perjantai 26. lokakuuta 2018

Ota vastuu omasta hyvinvoinnistasi

Liikunta, ravinto ja uni ovat isossa osassa, kun haluat pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi. Millään ei kuitenkaan ole mitään painoarvoa tai merkitystä, jos näitä asioita ei saa otettua sujuvaksi osaksi omaa arkea. Kaiken ei tarvitse tapahtua ryminällä ja pienetkin asiat ja muutokset omissa toimintamalleissa voivat viedä asioita oleelliseen suuntaan. Nostaisinkin esiin suurimpana asiana hyvinvoinnin kannalta arjen hallinnan, koska sen olen myös omassa elämässäni ajan saatossa huomannut olevan suurin asia siinä, mikä lopulta mahdollistaa näiden hyvinvointiin merkittävästi liitettyjen normien (kuten ravinnon, liikunnan ja unen) sujuvan toteuttamisen ja onnistumisen.

Jos ja kun ymmärrät ja opit mikä merkitys omalla toiminnallasi ja päätöksilläsi on elämässäsi, opit myös toteuttamaan ja tekemään sellaisia asioita, jotka palvelevat omaa hyvinvointiasi. Joskus saa ja myös pitää olla itsekäs ja tämä on se asia, jossa pitää osata ja opetella olemaan itsekäs. Kukaan ei nimittäin hyödy siitä, jos et jaksa ja koet olosi jatkuvasti huonovointiseksi ja väsyneeksi. Ei perheesi tai läheisesi, ei työpaikkasi ja kollegasi tai ylipäänsä ihmiset, jotka ovat tekemisissä kanssasi. Etkä sinä.



Olet itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi


Vaikka tämä kuulostaa karulta ja saatat nyt miettiä, miten koet erinäisten asioiden kenties rajoittavan tätä arjen hallintaa omassa elämässäsi, koska kaikkihan ei ole omissa käsissäsi. Mieti kuitenkin seuraavaa: kaikilla meillä on vuorokaudessa sama määrä tunteja ja minuutteja. Siihen, miksi joku toinen saa oman arkensa rullaamaan sujuvammin kuin toinen, vaikuttaa oleellisesti oma arvomaailma, josta olen itsekin kirjoittanut aiemmin. Jos maltat ottaa hetken aikaa ja priorisoida oman elämäsi tärkeät osa-alueet, löydät selkeämmin omasta arjestasi ne asiat, joilla on eniten merkitystä ja saat myös otettua oman arkesi paremmin omaan hallintaasi. Opit löytämään ne asiat joilla on merkitystä. Oma arki pitää ottaa haltuun eikä vain olla sen vietävänä.

Arvojen tarkastelun jälkeen kannattaa tarkastella omaa ajankäyttöä rehellisesti. Listaa paperille asiat, jotka tällä hetkellä vievät eniten aikaasi. Vertaa näitä asioita sitten listaamiisi tärkeisiin henkilökohtaisiin arvoihisi. Mätsäävätkö ne? Vai huomaatko käyttäväsi ison osan ajastasi asioihin, joita et koe merkitykselliseksi oman elämäsi kannalta? Itse huomaan, että silloin kun oma ajankäyttöni lipsuu asioihin, jotka eivät välttämättä ole tärkeimpien arvojeni mukaisia, voin huonommin. Oikeastaan usein huomaan, että nyt jokin mättää ja kun mietin ajankäyttöäni niin huomaan, etten olekaan tänään tai tällä viikolla käyttänyt aikaani niihin asioihin, jotka merkkaavat itselleni eniten. 

Tarkastele arvojasi ja vertaa niitä omaan ajankäyttöösi




Tietyt asiat elämässä vaativat itsekkyyttä. Jos olet perheellinen olet tottakai vastuussa myös jälkeläisistäsi, mutta mielestäni jokaisen isin ja äidin olisi hyvä ymmärtää myös se, että kun itse voit paremmin, tarjoat myös lapsillesi paremman ympäristön kasvaa ja kehittyä. Toimit silloin myös loistavana roolimallina. Jaksat leikkiä lastesi kanssa ja hermot kestävät paremmin. Väsyneenä ja kärttyisenä kukaan ei jaksa olla joustava ja pienetkin asiat iskevät ihon alle. Ja eihän kukaan meistä halua olla sellainen toiselle tarkoituksella. 

Joskus siis itsekkyys voikin olla pitkälle kantava voima ja heijastua positiivisena ympärillä oleviin. En tosiaan tarkoita, että nyt pitäisi yhtäkkiä alkaa treenaamaan viisi kertaa viikossa kuntosalilla parisuhdetta ja perhe-elämää laiminlyöden ja laittaa omat treenit ykkössijalle omaa napaa tuijottaen. Keskity itseesi, mutta huomioi myös ympärilläsi olevat. Joskus asioiden vireillepano edellyttää suunnittelua ja kompromisseja, mutta usein näistäkin selviää puhumalla. Kannattaa myös muistaa, että arki harvemmin on täysin pysyvää ja tasapainoista, joten siihenkin kannattaa varautua. Vaikka miten suunnittelisit jotkin asiat ja pyörittäisit arkesi omaa hyvinvointiasi tukevaksi, voi siihen tulla sinusta riippumattomia muutoksia. Kuitenkin iso osa arjesta ja omasta hyvinvoinnista on omissa käsissä ja lähtee omista valinnoista, vaikka miten olisitkin hyvä keksimään tekosyitä. Tekosyyt kohdistuvat kuitenkin voimakkaimmin juuri sinuun itseen ja näyttäytyvät lopulta jopa huonovointisuutena. Kukaan ei sun puolesta järjestä aikaa kiireisen päivän lounaalle vaan sinä itse olet vastuussa siitä, että otat sen lounasajan sinne kaiken kiireenkin väliin. Teet itse valinnan siitä, romahdatko työpäivän päätteeksi sohvalle löhöämään ja telkkaria katsomaan, vai pakkaatko treenikamat kassiin ja suuntaat salille, tai sidot lenkkarit jalkaan ja lähdet ulos kävelemään tai juoksemaan. 

Tarkoitan, että kukaan ei sun puolesta voi sanoa, mitkä muutokset sun tulisi tehdä vaan sä itse olet sun arjen paras asiantuntija. Listaa ylös, mikä siinä omassa arjessa on haastavinta ja rupea miettimään ratkaisuja. Monesti vain vellomme ongelmissamme, mutta emme vaivaudu miettimään konkreettisia ratkaisuja ongelmiimme. Sä olet ainoa, joka voi priorisoida sun oman hyvinvointisi. Ratkaisut ja päätökset lähtevät lopulta susta itsestä. Uskalla olla sopivan itsekäs, ottaen samalla huomioon myös elämääsi muuten kiinteästi liittyvät tekijät, kuten se perhe ja parisuhde. Ensiaskel, on kuitenkin pohtia, mitä sä haluat, mihin sä käytät aikaa ja mihin sun olisi parempi käyttää aikaa ja kuinka se onnistuisi parhaiten omassa elämässäsi. Ja vielä mieluiten niin, että ne asiat tukisivat hyvinvointiasi ja terveyttäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti