lauantai 7. huhtikuuta 2018

Stoppi jojoilulle!

Oletko joskus ollut laihdutuskuurilla? Tiesitkö, että iso osa ihmisistä on jatkuvasti laihdutuskuurilla ja silti vain pieni osa heistä onnistuu pudottamaan painoa pysyvästi. Tämä kuulostaa omaan korvaani ainakin hyvin surulliselta ja aloin miettimään, että miksi näin on. Itse soisin jokaiselle laihduttajalle (sellaiselle, joka sitä oikeasti tarvitsee), että he onnistuisivat ja saisivat pidettyä saavutetuista tuloksistaan kiinni. Mutta miksi silti iso osa laihduttajista päätyy lopulta takaisin lähtöpisteeseen? Voisiko tämän estää jollain tavalla? Yksi iso sana on jojo-laihdutus. Tällä tarkoitetaan sitä, että henkilö päättää ryhtyä laihdutuskuurille ja saada painonsa tippumaan, hän haluaa onnistua. Seuraavaksi hän aloittaa dieetin, pysyy siinä jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa syömisen hallinta pettää ja repsahdetaan. Tämä taas aiheuttaa usein huonoa itsetuntoa ja epäonnistumisen fiiliksen. Jossain vaiheessa henkilö tekee taas uuden päätöksen, että haluaa laihtua ja ryhtyy taas uudestaan dieettaamaan. Näin muodostuu kierre, josta on joskus vaikea löytää tietä ulos.



Mikä neuvoksi ja kuinka katkaista tämä niin sanottu ikuinen laihduttaminen?


Ensinnäkin tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua tai toteutustapaa. Jollekin laihduttaminen ja tuloksissa pysyminen on todella simppeliä. Joku onnistuu kertaheitolla muuttamaan ruokailutapojaan ja saavuttaa hyviä tuloksia, kun toinen taas saattaa kärvistellä laihduttamisen polulla pidempään. Mielestäni tärkein kysymys, joka kannattaa itselleen esittää ja oikeasti miettiä vastaus siihen huolella ennen laihduttamaan ryhtymistä on: Miksi? Miksi haluan laihtua? Itse lähtisin pohtimaan asiaa ensin terveydellisistä näkökulmista, jonka jälkeen miettisin, millä tavalla muutaman tai useamman ylimääräisen rasvakilon karistaminen voisi vaikuttaa elämänlaatuuni ja hyvinvointiini. Halun laihtua pitää lähteä itsestä ja olla tarpeeksi suuri, jotta tuloksia voi ensinnäkään saavuttaa saatika tehdä niistä pysyviä. Jos hetken mielijohteesta aloittaa laihduttamaan vain ulkoisten seikkojen takia tai siksi, että kesä on tulossa ja kohta pitäisi kaivautua esiin paksumpien vaatekerrosten alta, niin loppupeleissä näissä harvemmin saavutetaan pysyviä muutoksia. Sellaisia, jotka juurtuisivat myös ihan toiminnan tasolle parempien elämäntapojen sekä terveellisempien valintojen muodossa.

Jos haluat päästä hyviin tuloksiin, estää jojoilukierteeseen joutumisen tai päästä siitä irti niin tässä heti muutama asia, joita kannattaa miettiä...


Kun syyt, halut ja päätös kolahtavat kunnolla ja on aika ryhtyä tositoimiin pyrkisin ensin järkevöittämään ruokavaliota sen sijaan, että heittäytyisin hirveille miinuskaloreille ja lisäisin liikunnan määrää radikaalisti entiseen nähden. Mielestäni jo pelkkä dieetti sanana tuo hieman negatiiviset vibat esille ja yleensä me suomalaiset yhdistämme sen nimenomaan laihdutukseen, vaikka oikeastihan dieetti sanana tarkoittaa ruokavaliota. Älä siis laita itseäsi tiukalle nälkäkuurille, vaan lähde muokkaamaan ruokailutottumuksiasi askel ja asia kerrallaan. Pyri mieluummin korvaamaan kuin pelkästään poistamaan huonoja asioita. Näin pääkoppakin pysyy paremmin asiassa mukana.

Asennoidu laihduttamiseen ja painonpudotukseen pitkäjänteisesti. Vaikka kilo viikossa tai pari kuukaudessa (riippuen lähtötasosta ja kehonkoostumuksesta) kuulostaa pieneltä verrattuna siihen, että joku kykenee pikadieeteillä pudottamaan kyseisessä ajassa jopa 3-10 kiloa niin takaan, että rauhallisempi tahti saa aikaan suurempia muutoksia pidemmällä aikavälillä. Lyhyet 6-10 vk mittaiset pikadieetit voivat antaa hyvän lähtösysäyksen, mutta tärkeämpää on rakentaa pysyvämpää muutosta ja pohjaa, toteuttaa toimintatavoitteita tulostavoitteiden sijasta. Isommissa ruokavalioremonteissa 1-2 vuotta ei ole yhtään liioiteltua, kun parempia tapoja halutaan istuttaa ja juurruttaa toimintaan pysyvämmin.

Usein rauhallinen tahti painonpudotuksessa ennakoi parempaa sitoutumista ja painonpudotuksen pysyvyyttä. Samalla myös keho pysyy paremmin mukana ja pudotus tapahtuu nimenomaan rasvamassasta eikä esimerkiksi lihasten kustannuksella. Myös pää pysyy paremmin mukana ja mieli on virkeämpi, kun ei heitä itselleen kerralla liian suurta haastetta kuormittamaan kehon lisäksi myös psyykettä.

Painonpudotuksessa ja laihduttamisessa ylipäänsä kannattaa tehdä sellaisia muutoksia, joihin on valmis sitoutumaan pysyvästi. Tämän vuoksi en esimerkiksi suosittele hylkäämään yhtäkkiä kaikkia maitotuotteita tai viljoja, vaan sen takia, että joskus jossain on sanottu että ne lihottavat ja keräävät nestettä kehoon. Tämäkin on yksilöllistä. Rakenna sen sijaan pysyviä ruokailutottumisia terveellisemmistä valinnoista, joita pystyt pitämään matkassa läpi tavallisen arjen ja koko elämän.

Opettele kuuntelemaan nälän ja kylläisyyden tunteita. Monesti nämä asiat ovat monella ihmisellä kadoksissa eikä omaa kehoa osata näiden asioiden kohdalla kuunnella. Kun oppii kuuntelemaan kehoaan oppii tietämään mitä se tarvitsee. Tällöin tarkkaa kalorien ja grammojen laskemistakaan ei enää tarvita, mikä on usein mielelle vähemmän kuormittavaa.


Keskity hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämiseen


Loppujen lopuksi pyrkisin ajattelemaan koko asiaa ennemminkin vaikka ruokavalioremonttina, jossa pyritään tekemään parempia päätöksiä ja valintoja ennemmin kuin tiukkana laihdutuskuurina tai pakollisena kiloihin sidottuna painonpudotuksena. Omalla kohdallani olen aina huomannut, että parhaita tuloksia saavuttaa silloin, kun lopettaa väkisin pyristelyn, sallii itselleen asioita eikä ole liian ehdoton esimerkiksi herkkujen suhteen. Jos viikolla tekee parempia valintoja ja pyrkii syömään terveellisemmin, on viikonloppuisn mahdollisuus hieman höllätä. Vaikka kyse olisi painonpudotuksesta ja laihdutuksesta liika ankaruus ja mustavalkoisuus ei tässäkään asiassa ole hyväksi. Sallivuus kantaa pidemmässä juoksussa pidemmälle, koska sitä tietä on helpompi kulkea kovan ehdottomuuden sijasta. Tällaiset tavat ja toimintaperiaatteet myös hyväksyvät enemmän, jolloin vältetään suuremmassa mittakaavassa syömisen hallinnan pettämisestä johtuvat repsahdukset ja ahmimiset ja taas tästä syntyvät itseinhon sekä epäonnistumisen tunteet. Jojoilukierre on siis mahdollista katkaista ja voit ottaa oman elämäsi haltuun, kun opit tekemään parempia päätöksiä, ymmärtämään mieltäsi ja kehoasi ja myös sallimaan enemmän. 

1 kommentti:

  1. I am really surprised by the quality of your constant posts.
    Hi. Sir.. You really are a genius, I feel blessed to be a regular reader of such a blog Thanks so much.. -অনলাইন ইনকাম💕💋 fonts copy paste
    muchWhat is love?

    VastaaPoista