maanantai 8. tammikuuta 2018

Bertrandin Helvetinviikko

Jokainen meistä haluaa varmasti olla paras mahdollinen versio itsestään. Tietyllä tapaa jokainen haluaa haastaa itseään ja kokea sen tunteen, että saa olla ylpeä itsestään. Milloin viimeksi ylitit itsesi?


Luin jokin aika sitten jo kolmannen kerran Erik Bertrand Larssenin kirjoittaman Helvetinviikko - kirjan. Tuota edeltäneen Paras -kirjan luin kannesta kanteen muutamassa päivässä pari vuotta sitten ja se herätteli ajattelemaan. Helvetinviikko on kirja, joka sisältää ohjeet oman Helvetinviikon toteuttamiseen. Siinä on teemat jokaiselle viikonpäivälle ja tarkat ohjeet mitä yleisesti kyseisen viikon aikana saa ja ei saa tehdä. Nyt kolmannen lukukerran jälkeen ja näin uuden vuoden kunniaksi päätin VIHDOIN suunnitella oman Helvetinviikkoni ja laittaa sen viralliseen toteutukseen.

Maanantaista Sunnuntaihin 8.1-14.1.2018 aion kokea oman esimmäisen Helvetinviikkoni. Oikeastaan viikko alkoi tänään jo aamusta klo 5:30 herätyksellä. Mielenkiinnolla odotan, millaisia tunteita ja ajatuksia tämä viikko herättää. Mitä kaikkea saan irti itsestäni ja mitä opin. Tavoitteena on rikkoa rutiineja, miettiä omia tapoja, oppia hallitsemaan aikaa, keskittyä paremmin kaikkeen mitä tekee, pohtia ja miettiä ja ennen kaikkea poistua omalta mukavuusalueelta.

Tällä viikolla herään joka aamu kello 5:30 ja menen nukkumaan kello 22:30.

Syön terveellisesti.

Treenaan useammin ja huolehdin myös levosta ja kehonhuollosta.

Mietin omia tapojani ja sitä kuinka asioitani hoidan. Miten oma arkeni rakentuu ja mihin siinä olisi hyvä puuttua. 

Hoidan kaikki notkumaan jääneet, hoitamattomat asiat. Uudet, sekä roikkumaan jääneet. 

Keskityn siihen mitä teen ja olen läsnä niin kotona, töissä, perheen kuin kavereidenkin seurassa.


Bertrand on myös laatinut helvetinviikon jokaiselle päivälle oman teemansa, johon kyseisenä päivänä myös minä tulen pureutumaan:


Maanantaina: Pohdin omia tapojani, niitä hyviä sekä huonoja. 

Tiistaina: Tarkastelen omia moodejani eri tilanteissa. 

Keskiviikkona: Mietin omaa ajanhallintaani ja sen pohjalta rakennan oman To DO! listani ja laadin suunnitelmat tälle vuodelle, kuukaudelle, viikolle ja päivälle.

Torstaina: Poistun omalta mukavuusalueeltani. Olen vuorokauden nukkumatta. Kun herään torstai aamuna klo 5:30, menen nukkumaan vasta perjantai iltana klo 22:30. Hyötyliikunnan, arkiliikunnan ja työmatkaliikunnan määrä korostuu, kun välttelen julkisia ja auton käyttöä mahdollisuuksien mukaan.

Perjantaina: Valvotun yön jälkeen lepohetket päivän keskellä korostuvat. Opettelen palautumaan päivän aikana ja opettelen tunnistamaan levon arvon.

Lauantaina: Pohdin omaa sisäistä keskusteluani. Sillä miten itselleen puhuu, on suuri merkitys siihen mitä kokee ja saavuttaa.

Sunnuntaina: Kenties saan tämän koetun viikon myötä uusia näkökulmia elämääni ja olemiseeni. Ainakin klo 5:30 herätys tälläiselle nukkumista rakastavalle, vähintään 8,5h yössä nukkuvalle kuulostaa jo yksinään isolta haasteelta. 


Kenties olen tämän viikon jälkeen taas Lujempi Minä. Kokeile sinäkin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti