Välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, mistä on lähtenyt. Mikä on ollut se oma alkutilanne ja mitä kaikkea on jo tehnyt päätyäkseen siihen pisteeseen jossa nyt on.
Monella, itseni mukaan lukien, on monesti hirvittävä hoppu kehittyä ja päästä eteenpäin. Etenkin näin suorittajaluonteella varustettuna sitä hakee itselleen järjestään uusia haasteita ja kaivaa itsestään niitä kehityskohteita. Mietin tässä nyt kun on ollut pakko hieman jarrutella menoa ja kieltäytyä tietyistä jutuista, jotta oma jaksaminen ja palautuminen ei kärsisi liikaa, että vitsi minkä matkan mäkin oon jo kulkenu ollakseni tässä pisteessä jossa nyt olen. Siis ihan eri osa-alueillakin mitattuna. Oisko tää se kohta, jossa saa oikeasti ja rehellisesti olla myös ylpeä itsestään ja sanoa sen vaikka ääneenkin ilman nöyristelyjä? Eikä vain höyryveturin lailla yrittäen puskea itseään jatkuvasti eteenpäin kehittymään ja tavoittelemaan niitä omia unelmia. Musta tuntuu, että nyt on se hetki kun voin pysähtyä ja taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, "hyvä minä!" ja niin voit varmasti sinäkin!
Näiden ajatusten taustalle johdatteli monet tunteet tässä, kun yksin kotona makoilen sohvalla ja fiilistelen sitä, että sain harrastuksessani crossfitissä tehtyä alle hyvän suorituksen omaan tasooni verrattuna yhdessä kisojen karsintalajissa. Ensimmäinen ajatus treenin jälkeen oli, että vitsi kun olisin voinut nipistää vielä muutaman toiston edes. Se on jännä, miten siinä tilanteessa, kun on oikeasti taas ajanut kroppansa ja mielensä äärirajoille ensimmäinen ajatus joka mun mieleen tuli oli, että olisin pystynyt parempaankin. Kun hetken makustelin tilannetta ja omaa suoritustani, niin totesin toisin. En mä olisi pystynyt parempaan. Toi oli parasta mua just tänään ja just tuossa hetkessä. Turha sitä on jäädä jossittelemaan. Nyt siis kun makaan tässä kotisohvalla ja mietin, että pitäisi raahautua suihkuun tajusin, että mä oikeasti ylitin itseni. Ja oikeasti olen ylittänyt itseni viime vuosien aikana aika monessakin asiassa. Harrastukseni ja kehoni kunto ja toiminta on yksi niistä.
Crossfit on laji, jossa ei periaatteessa olla koskaan valmiita. Aina on varaa kehittyä ja olla parempi. Kuitenkin just tämän takia, on myös tosi tärkeetä muistella ja miettiä tietyin väliajoin, mistä on lähtenyt ja mitä on tehnyt ollakseen siinä pisteessä jossa nyt on. Sama koskee myös muita harrastuksia ja lajeja tai ihan mitä vaan elämän osa-aluetta, jonka miellät itsellesi tärkeäksi. Itse hyppäsin crossfitin pariin lähes suoraan jalkapallokentiltä. Koskaan en olis uskonut, että tän ikäisenä oppisin kävelemään käsillä saati sitten tekemään haastavampia voimisteluliikkeitä tai oppisin käsittelemään tankoa ja painoja painonnostoliikkeissä. Saati sitten sijoiltaan menneen ja repeytyneen olkapään jälkeen, että saisin kuntoutettua itse itseni ja tehtyä kehostani taas toimivan ja vahvemman kokonaisuuden, joka kestää tämän lajin rasituksen.
Sama koskee työtäni fysioterapeuttina ja valmentajana, vaikka olenkin vasta oman matkani alkupäässä työvuosissa mitattuna. Joka tapauksessa kokemusta on kertynyt tasaiseen tahtiin työn ja koulutusten kautta ja kaikki tämä tarjoaa ja on tarjonnut tiettyjä mahdollisuuksia. Ei vois pöllömmin mennä, etten sanois. Tätäkin asiaa on hyvä muistutella itselleen silloin, kun jatkuvasti pyrkii kehittymään ja olemaan parempi.
Vaikka sanotaan, että menneet on menneitä eikä taakseen saisi katsoa, mun mielestä joskus nenän näyttäessä jatkuvasti eteenpäin, on myös hyvä kääntää päätä ja katsoa taakseen. Se ei ole tyhmyyttä vaan viisautta ja tosi tärkeä muistutus itelleen. Ja varmasti jokaisen elämästä löytyy niitä hetkiä ja aikoja, joiden muistaminen antaa luvan olla kiitollinen itselleen just tässä hetkessä.
Yksi juttu olisi myös tärkeää muistaa: vertaa itseäsi itseesi äläkä aina muihin! Sä et voi tietää miten paljon joku toinen on paiskinut duunia ollakseen siinä pisteessä jossa on. Sä et välttämättä tiedä, mistä asioista se toinen on joutunut luopumaan ja millaisia uhrauksia tekemään. Joskus on vähän liiankin helppo olla kateellinen muille. Kuitenkin kateus helpottaa, kun oppii ajattelemaan ja näkemään asiota, jotka omassa elämässä ovat hyvin ja millaista polkua on itse kulkenut. Jokainen, myös sinä, rakentaa oman polkunsa. Ei kannata edes yrittää matkia toista vaan keskittyä siihen omaan juttuun. Uskoa ja luottaa siihen omaan tekemiseen, muistaen samalla mistä on lähtenyt ja minkä matkan on jo kulkenut.
Sellaista ajatuksenvirtaa tähän päivään. Hyvä minä ja hyvä 101 vuotias Suomi! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti