lauantai 27. tammikuuta 2018

Harjoitus tekee mestarin

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin harjoitus tekee mestarin. Sanotaan, että olet yhtä hyvä kuin mitä käytät opeteltavaan tai harjoiteltavaan asiaan aikaa. Jos junnaat jonkin asian kanssa paikallasi, on syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltä rehellisesti, oletko harjoitellut, kokeillut ja uhrannut asiaan riittävästi aikaa. Tämä pätee niin kouluelämässä, työelämässä tai treenatessa kuin minkä tahansa muun asian parissa, jossa haluat olla hyvä ja loistaa. Tuloksia ei synny ilman panostusta ja asiaan perehtymistä. Voit toki olla jossain asiassa talentti, mutta se ei poissulje sitä ettei harjoittelulla saisi lisää kehitystä aikaan asiassa kuin asiassa.

Monesti kuulee puhuttavan ja itsekin syyllistyn ajoittain ajattelemaan, että voi kunpa olisin yhtä taitava tai voimakas tai hyvä jossakin asiassa kuin joku toinen. Kuitenkin tämmöisinä hetkinä on hyvä muistaa, että jos näet jonkun loistavan yrityselämässä, olevan hyvässä kunnossa, pärjäävänsä urheilussa tai missä tahansa, siihen pisteeseen pääseminen on varmasti vaatinut harjoittelua; kokeilua, erehdyksiä, oppimista ja uudelleen ja yhä uudelleen asioiden toistamista sekä asioiden priorisointia oman elämän ja tavoitteiden kannalta. Muista, että harvoin näet minkä työn toinen on tehnyt omien tulostensa ja suoritustensa eteen. Monessa asiassa kykenemme näkemään lopputuloksen, mutta emme välttämättä ole todistamassa itse prosessin toteuttamista. Tämä voi joskus hämärtää todellisuudentajun ja saamaan aikaan aiheuttaa kateellisuutta ja katkeruutta, kun toisen tekeminen ja saavutukset saattavat omaan silmäät näyttää helposti saavutetuilta, vaikka todellisuudessa työtunteja ja harjoittelua on takana enemmän kuin voisit koskaan kuvitella.



Saatat heittää unelmiasi hukkaan ja lopettaa uskomasta itseesi ajatellessasi, että joku toinen saavuttaa ja menestyy elämässään tai sen eri osa-alueilla, koska kuvittelet sen johtuvan hyvistä geeneistä ja synnynäisestä taitavuudesta. Kun ajattelet tällä tavoin, annatko itsellesi luvan luovuttaa vai annatko kaikkesi, uhraat aikaa harjoitteluun ja opetteluun, jotta voisit jonain päivänä kenties kokea saman tai jopa enemmän. Uusien asioiden oppiminen ja kehittyminen asiassa kuin asiassa vaatii harjoittelua, kukaan ei synny mestariksi yhdessä yössä. On varmasti totta, että toiselle tietyn asian oppiminen ja siinä kehittyminen on kenties helpompaa ja luontaiset kykymme vaikuttavat tiettyihin asioihin, mutta se ei poista sinulta mahdollisuuksia tulla hyväksi siinä missä halua. Jos ja kun päätät uhrata asiaan aikaa. Suurin este kehityksen ja “mestariksi” tulemisen edessä olet sinä itse. Kuinka priorisoit oman elämäsi eri osa-alueet ja niihin käytettävän ajan. Kuinka paljon harjoittelet.

Haaveilin itse aikoinaan ja joskus yhä edelleen, että pääsisin jonain päivänä kilpailemaan Suomen huippu crossfittaajien rinnalle. Mutta kun olen seurannut heidän harjoitteluaan, olen tajunnut että se vaatisi ihan täysin toisenlaista panostusta omaan treenaamiseeni ja yleensäkin ajankäyttööni, johon taas en koe olevani tällä hetkellä enkä varmaan tulevaisuudessakaan valmis. Se vaatisi useita kymmeniä tunteja treeniä viikossa, palautumisen maksimointia ja ajan uhraamista harjoitteluun muilta itselleni merkityksellisiltä asioilta, asioiden tarkkaa priorisointia. Jos siis huomaan ajattelevani kuinka kuinka hyvin joku jossain asiassa pärjää ja kuinka hän kehittyy, muistutan itseäni siitä, että hän on harjoitellut ja panostanut siihen. Jos haluan yltää lähellekään samaan minun tulee harjoitella. Oikotietä ei ole.



Harjoittelu ja opettelu pätee lähes kaikkeen. Jos haluat oppia syömään terveellisemmin, liikkua enemmän, saada kuntosi kohenemaan eri osa-alueilla ja voida paremmin, tiedät varmaan, että tällöin sinun tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen miten syöt, miten liikut ja tehdä valintoja, jotka saavat sinut voimaan paremmin. Jos ei tiedä mitään ravinnosta terveellisemmin syöminen vaatii harjoittelua, kokeiluja keittiössä, ennen kuin huomaat asioiden sujuvan lopulta omalla painollaan ja huomaat tekeväsi terveellisempiä valintoja. Nämäkään asiat harvemmin muuttuvat sormia näpäyttämällä.

Harjoitus tekee mestarin. Harjoitus tekee sinusta osaajan ja kehittää sinua siinä asiassa, jonka haluat ja päätät oppia, vaikka et mestariksi pyrkisikään. Jos sinulla on jokin ominaisuus, jota haluat kehittää, tavoite tai unelma, jonka haluat saavuttaa harjoittele, harjoittele ja harjoittele. Panosta siihen juuri sen verran, kun tiedät sen vaativan aikaa ja huomiota. Priorisoi. Jos et ole valmis harjoittelemaan tai tekemään muutoksia näiden itsellesi tärkeiden ja haluamiesi asioiden eteen, mieti uudestaan ja ole rehellinen itsellesi. Tee muutoksia ja panosta asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä, älä peilaa omaa elämääsi muiden tavoitteisiin ja muiden saavutuksiin, koska et voi tietää minkä verran harjoittelua ja työtä asian saavuttaminen on vaatinut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti