseni on crossfit. Silti kyllä huomaan edelleen haikailevani futiskentille.



Kesä 2013


Treeni-inhokkini



Jos crossfit maailmaa miettii niin yksittäisistä liikkeistä käsilläseisonta punnerrus eli handstand push-up on ikuinen inhokkini. Toki myös siksi, että olen todella huono siinä. :D Juokseminen on myös yksi osa-alue, josta en oikein koskaan ole oppinut nauttimaan tai etenkään pitkien matkojen juoksemisesta. Innostun, jos treenissä on esim 400m-1km mittaisia juoksupätkiä ja myös n. 5km matkoja on kiva juosta, mutta 10km tai enemmän niin hell no, en innostu. En taida koskaan olla juossut yli 13km. Silti kyllä haaveilen puolikkaan juoksemisesta ja toisinaan se juoksukärpänen puraisee minuakin. 


Ennätykseni



Olen voittanut joukkueeni (pk-35 Vantaa) kanssa jalkapallossa Naisten Liigan Suomen mestaruuden v. 2010 heti ensimmäisellä kaudellamme liigassa, nousumme jälkeen. Yksi hienoimmista hetkistä futisuraltani. 

Crossfitissa olen kisannut pienemmissä kisoissa muutamia kertoja ja v. 2017 oli hieno hetki kun voitin yhdet cf kisat Lappeenrannassa. Se tuntui niin hienolta, kun en sellaisesta osannut edes unelmoida.





Motivaationi nyt


...on kova!! Haluan kehittää heikkouksiani tullakseni vahvemmaksi ja ollakseni kovemmassa kunnossa kuin aiemmin. Nautin itseni haastamisesta. Mutta vaikka sanonkin että motivaationi on kova ja haluan kehittyä, ei se kohdallani tarkoita sitä että olisin valmis uhraamaan kaiken muun. Treenaan siis 4-5 kertaa viikossa ja tiedostan kehitykseni mahdollisuudet ja rajat tämän treenipanostuksen puitteissa. En tavoittele tähtiä taivaalta, mutta kehitystä se on pienikin kehitys ja haluan myös säilyttää treeni-innon ja nautinnon harrastukseni eli tämän crossfitin parissa.


Tavoitteeni


Haluan olla parempi versio itsestäni ja kehittää eri fyysisiä ominaisuuksia monipuolisesti. Yhdet crossfit kisat on tulossa nyt elokuussa Turussa, Turun tuomiopäivät, ja ne mielessäni treenaan tällä hetkellä. Olen kilpailuhenkinen, joten kyllähän se toisiakin vastaan kisaaminen todella sytyttää! 

Yleisesti kuitenkin harrastamista ja liikuntaa miettiessä ja tavoitteista puhuttaessa pitkällä tähtäimellä on taustalla myös ajatus pitää itsestäni huolta, pysyä terveenä ja välttää loukkaantumisia. Haluan olla terve ja vahva vielä vuosienkin päästä, vaikka treenitavat, treenimäärät ja harrastuskin muuttaisi muotoa matkan varrella.


Suhtautumiseni harjoitteluun


Olen päättäväinen ja sitoutunut. Treenaan tällä hetkellä ulkopuolisen cf ohjelmoinnin mukaan, joka sisältää 5 ohjelmoitua treenikertaa viikossa ja siis myös sen, mitä liikkeitä ym treeneissä teen. Pyrin treenaamaan ohjelmoinnin mukaan, mutta huomatessani kehon kaipaavan lepoa lepään ja jos joskus tekee mieli tehdä jotain muuta niin voin skipata treenin. En siis ole täysin ehdoton harjoitteluni suhteen ja osaan kyllä joustaa. Samalla kuitenkin tiedän, että kehittyminen vaatii harjoittelua ja jos jonkin päätöksen teen niin siitä pyrin pitämään kiinni. Sanoisin siis että suhtautumiseni harjoitteluun on sitoutunutta, mutta ei täysin ehdotonta. Liikunnasta ja harjoittelusta pitää myös voida nauttia, mutta aina nautinto ei välttämättä ole taattu ja sekin on okei. Joskus kun mennään oman kestävyyden ja voimien äärirajoilla tekisi mieli luovuttaa, mutta fiilis jälkeen on niin palkitseva, että harvemmin jätän treenejä kuitenkaan kesken. 



Inspiroidun


Kavereiden kanssa treenaamisesta, omasta kehityksestä ja kovista treeneistä, sekä toki crossfit skenessä vaikuttavien niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin harrastajien seuraamisesta esim. somessa. Yleisestikin muiden tekeminen ja harrastaminen inspiroi itseäkin yrittämään enemmän ja toki se, kun huomaa itse jaksavansa paremmin ja voivan hyvin on todellakin asia, mikä saa jatkamaan myös vaikeampina aikoina.




Identiteettini


Sanoisin, että liikunta ja treenaaminen on todella iso osa itseäni ja identiteettiäni. Varmasti aina jollain tapaa tulen liikkumaan ja treenaamaan ja asetan liikkumisen ja itsestäni huolehtimisen todella korkealle arvoissani. Nuorempana futis oli todella iso osa mua ja kun kilpaurheilu kyseisen lajin parissa jäi olin hetken aikaa todella hukassa enkä tiennyt mitä tehdä. Futiksen jälkeen olen oppinut, että ei se ole se pelkkä laji, vaan liikunta ja treeni ylipäänsä. Toki kun eli ja hengitti jotain lajia useiden vuosien ajan niin voi tulla tyhjä fiilis lopettaessa, mutta sen tyhjiön tilalle voi löytää uuden nautinnon.


Some


Some on hyvä paikka hakea treeni-inspistä ja hyvää fiilistä liikunnan suhteen, jos sitä osaa käyttää oikein eikä ota muiden tekemisestä paineita ja muistaa oman elämän. Itse tykkään myös jakaa paloja omasta treenaamisestani ja harrastamisestani muille ja teen sitä edelleen, koska monelta olen saanut kiitosta ja että se inspiroi. Samaan aikaan se on myös mulle sellaista tietynlaista treenimuistojen keräämistä ja taltiointia, josta voi nähdä fiilikset ja kehityksen. Aikoinaan aloitin mm. vanhan blogini nimenomaan treenipäivitysten tekemistä varten ja vaikka nyt tämä uusi blogi toimiikin ehkä enemmän hyvinvoinnin näkökulmasta ja kokonaisvaltaisemmin on liikunta ja treeni edelleen itselleni se tärkein juttu.




Haaveeni


Haluan olla hyvässä kunnossa ja toimintakykyinen vielä vanhemmallakin iällä. Haaveissani on myös, että pystyn ja jaksan jatkaa crossfitin harrastamista ja ehkä jonain päivänä kisata myös kovemmissa kisoissa täällä Suomen kamaralla. Samalla haaveenani on inspiroida myös muita liikkumaan ja pitämään itsestään huolta, koska liikunta on yksi asia, minkä avulla on mahdollista ennaltaehkäistä montaa vaivaa ja parantaa elämänlaatua. Haaveissani on tehdä laajemmalla skaalalla myös töitä liikunnan, treenin ja hyvinvoinnin parissa. Millä tavoin, sen tulevaisuus näyttää. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti