tiistai 1. toukokuuta 2018

Kaikki tunteet ovat sallittuja


Ihminen on inhimillinen näkemään omassa elämässään ja itsessään asioita joiden toivoisi olevan toisin ja joita haluaisi muuttaa. Vertaamme herkästi omaa elämäämme toisen elämään ja saatamme kadehtia sitä, mitä jollakin toisella on. Joskus lähdemme uhkarohkeasti toteuttamaan itseämme ja teemme asioita joita koemme itsellemme tärkeiksi. Joskus kuljemme tätä elämää ihanien kullanreunustamien pilvilinnojen päällä iloisesti hypähdellen kun taas toisinaan seinä nousee vastaan ja lyö tietoisuudellaan pohjan kaikelta siltä mitä olemme. On niitä hyviä päiviä jolloin koetaan puhkuvan elämäniloa ja katsotaan maailmaa ja omaa elämää kirkkain silmin ja luottavaisin mielin. Sitten on niitä päiviä, jolloin sadepilvi ottaa paikkansa juuri siitä oman pään päältä, synkentää ajatuksia ja joskus lyö salamoita ja oikein ukkostakin. Ajatukset vellovat kuin myrsky, eikä se ole aina kaunista katsottavaa tai kuultavaa. Kavereiden kanssa nauru raikaa ja vatsalihakset kipeytyvät hullunhauskoille jutuille kippurassa vääntelehtimisestä. Kotona yksinollessa kaikessa hiljaisuudessa sitä taas saattaa miettiä syntyjä syviä ja huomaat lopulta pyyhkiväsi kyyneleen jos toisenkin poskelta. Joskus kokemillemme tunteille löytyy selkeät syyt ja joskus nuo syyt ovat jossain syvemmällä piilossa.  

Iloa, surua, pelkoa, kateutta, tyytyväisyyttä, pettymystä, epäuskoa, luottamusta, uskoa, toivoa, rakkautta ja paljon muuta. Vaikka itse koen olevani pääosin perus positiivinen tyyppi ja yritän ja pääosin onnistunkin näkemään asioiden valoisat puolet, ei aina jaksa olla iloinen, kiitollinen ja toiveikas. Uskon, että jokaiselle kokemallemme tunteelle on syynsä, eikä niitä kannata väkisin sulkea pois vain sillä verukkeella, että positiivisuus, luottamus, usko, toivo ja muut positiivisia viboja herättävät tunteet ovat niitä, joita tavoitellaan ja joista puhutaan enemmän. Menisitkö sanomaan surullisella mielellä olevalle, että hymyile vähän, vai kannustaisitko puhumaan ja antaa kaikkien tunteiden tulla ulos sellaisena kuin ne tulevat? 


Itse sorrun joskus siihen, että sanon kaiken olevan hyvin, vaikka niin ei oikeasti olisi. Tavallaan kiellän tunteeni, koska joskus koen niiden oleva vääriä ja turhia, mutta kuka sen määrää mitä toinen saisi tai ei saisi tuntea. Hyvää fiilistä on helpompi näyttää ja ainakin itse olen avoimempi niin sanottujen positiivisten tunteiden osalta. Joskus tuntuu, että olisi väärin valittaa ja kokea jotain muuta, jolloin niitä negatiivisempia tunteita kuten pelkoa, kateutta, surua ja pettymystä tulee piiloteltua ja padottua, koska niitä tunteita on noloa näyttää muille. Voin kokemuksesta kuitenkin sanoa, että silloin kun uskaltaa näyttää tunteensa ja tulla niiden kanssa niin sanotusti kaapista ulos, on niitä helpompi työstää ja lopulta päästä myös eteenpäin. 

Ehkä positiivisemmilla tunteilla varustettuna näkee elämän valoisampana, osaa olla kiitollisempi siitä mitä on ja saa elämässään aikaan, mutta väitän myös että en olisi mä enkä tässä missä nyt olen, jos en sallisi itseni olla joskus myös surullinen ja ajoittain vellonut epäuskossa tai pettymyksessä. Kun negatiivisista ja surullisista tunteista pääsee irti ja yli olen joka kerta huomannut niiden vahvistaneen mua. Olen pelännyt kun olen muuttanut kokonaan toiselle paikkakunnalle töiden perässä ja hypännyt niin sanotusti tuntemattomaan ja jättänyt tutun ja turvallisen taakse. Olen surrut läheisen menetystä, pelännyt ja surrut läheisen sairastumista. Olen kokenut kateutta, kun joku toinen on saavuttanut sen, minkä itse haluaisin jonain päivänä saada ja saavuttaa. Kuitenkin jokainen noista tunteista on opettanut jotain ja kun niiden kanssa on elänyt ja sitten päässyt eteenpäin olen ollut vahvempi. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niitä on oikeus kokea. Avain on siinä, että ei jäädä tunteiden vangiksi, vaan opitaan käsittelemään ne. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti