perjantai 6. heinäkuuta 2018

Motivaation syvin ydin

On asioita, joita tehdään koska on pakko. Sitten on asioita, joita tehdään jos siihen löytyy riittävästi motivaatiota, aikaa tai rahaa. Olen aiemminkin kirjoittanut motivaatiosta tai ainakin sivunnut aihetta joissakin kirjoituksissani. Esimerkiksi 10 askelta liikuntamotivaation löytämiseen ja tukemiseen kannattaa lukea, jos tuskailet liikunnan aloittamisen tai liikuntamotivaation ylläpitämisen kanssa olit sitten aloittelija tai ennestään liikuntaa harrastanut. Tänään ajattelin kuitenkin pureutua  yleisesti itse motivaation ytimeen:

Miksi?




Kun teemme ja toteutamme asioita, meillä on usein jokin syy siihen, miksi niin teemme. Jokin syy ohjaa meitä toimimaan ja tekemään asioita niin kuin teemme. 

Miksi pesen hampaat? Koska haluan niiden pysyvän puhtaana, henkeni tuoksuvan raikkaalta ja koska haluan välttää reiät hampaissa ja täten niiden mukana tuovan ikävän säryn

Miksi urheilen? Koska se saa ylittämään itseni ja tekee minusta vahvemman. Koska urheillessa minun ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin itse suoritukseen, tunnen itseni vapaaksi.

Miksi syön? Koska muuten en pysyisi elossa, enkä jaksaisi tai selviäisi päivän askareista.

Miksi pyrin nukkumaan aina vähintään 8 tuntia yössä? Koska tiedän ja olen oppinut, että vähemmillä yöunilla suorituskykyni on heikompi, olen alttiimpi stressaantumaan ja tiedän olevani väsyneempi.

Miksi käyn töissä? Koska ilman rahaa on nykymaailmassa vaikea pärjätä ja koska haluan auttaa ihmisiä.


Motivaation löytämistä ja sen ylläpitämistä pidetään yhtenä haastavimpana asiana. Esimerkiksi monet painonpudottajat tuskailevat, että on haastavaa pysyä kiinni annetuissa ruokavalio-ohjeissa ja liikkuminenkin tuntuu toisinaan aivan pakkopullalta. Joskus motivaatio lopahtaa kokonaan ja omat tavoitteet heitetään romukoppaan ja palataan vanhoihin totuttuihin tapoihin. Fysioterapeuttina törmään ihmisiin, jotka kuntoutuvat hyvin vaivoistaan ja sitten on niitä, jotka tyytyvät elämään vaivojensa kanssa, kun eivät jaksa toteuttaa tehtyä suunnitelmaa. Miksi näin? Kyse on siitä, miten paljon arvostat ja haluat kyseistä asiaa. Siis ihan todella. Pelkkä halukaan ei riitä, vaan koska olemme järjellisiä olentoja, tarvitsemme loppupeleissä aina jonkin selvän syyn sille, miksi jotain teemme. Perusteluja. Ne jotka ensimmäisenä luovuttavat eivät ole ainoastaan hukanneet motivaatiotaan, vaan heidän syynsä ja perustelunsa eivät alun alkaenkaan ole olleet riittävät asian toteuttamiselle ja alullepanolle.

Tästä päästään taas motivaation eri tasoihin: onko se sisäsyntyistä vai ulkosyntyistä? Eli yksinkertaisemmin haluatko todella itse muutosta ja esim. hyvinvoinnista ja terveydestä puhuttaessa saada itsesi parempaan kuntoon vai teetkö muutoksia omiin liikunta ja ruokailutottumuksiisi, koska joku toinen on huomauttanut painostasi tai lääkäri maininnut tarkastuksessa jotakin terveystottumuksistasi. Motivaatio saattaa löytyä ja pysyä yllä tietyn aikaa ulkosyntyisistä tekijöistä syntyneenä, mutta usein lopahtamiskynnys on valitettavasti suurempi. Kun itse haluat jotain ja myös päätät jotain ja kun sinulla on siihen selvät syyt, on motivaation ylläpitäminen huomattavasti helpompaa. Sekin voi tottakai kokea kolauksia, koska muutenhan elämä kävisi aivan liian helpoksi, mutta sekin kuuluu asiaan. Samalla pääset testaamaan itseäsi ja näyttämään, miten kova luu oikein olet.


Lähes jokaiselle päivän mittaan tekemälleni asialle löytyy siis jokin syvempi syy, joka motivoi tekemään ja toteuttamaan asiat niin kuin ne tapaan tehdä. Syyt myös erinäisten arkisten asioiden toteuttamiseen löytyvät siis miksi kysymyksen takaa ja se määrittää ainakin oman motivaationi kyseisen asian toteuttamiseen. Olen aikaansaavampi ja motivoituneempi silloin, kun asialla on jokin todellinen merkitys. Aina vastauksen miksi?-kysymykseen ei tarvitse olla suuri ja mahtipontinen, toisinaan pienetkin asiat merkkaavat ja saavat meidät toimimaan niin kuin toimimme.

Tätä motivaation syvempää ydintä tarkastellessa ja omaa motivaatiotasi pohtiessa kysy siis itseltäsi miksi? Oli tavoitteenasi tai tarkoituksenasi terveellisempien elämäntapojen omaksuminen, liikunnan aloittaminen, pyrkimys nukkua enemmän tai pysyä erossa herkuista tai harjoitella kolmesti viikossa kuntosalilla, kysy itseltäsi miksi? Kun pystyt rakentamaan itsellesi selvät vastaukset erilaisten toimintamalliesi ympärille on motivaatiosta kiinnipitäminenkin helpompaa ja myös tavoittelemiesi asioiden saavuttaminen vähemmän työlästä. Tällöin myös huomaat, ettei luovuttaminen ole vaihtoehto, koska se taistelisi voimakkaasti omia periaatteitasi ja halujasi vastaan. 

Jos päätät jotain ja todella haluat jotain, varmasti myös pystyt siihen. Jos vain osaat vastata kysymykseen, miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti