sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ei huolta huomisesta - opettele elämään hetkessä

Käytämme elämässämme paljon aikaa tulevaisuuden rakenteluun, unelmointiin ja ihan vain esimerkiksi seuraavan päivän suunnitteluun ja etukäteen asioiden pohtimiseen. Unelmointi ja asioiden tavoittelu tuntuu olevan tämän päivän juttu tai siltä musta ainakin tuntuu. Jos sulla ei ole unelmia tai tavoitteita, niin mitä varten sitten elät? Aikaa käytetään ällistyttävän paljon myös menneen pohtimiseen ja turvaudumme joskus liiaksi peilaamaan nykyisyyttä ja tulevaa menneen, jo eletyn ajan pohjalta. Ei uskalleta tehdä päätöksiä ja ratkaisuja, kun mietitään mitä siitä seurasi edellisellä kerralla tai ei uskalleta tarttua tilaisuuteen, kun ei osata nähdä tulevaan. Kuitenkin unelmia ja omia tavoitteita kohti tarpoessa pitää muistaa, että tämä hetki on se, jolla on suurin merkitys. Teet ratkaisuja, päätöksiä ja elät tässä hetkessä, et menneessä tai tulevassa.


Joskus sokaistumme omille tavoitteillemme ja unelmillemme niin, että niiden saavuttamisen kiilto silmissä pyrimme koko ajan eteenpäin, olemme kiinni suorittamisessa ja ajatukset tulevassa ja seuraavassa päivässä, että pienet tärkeät elämän oppitunnit, iloa ja hyvää tuovat hetket ja tärkeätkin asiat saattavat jäädä näkemättä ja kokematta. Jää kokematta hetket ja mahdollisuudet juuri tässä ja juuri nyt, eikä sit välttämättä osaa antaa nykyhetkessä tapahtuville asioille riittävästi sen ansaitsemaa arvostusta, kun puskee höyryveturin lailla eteenpäin kohti itselleen asettamaa päämäärää. Näin voi myös käydä silloin, kun elää jo huomiselle, odottaa tulevaa viikonloppua tai tulevaa lomamatkaa.

"Älä käytä unelmia ja tavoitteita elämän korvikkeena, vaan uskalla olla läsnä myös nykyhetkessä ja nähdä se sellaisena kuin se on."


Unelmat ja tavoitteet eivät ole huono asia, silloin jos elämästä osaa pitää edelleen kiinni, elää hetkessä, eikä vain sokeasti kulje kohti itselleen asettamaa päämäärää. Matka on yhtä tärkeä ellei jopa tärkeämpi kuin päämäärä. Tuo matka on elämä, jolle osuu niin ylä- kuin alamäkiä, mutkia, rotkoja ja jyrkkiä nousuja sekä kaikenlaisia esteitä. Jos et kiinnitä huomiota matkaan ja tartu sillä ilmeneviin asioihin saatat huomata perillä valtaavan tyhjyyden. Älä käytä unelmia ja tavoitteita elämän korvikkeena, vaan uskalla olla läsnä myös nykyhetkessä ja nähdä se sellaisena kuin se on. Uuden tavoittelussa ja unelmia kohti menemisessä ei ole mitään väärää, jos osaat nähdä myös nykyhetken arvokkaana ja merkityksellisenä, kulkea silmät auki, aistia ja olla läsnä. Jos nykyinen elämäntilanne, tuntemukset ja ajatuksesi jollain tavalla tukahduttavat näkemyksesi tässä ja nyt uskalla tehdä muutoksia siihen, tai jos et ole valmis tekemään muutoksia niin silloin ainoa vaihtoehto on hyväksyä nykytilanne ja nähdä sen hyvät puolet, kenties se on opettanut jotain ja vahvistanut sinua.

Seuraavaksi päästään siihen, että valitamme ja stressaamme usein asioita, joihin emme voi millään tasolla vaikuttaa. Miksi suunnata niin paljon huomiota sellaiseen, johon ei voi vaikuttaa sen sijaan että suuntaisi huomionsa ja ajatuksensa sellaisiin asioihin joihin on mahdollista vaikuttaa. Kun aamulla nouset ylös sängystä, annatko ulkona riehuvan loskaisen, märän ja tuulisen sään latistaa mielesi, vai osaatko olla näiden tunteiden yläpuolella? Jos joku antaa vääränlaista ja ei toivottua palautetta, otatko siitä opiksesi ja kiität että joku kenties huomautti asiasta? Jos deadlinet paukkuu harmitteletko mikset aloittanut jo aimmin tai ollut tehokkaampi, vai tartutko sillä sekunnilla härkää sarvista, viet asiaa eteenpäin ja muistutat itseäsi siitä, että ensi kerralla olet viisaampi ja tartut asioihin riittävän ajoissa. 

Moni asia on kiinni omasta suhtautumisestamme ja siitä, olemmeko todella läsnä nykyhetkessä, vai pelkästään ajatuksiemme vietävissä menneessä ja tulevassa. Tutkitusti ihminen käy päässään läpi yhden vuorokauden aikana tuhansia ajatuksia. Se millaisia ajatuksia päässäsi pyörii, on oikeasti jokaisella itsellään hallittavissa. Se millaisia tunteita ajatukset herättävät ovat hallittavissa. Omilla päätöksilläsi ja suhtautumisellasi voit suurissa määrin vaikuttaa oman elämäsi kulkuun ja ylipäänsä elämän mielekkyyteen. Tärkeää on oppia siirtämään ajatuksensa ja itsensä menneestä ja tulevasta nykyhetkeen. Aistia, elää ja olla joka solullaan. Koska fakta on se, että kukaan meistä ei voi ennalta tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan tai millaisten asioiden kanssa joudut seuraavaksi painia. Voit ainoastaan vaikuttaa siihen mitä on ja olet nyt, joten käytä se aika hyödyksi ja elä hetkessä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti