maanantai 30. heinäkuuta 2018

Tavoitteena parempi ryhti

Hyvä ryhti tekee kantajastaan ulkoiselta habitukseltaan terveemmän ja hyvinvoivan näköisen. Se saa ihmisen näyttämään yleisesti paremmalta, arvokkaammalta ja luotua ainakin ulkoisesti vaikutelman tarmokkaammasta henkilöstä. Vaikka ulkoinen kuori ei ole se, mitä tulee pelkästään tuijottaa, on se kuitenkin väistämättä usein asia, johon kiinnitämme ensimmäisenä toisessa henkilössä huomiota. Joten mikset jo ulkoisella habituksellasi antaisi itsestäsi sellaista kuvaa, johon voit olla kaikin puolin tyytyväinen?


Hyvää ryhtiä ei useinkaan mietitä suoranaisena tavoitteena parempia elämäntapoja ja liikuntaa aloittaessa tai säännöllisesti muuten vain liikkuessa. Ryhti on kuitenkin sellainen asia, missä näkee huomattavia muutoksia etenkin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät juuri aiemmin ole kunnostaan huolehtineet tai olleet kovia liikkumaan. Mutta myös liikunnallisesti aktiivisempien joukosta löytyy varmasti henkilöitä, joilla on mahdollisuus parantaa ryhtiään ja tukea kroppaansa paremmin erinäisissä arjen askareissa tai urheilusuorituksen aikana.

Ryhti vaikuttaa usein myös merkittävästi omaan peilikuvaan ja pienetkin muutokset ryhdissä parempaan suuntaan voivat muuttaa sitä, kuinka muut ja sinä näet itsesi. Usein parempi ryhti saa aikaan freshimmän vaikutelman. Kokeile vaikka itse. Käy peilin eteen seisomaan omassa perinteisessä taparyhdissäsi korjaamatta mitään, jos jo omaat paremman ryhdin lysähdä hieman nähdäksesi asennon tuomat muutokset siinä. Usein lysähtäneessä ryhdissä pää nojaa eteen ja roikkuu hieman, yläselkä ja rintaranka ovat kasassa ja olkapäät kääntyneet eteen. Alempaa tarkasteltaessa lannennotko voi olla suurentunut ja vatsakin tästä osin eteenpäin työntynyt saaden aikaan vaikutelman pulleammasta mahasta kuin oikeasti olisi. Asento on tietyllä tapaa sulkeutuneempi ja jos nyt mietitään esimerkiksi hengitystoimintaa niin ei se hengittäminenkään ihan niin vaivatonta ole, eikä hengittäessä välttämättä onnistu tällaisessa asennossa käyttämään koko kapasiteettia niin, että myös keuhkojen alimmat lohkot tuulettuisivat kunnolla hengityksen tahdissa.

Korjatussa ja ns. paremmassa ryhdissä katse on suunnattuna eteen ja sivusuunnasta tarkasteltaessa voidaan havaita ns. luotisuora, joka kulkee suoraan korvasta olkapään läpi alas lonkkaniveleen ja polven kautta ulompaan kehräsluuhun. Edestä katsottuna se kulkee nenästä rintalastan ja navan keskeltä alaspäin keskelle jalojen väliin. Hyvä ryhti on avoimempi huonoon ryhtiin verrattuna ja usein kuormittaa myös kehoa vähemmän.



Mitä on hyvä ryhti?


Ryhti on hyvin yksilöllinen asia, ja vaikka hyvään ryhtiin voidaan luokitella kuuluvan tietyt lainalaisuudet mm. edellä mainitsemani luotisuoran mukaan, se on kuitenkin vain määre, joka antaa suuntaa poikkeavuuksien tarkasteluun. Karkeasti sanottuna ryhdillä tarkoitetaan luiden ja tukirangan asentoa, johon vaikuttavat merkittävästi myös lihakset ja muut rakenteet, jotka tuovat tukea näille osille. Hyvässä ryhdissä paino on jakautunut niin, että se ei loisi turhaa ylimääräistä kuormitusta esimerkiksi selälle ja muuten yleiseen liikkumiseemme ja toimintaamme. 

Ryhtejä näkee paljon erilaisia ja jokaisella on oma taparyhtinsä seistessä ja istuessa. Asentomme muokkaantuvat aikojen saatossa ja mm. sillä millaista työtä teemme tai millasiin asentoihin kroppamme on tottunut on vaikutusta siihen, millaiseksi ryhtimme muodostuu. Ulkoiset voimat muovaavat asentoa, jos kehollasi ei ole kykyjä ja tukea taistella vastaan. Kuitenkaan työtä ei saisi käyttää oman heikentyneen ryhdin tekosyynä, koska ryhtiin on mahdollista myös itse vaikuttaa ja koska kyse on pitkälti luiden ja tukirangan asennosta sekä lihaksen aktivoitumisesta, kireyksistä ja venyttyneisyyksistä voidaan aktiivisella harjoittelulla, liikunnalla ja itsestä huolehtimisella vaikuttaa tähänkin asiaan. 

Koska ryhti vaikuttaa ulkoiseen olemukseemme ja se voi vaikuttaa myös siihen, kuinka näemme itsemme ja mitä tunnemme kehossamme, julkaisen täällä blogissa postaussarjan keskittyen siihen, kuinka liikunnalla ja omatoimisella harjoittelulla voit muokata ryhtiäsi paremmaksi keskittyen liikkuvuuden sekä tukilihaksiston harjoittamiseen. Ensimmäisen postauksen esimerkki harjoitusliikkeineen julkaisen jo huomenna, joten stay tuned. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti